Aloitin kirjoittamaan blogia aiheesta monimuotoinen vanhemmuus jo vuosi sitten. Aihe on todella tärkeä, sydäntäni lähellä ja minulla on paljon ajatuksia aiheesta. Tästäkin huolimatta aiheesta kirjoittaminen julkisesti tuntuu todella vaikealta. Olen nyt vuoden ajan reflektoinut syytä mistä moinen kirjoitusjumi mahtaa johtua. Onko aihe liian arka? Pelkäänkö puhuvani aiheesta väärin? Miten puhun aiheesta Kuopion ensikotiyhdistyksen työntekijänä? Tuleeko aihe liian lähelle?
Alkuperäinen tarkoitukseni oli kirjoittaa monimuotoisesta äitiydestä, mutta heivasin sen ajatuksen melko pian, sillä en halunnut rajoittaa monimuotoisuutta vain äitiyteen. Seuraava ideani oli koota tähän kirjoitukseen erilaisia perhemuotojen määritelmiä. Se tuntuu tällä hetkellä myös melko erikoiselta ajatukselta. Kirjoitukseni pääpointin piti olla se, että jokainen perhe saa määritellä itse perhemuotonsa ja jokainen perheenjäsen saa määritellä itse roolinsa perheessä, sen mitä kokee olevansa ja millä termillä haluaa itseään kutsuttavan.
Mistä puhumme silloin, kun puhumme vanhemmuudesta ja erityisesti monimuotoisesta vanhemmuudesta? Voiko vanhemmuuden määritelmälle luoda tiukkoja normeja ja lokeroita? Perustuuko vanhemmuus biologiaan tai juridisiin papereihin, sukupuoleen tai vanhempien lukumäärään? Voisiko olla niin, että vanhemmuuden perustana on vanhemman ja lapsen välinen tunneside, läheinen vuorovaikutus ja arjen hoiva? Vanhempi on henkilö, joka huolehtii lapsen fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista perustarpeista ja auttaa lasta kasvamaan omanlaisekseen yksilöksi turvallisessa ympäristössä. Perheessä voi olla eri tai samaa sukupuolta olevia vanhempia ja vanhempia voi olla yksi tai useampia. Perheenjäsenet voivat asua samassa kodissa tai useammissa kodeissa.
Perhemuotoja ja vanhempia on vähintäänkin yhtä monta kuin sateenkaaressa on värejä. Silti vielä monen ajatuksissa perhemalleja ja vanhempia on olemassa vain perinteisen ydinperhe määritelmän mukaisesti. Moni perhe, joka ei asetu tähän muottiin jää yksin vanhemmuuden haasteiden kanssa. Kynnys hakea apua on korkea, sillä moni vanhempi kokee stressiä tai jopa syrjintää arjessaan ja apua hakiessaan. Miltä tuntuu toistuvasti perustella omaa vanhemmuuttaan? Jääkö vanhemman avun saanti ammattilaisen valistamisen varjoon?
Me Kuopion ensikotiyhdistyksessä teemme aktiivisesti töitä sen eteen, että jokaisen perheen kynnys hakea apua on mahdollisimman matala ja jokainen perhe tulee kohdatuksi yhdenvertaisesti turvallisessa ympäristössä.
Riemullista tulevaa Pride kuukautta kaikille!
Heidi Kristo
Vauvatyön avopalvelut
