Vanhemmuuteen vaikuttavat monet tekijät. Ympäröivä yhteiskunta tarjoaa puitteet, joissa vanhemmuus toteutuu. Vanhemmuuteen vaikuttavat myös parisuhde, työ, stressi, elämänkriisit, sosiaalinen verkosto sekä vanhemman oma elämänhistoria ja persoonallisuus. Myös lapsen ominaisuudet ja erityispiirteet vaikuttavat vanhemman tapaan olla vuorovaikutuksessa lapsen kanssa. Kenenkään ei tulisi jäädä yksin vanhemmuudessaan, sillä siinä riittää haasteita jokaisella vanhemmalla.

Vanhemmuuden tuki- yksikkö HELMI

tarjoaa matalankynnyksen palveluja perhelle, jotka tarvitsevat tukea vanhemmuudessa ja arjen sujumisessa. Tavoitteena on tarjota tukea mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.

HELMEN palveluihin kuuluvat tapaamispaikkatoiminta, vauvaperheryhmä, vauvaperheohjaus ja uniohjaus.

Avopalveluyksikkö Liina ja kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevä järjestävät myös vanhemmuutta tukevaa ryhmätoimintaa.

Vauvaperheryhmä on intensiivinen, strukturoitu ja kuntouttava työmuoto lasta odottaville ja alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille.

Vauvaperheryhmän toiminta perustuu ammatilliselle ohjaukselle sekä toisilta ryhmässä olevilta vanhemmilta saadulle vertaistuelle. Ryhmän keskeisenä tavoitteena on vahvistaa vanhemmuutta, tukea lapsiperheen arjen rytmin ja rutiinien rakentumista sekä vauvan kasvua ja iänmukaista kehitystä. Keskeistä on varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen ja vahvistaminen sekä turvallisen kiintymyssuhteen muodostuminen. Tarkoituksena on vahvistaa vanhemman omia voimavaroja.

Vauvaperheryhmässä on kerrallaan 4-6 vanhempaa ja heidän alle 3-vuotiaat lapsensa. Mukaan ryhmään voi tulla jo vauvan odotusaikana. Tuttu ja turvallinen ryhmä kokoontuu noin neljän kuukauden ajan kolme kertaa viikossa, 4 tunnin ajan päivittäin. Vauvaperheryhmät alkavat kahdesti vuodessa; tammikuussa ja syyskuussa.

Ryhmässä eletään yhdessä arkea, joka tukee vauvaperheen vuorokausirytmiä ja auttaa vanhempia vahvistamaan omia voimavaroja. Tavoitteena on auttaa vanhempia tunnistamaan vauvan tarpeita ja ohjata heitä vastaamaan niihin. Ryhmässä tehdään yhdessä ruokaa, leikitään ja lauletaan, keskustellaan vanhemmuuden monista puolista; iloista ja haasteista. Usein ryhmästä muodostuu tärkeä tukiverkko, jossa voi jakaa vauvaperheen ja vanhemmuuden kokemuksia turvallisessa ja kannustavassa ilmapiirissä. Ryhmässä pyritään löytämään perheen omaa arkea tukevia toimintatapoja.

Viikoittaisten ryhmätapaamisten lisäksi toimintaan sisältyy yksilö- ja perhetyöskentelyä. Työskentely voidaan toteuttaa joko ryhmätoiminnan tiloissa tai perheen omassa kodissa.

Vauvan syntymä on iso muutos perheen elämässä. Usein vauva tuo mukanaan onnen, mutta elämä pienen lapsen kanssa on vaativaa. Vauvaperheen päivät täyttyvät hoitamisesta, syöttämisestä, vaipan vaihdosta ja kodista huolehtimisesta. Oma aika on kallisarvioista ja harvinaista. Yöuni voi olla katkonaista ja vanhempia väsyttää usein. Jos vanhemmat ovat uupuneita tai elämässä on kuormittavia asioita, voi perhe tarvita erityistä tukea. Väsymyksen, stressin, masennuksen ja keinottomuuden tunteiden vuoksi vauvan tarpeet voivat jäädä vähemmälle huomiolle. Vauvaperheryhmä tarjoaa tukea monenlaisiin vanhemmuuden haasteisiin ja työskentely perheen kanssa voidaan aloittaa jo vauvan odotusaikana.

