Lähisuhde- tai perheväkivallalla tarkoitetaan tilanteita, joissa väkivallan tekijänä on esimerkiksi entinen tai nykyinen kumppani, vanhempi, lapsi, muu lähisukulainen tai läheinen ihminen. Väkivalta on käytöstä, joka vahingoittaa, loukkaa ja aiheuttaa pelkoa, ja jolla väkivallan tekijä pyrkii kontrolloimaan ja hallitsemaan toista. Väkivaltaa on erilaista; fyysistä, henkistä, seksuaalista, taloudellista tai esimerkiksi vainoamista. Jos väkivaltaan ei puututa, niin sillä on taipumus toistua ja muuttua vakavammaksi. Lue lisää väkivallasta, sen ilmenemisestä ja vaikutuksista tästä.

Väkivalta ei ole kokijan syy, vaan vastuu on aina tekijällä. Apua on saatavilla jokaiselle osapuolelle, yksin ei tarvitse selvitä.

Turvakoti Aina

Kenelle turvakoti?

Turvakoti Aina on tarkoitettu perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille, sukupuoleen tai ikään katsomatta. Turvakotiin voi tulla yksin tai lasten kanssa, milloin vain, asuinkunnasta riippumatta. Turvakotijakson pituus määritellään yksilöllisesti jokaisen perheen kanssa.

Turvakoti:
• Asiakkaalle maksutonta palvelua, valtion rahoittamaa
• Avoinna ympäri vuorokauden, vuoden jokaisena päivänä
• Yksilöllistä kriisiapua, tukea, neuvontaa ja ohjausta
• Henkilökunta on paikalla ympäri vuorokauden
• Yhteistyötä muiden auttajatahojen kanssa
• Vertaistukea muista samassa tilanteessa olevista
• Turvakotiin voi tulla myös lemmikin kanssa, lisäksi teemme yhteistyötä läheisen
eläinhoitolan kanssa.

Turvakodin tiloissa on huomioitu esteettömyys:
• Parkkialue on sisäänkäynnin läheisyydessä. Lähin parkkiruutu on merkitty esteettömäksi.
• Sisäänkäynti on esteetön. Sisäänkäynnin yhteydessä ei ole portaita. Kynnys 500mm. Saattoliikenne pääsee suoraan turvakodin ulko-oven eteen.
• Hissi käytössä. Hissikorin koko 1000mmx1400mm. Hississä ei tarvitse kääntyä, ovet molempiin poistumissuuntiin.
• Turvakodin sisätiloissa ei ole portaita.
• Asukashuoneiden oven leveys 800mm.
• WC- ja kylpyhuone on tilava ja käyttö apuvälineen kanssa onnistuu. Oven leveys 900mm. Suihkutilassa ei ole tukikahvoja. Suihkutuoli käytettävissä.

www.nettiturvakoti.fi

YHTEYSTIEDOT
Ensi- ja turvakoti Aina
Laitosyksikkö
Lepokodinkatu 3, 67100 Kokkola
p. 044 3360056

Jessica Sundström
Väkevä

Kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä työskennellään perhe- ja lähisuhdeväkivallan kokijoiden, tekijöiden ja altistuneiden kanssa sukupuolesta riippumatta. Lisäksi tarjoamme tukea kriisien keskelle ja apua eroon -työskentelyä.

Ammattitaitoinen henkilökunta auttaa väkivallan kaikkia osapuolia ja jokaiselle perheenjäsenellä on oma työntekijä. Työn perustana ovat luottamuksellisuus, turvallisuus, yksilöllisyys sekä lapsilähtöisyys.

Väkevän palvelut (1-5 tapaamista / asiakas) ovat asiakkaalle maksuttomia ja tutustumiskäynnille voit tulla nimettömästi.

Väkevän toiminta:

  • yksilötyö
  • pari- tai perhetapaamiset
  • vanhemmuustyö
  • vertaistukiryhmiä
  • eroneuvo
  • palveluohjaus
  • verkostotyö
  • koulutus ja konsultaatio

Voit ottaa yhteyttä soittamalla, viestillä tai sähköpostilla.

YHTEYSTIEDOT
Avopalveluyksikkö
Sairaalakatu 9, 67100 Kokkola

Susanna Lindholm
Rikosuhripäivystys

Tukea ja neuvoja rikoksen uhreille, heidän läheisilleen ja todistajille

Kokkolanseudun palvelupiste
Sairaalakatu 9
67100, Kokkola

Anna Gustafsson

 

Rikosuhripäivystyksen vapaaehtoisena voit toimia tukihenkilönä ja puhelinpäivystäjänä sekä verkkovapaaehtoisena. Olet tehtäviin sopiva, jos olet kypsä aikuinen, hyvä kuuntelija, sinulla on aikaa ja elämäntilanteesi on tasapainoinen. Tehtävien tueksi RIKU tarjoaa hyvän peruskoulutuksen, ammatillisen tuen, säännöllisen työnohjauksen sekä jatkuvaa täydennyskoulutusta.

Lisätietoja:
www.riku.fi