Järjestämme erilaisia avoimia ja suljettuja ryhmiä, joissa voit saada sekä ammatillista tukea, että tavata toisia samassa elämäntilanteessa olevia luottamuksellisessa ilmapiirissä.
Ryhmissä on ohjaajina joko yhdistyksen työntekijöitä tai vapaaehtoisia vertaisohjaajia. Ryhmät ovat maksuttomia. Lisätietoa ryhmistä saat alta.
Vauvaperheryhmä
Vauvaperheryhmä on tiivis ryhmä perheille, joissa odotetaan vauvaa tai lapsi on alle kolmevuotias. Ryhmässä saat ammattilaisen tukea ja tapaat toisia samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia. Ryhmä kokoontuu Helmessä 3 päivänä viikossa.
Uusi ryhmä alkaa aina syksyisin ja vuoden alussa.
Isäryhmä
Avoin vertaistuellinen ryhmä kaikille isille taustasta ja perhetilanteesta riippumatta. Osallistuminen ei vaadi sitoutumista. Ryhmäkertoja on kuusi, joka toinen viikko kaksi tuntia kerrallaan.
Ryhmiä järjestetään kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä kaksi kertaa vuodessa ja niitä vetävät koulutetut vapaaehtoiset.
Iloa yhdessä -ryhmä
Iloa yhdessä -ryhmä vauva- ja taaperoikäisille ja heidän vanhemmilleen. Ryhmä on avoin eli voit osallistua niihin ryhmäkertoihin kun haluat. Ryhmä kokoontuu perjantaisin kolmen tunnin ajan.
Ryhmiä järjestetään vanhemmuuden tukiyksikkö Helmessä kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin.
Hoivaa ja leiki -ryhmä
Hoi lei -ryhmä on odottaville äideille tarkoitettu suljettu ryhmä vanhemmuus- ja vauvateemoilla. Ryhmä on luottamuksellinen ja maksuton ja ryhmään otetaan korkeintaan viisi odottajaa kerrallaan.
Ryhmä kokoontuu kerran viikossa pääosin Avopalveluyksikkö Liinan tiloissa, mutta on toteutettavissa myös muualla tarpeen mukaan.
Lasten erovertaisryhmä
Lasten erovertaisryhmässä lapsi pääsee käsittelemään vanhempien eroa ikätasoisesti ja saa vertaistukea muilta lapsilta. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa yhteensä viisi kertaa. Ryhmäkerran kesto on kaksi tuntia.
Ryhmiä järjestetään kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä kaksi kertaa vuodessa.
Väkivaltaa kokeneiden naisten ryhmä
Ammatillinen ja vertaistuellinen ryhmä väkivaltaa kokeneille tai sen uhassa eläville naisille. Ryhmässä voit keskustella kokemastasi väkivallasta turvallisessa, vertaisuuteen perustuvassa, ammatillisesti ohjatussa ryhmässä. Ryhmän kesto on kaksi tuntia viikon välein, kahdeksan kertaa.
Ryhmiä järjestetään kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä kaksi kertaa vuodessa.
Ensariryhmä
Ensariryhmä on ensimmäisen lapsen saaneille äideille tarkoitettu suljettu ryhmä, jossa pääset käymään läpi vanhemmuuteen ja lapsen kasvuun liittyviä teemoja yhdessä ammattilaisten ja muiden äitien kanssa.
Ryhmä kokoontuu Koivutuvalla kerran viikossa, 10-12 viikon ajan.
Pinna – Bonusäitien vertaisryhmä
Ammatillinen ja vertaistuellinen ryhmä kaikille uusperheiden äideille lasten lukumäärään tai ikään katsomatta. Ryhmä kokoontuu kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä kahden viikon välein, kahdeksan kertaa.
Ensimmäinen ryhmä aloittaa tammikuussa 2025.