Vauvaperheryhmään haetaan täyttämällä hakemus. Hakemuksen saa ryhmätoiminnan ohjaajilta tai Kokkolan ensi- ja turvakodin nettisivuilta. Ennen vauvaperheryhmään hakemista voit käydä HELMESSÄ tutustumassa toimintaan ja toimitiloihin. Voimme myös sopia tapaamisen perheen ja mahdollisten yhteistyökumppaneiden kanssa perheen kotiin tai johonkin muuhun sovittuun paikkaan. Ryhmään hakeutuminen edellyttää hakijan sitoutumista ryhmätoimintaan.

Kevään 2025 vauvaperheryhmä käynnistyy 4.2.2025.

Hakuaikaa syksyn ryhmään on  17.1.2025 saakka.

Valinnoista ilmoitamme 20.1.2025 mennessä.

Lataa ja tulosta hakemus >>

Lähetä hakemus osoitteeseen Lepokodinkatu 3, 67100 Kokkola 

YHTEYSTIEDOT
Lepokodinkatu 3, 67100 Kokkola (2 krs.)

Vauvaperheohjaus on ennaltaehkäisevää, matalankynnyksen toimintaa, jonka tavoite on perheen selviytyminen arjessa, perheen voimavarojen vahvistuminen, päivärytmin löytyminen ja vauvan ja vanhemmuuden tuoman ilon vahvistuminen.

Vauvaperheohjaus on tarkoitettu vauvaa odottaville tai vauvan jo saaneille perheille, jotka kaipaavat tukea vanhemmuuteen, arjessa selviytymiseen tai synnytyksen jälkeiseen masennukseen.

Vauvaperheohjaukseen sisältyy vauvan odotukseen ja synnytykseen, vauvojen uneen, toimivaan arkeen ja vanhempana jaksamiseen liittyvää neuvontaa ja ohjausta vanhemmille. Työtä toteutetaan yksilö-, pari- ja perhetapaamisina, kotikäynteinä ja puhelinohjauksena.

Sini Hirvi
Uniohjaus

Uniohjaus on tarkoitettu alle 2-vuotiaille lapsille.

Uniohjaus auttaa ja tukee perheitä vauvan ja pienen lapsen unipulmiin liittyvissä asioissa.

Voit ottaa yhteyttä sähköpostitse tai puhelimitse. Soittaessasi varamme sinulle sopivan soittoajan, jolloin voimme rauhassa jutella lapsesi uniasiosta. Tarvittaessa voimme sopia tapaamisen HELMEN toimitiloihin tai kotiinne.

Kun lapsen päivärytmiin ja uneen liittyvät asiat askarruttavat sinua, ole yhteydessä niin mietitään yhdessä ratkaisuja  tilanteeseen.

Uniohjaus on maksutonta.

Uniohjaus sähköposti; unineuvonta@kokkolanensijaturvakoti.fi

YHTEYSTIEDOT
Lepokodinkatu 3 (2.kerros)

69100 Kokkola

Sini Hirvi
Sini Mattila
Ohjaaja, Vauvaperheryhmä ja uniohjaus

Unikahvila on avoin kahvila vauvaikäisten vanhemmille. Vertaistuen lisäksi saat unikahvilassa tietoa ja ohjausta vauvan uneen liittyvissä asioissa.

Unikahvila käynnistyy 16.9.2024 kokoontuen joka toinen maanantai (parilliset viikot) kello 13.00-15.00. Lämpimästi tervetuloa!

Jessica Indola
Marianne Malkamäki
Sanna Molander
Sini Hirvi
Sini Mattila
Ohjaaja, Vauvaperheryhmä ja uniohjaus
Tapaamispaikka

Tapaamispaikka mahdollistaa lapsen ja lapsesta erossa asuvan vanhemman turvallisen tapaamisen. Tapaamiset toteutetaan lapsen edusta huolehtien ja lapsen näkökulmasta tarkastellen. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa lapsen ja tapaajan suhdetta, tukea tapaajan vanhemmuutta sekä rakentaa yhteistyövanhemmuutta.

Tapaamiset toteutetaan sosiaalitoimen, käräjäoikeuden tai vanhempien allekirjoittaman lastenvalvojan vahvistaman sopimuksen mukaisesti.

