Kulttuurimme asettaa miehille lukuisia, joskus epärealistisiakin odotuksia. Miehen tulee olla järkkymätön, mieleltään vahva supersankari. Miehen odotetaan pärjäävän tunteidensa kanssa yksin ja puolustavan perhettään viimeiseen asti. Mutta entä, jos oma perheenjäsen onkin se, jolta pitää puolustautua? Mitä jos oma kumppani käyttäytyy väkivaltaisesti? Mitä jos lapsuudenkodissa isä tai äiti on käyttäytynyt väkivaltaisesti?
Miesten kokema lähisuhdeväkivalta on vaiettu ilmiö yhteiskunnassamme. Miehet kokevat lähisuhteissaan väkivaltaa jopa yhtä paljon kuin naiset. Miesten kynnys tunnistaa väkivaltaa tai hakea siihen apua voi kuitenkin olla korkeampi kuin naisilla. Avun hakeminen pelottaa: entä jos minua ei uskota? Ylireagoinko minä? Kyllähän minun pitäisi tämä kestää. Mies on voinut yrittää hakea apua, mutta siitä on kenties jäänyt kokemus vähättelystä tai naurunalaiseksi joutumisesta.
Lähisuhdeväkivalta voi myös olla lapsuudessa koettua henkistä ja fyysistä väkivaltaa: itsetunnon murentamista, mitätöintiä, näkymättömäksi tekemistä, itkemisestä rankaisemista, selkäsaunoja ja kuritusväkivaltaa. Lapsen emotionaalisten tarpeiden täyttämättä jättäminen on laiminlyöntiä ja pahimmillaan kaltoinkohtelua. Nämä kokemukset seuraavat kokijaa pitkälle aikuisuuteen, joskus jopa loppuelämän. Hyvä kasvaa –kyselyn (2019) mukaan 44% vanhemmista on kokenut kuritusväkivaltaa lapsuudessaan.
”… Hänen mielestään olen täysin epänormaali, kun alan itkemään, jos minulle karjuu tarpeeksi kauan tai minua heittää tavaroilla. Minä olen kuulemma se ongelma, koska minun pitää opetella olemaan loukkaantumatta ja itkemättä, jos minua kohdellaan kaltoin.” Mies 30–39 vuotta. (Vaiettu väkivalta –kysely 2017.)
Väkivalta uuvuttaa ihmisen sukupuolesta riippumatta. Väkivallan kierre ei anna lopulta enää lupaa olla levollisin mielin, vaan kokija odottaa räjähdyksen tapahtuvan koska vain. Väkivalta pienentää kokijan minuuden, kadottaa toimijuuden niin, että väkivallan koetaan lopulta olevan normaalia elämää, johon täytyy vain tottua – jota täytyy vain jaksaa. Myös avun hakeminen voi estyä sen varjolla, että ei koe ansaitsevansa hyvää ja uskoo olevansa niin kauttaaltaan arvoton.
Väkivallan voi tunnistaa toisen käyttäytymisen lisäksi myös itsessä näkyvinä oireina. Seuraukset ja vaikutukset näkyvät monin eri tavoin: esimerkiksi unihäiriöinä, masentuneisuutena, muistihäiriöinä, tunteiden kokemisen ja säätelemisen vaikeutena tai vaikkapa epämääräisinä fyysisinä oireina, kuten erilaisina kipuina. Henkisen väkivallan kokija voi tuntea olonsa jatkuvasti epämääräisellä tavalla pahaksi; kuin ei pystyisi tunnistamaan jotain stressaavaa tekijää arjessa. Siksi on tärkeää hakea apua.
Kuopion Ensikotiyhdistyksen Pelotta – lähisuhdeväkivaltatyön avopalvelu tarjoaa apua kaikille lähisuhdeväkivaltaa kokeneille: niin aikuisille kuin lapsillekin. Sukupuoli ei ole kriteeri palveluun hakeutumiselle. Voit ottaa meihin yhteyttä myös silloin, jos oma tilanteesi mietityttää tai koet väkivallan uhkaa. Autamme, jotta väkivallan kokemukset eivät seuraisi elämäsi loppuun saakka, eivätkä määrittäisi käsitystäsi itsestäsi. Työntekijämme tunnistavat väkivallan vaikutukset sekä trauman oireet ja pyrkivät yhdessä kanssasi työskentelemään kohti ehjää minuutta.
Kirjoittaja:
Hanna Salo
sosiaalityön opiskelija
Kuva: Jonas Wimmelstöm / Cupcake
Lue lisää:
Vaiettu väkivalta –raportti 2017. Miessakit ry.
Ota yhteyttä, Kuopion ensikotiyhdistys / Pelotta:
Hanna Ravi p. 044 369 7211
Saara Röntynen p. 044 369 7210
sähköpostit muotoa: etu.sukunimi@kuopionensikoti.fi