Tapaamispaikan tarjoamia palveluja ovat tuettu tapaaminen, valvottu tapaaminen sekä valvottu vaihto. Tuetussa tapaamisessa työntekijä on tarvittaessa saatavilla. Työntekijä huolehtii tapaamisen alkamisesta ja loppumisesta sekä seuraa tapaamista. Valvotussa tapaamisessa työntekijä on samassa tilassa ja jatkuvassa näkö- ja kuuloyhteydessä tapaajiin. Valvottu vaihto voidaan järjestää, kun vanhempien välillä on lähestymiskielto tai ristiriidat estävät vanhempien kohtaamisen.

Ennen tapaamisten aloittamista lasta tapaava vanhempi ja lähivanhempi sekä lapsi käyvät tutustumassa tapaamispaikkaan. Tutustumiskäynnillä vanhempien ja lapsen kanssa käydään läpi tapaamispaikan käytännöt ja säännöt sekä perustelut sille, miksi tapaamispaikkaa tarvitaan. Tutustumiskäynnillä lapsi pääsee tutustumaan tiloihin, joihin tulee tapaamaan vanhempaansa.

YHTEYSTIEDOT
Lepokodinkatu 3 (2. kerros), 69100 Kokkola

Jessica Indola
Marianne Malkamäki

Mietitkö millainen on hyvä isä? Miten lasta tulisi hoitaa? Osaatko antaa tukea ja saatko sitä itse?
 
Tule juttelemaan muiden isien kanssa isyydestä ja isänä olemisesta avoimeen Isäryhmään.
Isäryhmiä järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, ja niitä vetävät koulutetut vapaaehtoiset. Ryhmäkertoja on kuusi, joka toinen viikko kaksi tuntia kerrallaan.
 
Kaikki isäryhmässä käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia ja niihin osallistuminen ei vaadi sitoutumista. Voit käydä niillä kerroilla kun itse haluat. Tarjoiluja varten toivomme kuitenkin ilmoittautumista. Ryhmäkerrat järjestetään kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä osoitteessa Sairaalakatu 9, ja ryhmä on avoin kaikille isille taustasta ja perhetilanteesta riippumatta.
 

Syksyn isäryhmä alkaa 24.9.24.

Ryhmäkertojen päivämäärät ja aiheet: 

24.9 Isyys ja tunteet

8.10 Oma-aika, vapaa-aika, parisuhde

22.10 Uusperhe, ero

5.11 Jaksaminen, sairastuminen

19.11 Päihteet, oma terveys

3.12 Syyskauden päätös

Lisätietoa ja ilmoittautumiset Väkevän vastaavalle työntekijälle:

Susanna Lindholm
Iloa yhdessä -ryhmä on Vanhemmuuden tukiyksikkö Helmen avoin ryhmä vauva- ja taaperoikäisille ja heidän vanhemmilleen. Ryhmä kokoontuu perjantaisin kolmen tunnin ajan. Päivään sisältyy yhdessäolon lisäksi myös ruokailu ja yhteistä tekemistä lapsen kanssa.
 
Ryhmä on avoin eli voit osallistua niihin ryhmäkertoihin kun haluat. Ryhmiä järjestetään kaksi kertaa vuodessa, keväisin ja syksyisin. Syksyn 2024 ryhmä käynnistyy 30.8.2024 kokoontuen kello 10.00-13.00. 
Keväällä 2025 ryhmä käynnistyy 7.2.2025 kello 10.00-13.00.
 
Ryhmään voit ilmoittautua tekstiviestillä suoraan ryhmän ohjaajalle. Ilmoittautuminen on tärkeää ruokailun järjestämisen vuoksi.
Keväällä 2025 ryhmä alkaa 7.2.2025 kello 10.00-13.00
Sini Hirvi
Hoivaa ja leiki -ryhmä on Avopalveluyksikkö Liinan suljettu ryhmä raskaana oleville äideille. Ryhmä alkaa raskausaikana noin rv 23-32 ja jatkuu kun vauvat ovat 2-3 kk ikäisiä.
 
Ryhmässä pääset keskustelemaan äitiydestä, odotusajasta ja pikkuvauva-arjesta. Pääset läpikäymään vanhemmuuden tuomia tunteita ja kurkistamaan samalla vauvan maailmaan. Ryhmässä saat leikkiä ja kokea ilon hetkiä yhdessä vauvasi kanssa rennossa ja turvallisessa ympäristössä.
 

Ryhmään kuuluu alkuhaastattelu, neljä ryhmätapaamista raskausaikana, ohjaajan kotikäynti kun vauva on syntynyt, sekä seitsemän ryhmätapaamista yhdessä vauvan kanssa. Ryhmäkäynnit toteutetaan kerran viikossa.

Ryhmä on luottamuksellinen ja maksuton ja ryhmään otetaan korkeintaan viisi odottajaa kerrallaan. Ryhmä kokoontuu pääosin Avopalveluyksikkö Liinan tiloissa, mutta on toteutettavissa myös muualla tarpeen mukaan.

Syksyn 2024 HoiLei-ryhmä alkaa 24.10 klo 14.

Voit olla yhteydessä Avopalveluyksikkö Liinaan puhelimitse lisätietoja ja ilmoittautumista varten.

 

YHTEYSTIEDOT
Avopalveluyksikkö Liina
Lepokodinkatu 3, 67100 Kokkola

Noora Syrjälä
Ensariryhmä on ensimmäisen lapsen saaneille äideille tarkoitettu, suljettu ryhmä.
 
Ryhmässä pääset käymään läpi monia vanhemmuuteen, lapsen kasvuun ja perhe-elämään liittyviä teemoja. Hyödynnämme ryhmässä eri alojen osaajia, jotka vierailevat ryhmässä ryhmäkauden aikana. Saat ryhmästä myös hyvää vertaistukea uudessa elämäntilanteessa.
 

Ryhmä kokoontuu kerran viikossa, 10-12 kertaa, Koivutuvalla. Ryhmä toteutetaan kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä.

Ryhmään voi ilmoittautua alle 1-vuotiaan lapsen kanssa.

 

Syksyn 2024 ensariryhmä alkaa 9.9.  klo 10.

Voit olla yhteydessä Avopalveluyksikkö Liinaan puhelimitse lisätietoja ja ilmoittautumista varten.

Noora Syrjälä

Tervetuloa keskustelemaan arjesta, tunteista ja elämästä muiden uusperheiden äitien kanssa positiivisessa ja luottamuksellisessa hengessä.

Suljettu vertaisryhmä aloittaa tammikuussa 2025 ja kokoontuu joka toinen torstai klo 17.00-18.30 yhteensä kahdeksan kertaa. Ryhmä kokoontuu Väkevässä (Sairaalakatu 9).

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:

Ota yhteyttä

Jessica Indola
Marianne Malkamäki
Sanna Molander
Sini Hirvi
Sini Mattila
Ohjaaja, Vauvaperheryhmä ja uniohjaus

Ensikoti

Panostamme tällä hetkellä vauvaperheiden avopalveluihin ja lisätietoa voit pyytää Vanhemmuuden tuki – yksikkö Helmen vastaavalta työntekijältä, Marianne Malkamäki puh. 044 702 2285.

 

Ensikoti on tarkoitettu vauvaperheille, jotka tarvitsevat yksilöllistä ja ympärivuorokautista tukea esimerkiksi vanhempien mielenterveysongelmien vuoksi tai mikäli arjen asioiden hoitaminen ja vauvan hoito ei suju.

Kenelle ensikoti?

Ensikotiin ovat tervetulleita niin äidit, isät, vauvat sekä sisarukset. Perheiden toivotaan tulevan ensikotiin jo odotusaikana. Ympärivuotokautiseen ensikotiin hakeudutaan ottamalla yhteyttä oman kunnan sosiaalityöntekijään.

Kodinomaisessa ensikodissa on mahdollisuus:
• oppia havaitsemaan lapsen tarpeita
• turvata suotuisa alku vauvan kasvulle ja kehitykselle
• vahvistaa varhaista vuorovaikutusta vanhempi-lapsi-suhteessa
• voimaannuttaa itseään vastuulliseen vanhemmuuteen
• opetella arjen hallintaa perheen parhaaksi

Äitien ja isien tukemiseen apuna käytetään
• yhteisökuntoutusta
• yksilö- ja vanhemmuustyötä äidin ja isän kanssa
• vauva- ja lapsityön menetelmiä
• odotuksen ajan työ