Äidin kohdussa oleva vauva viestii monin tavoin. Mutta mitä vauva kertoisi murheiselle äidille, jos osaisi? Ja miten raskausaikana saatu apu näykyy myös vauvan olossa? Kuopion ensikotiyhdistyksen työntekijä Laura Lahden blogiteksti kuvaa syntymättömän vauvan tunnelmia.
Olen hyvin pieni, vain voirasian kokoinen. Minulla on pikkuruiset korvat, silmät silmäripsineen, kymmenen pientä varvasta, kymmenen sormea, joissa jokaisessa pikkuriikkiset kynnet. Osaan imeä peukkuani, puristaa napanuoraa, potkia vimmatusti ja tehdä kuperkeikkaa. Tunnen, kuinka minua keinutellaan lämpöisen veden aalloilla, kuinka valo heijastuu pehmeän seinämän läpi. Kuulen tutun äänen, kumisevan väreen, kehoani ympäröivän nesteen resonoinnin. Tunnen, kuinka pieni kehoni jännittyy, jähmettyy.
Kehoni jähmettyy, kun kuulen äidin itkevän. Tunnen äidin kehon virittyvän vaaraan, etsivän pakoreittiä, kohmettuvan paikoilleen. Huoli kulkee läpi pienen kehoni. Kuulen äidin kysyvän: “Mitä, jos en jaksakaan? Mitä jos en osaakaan olla äiti? Jos en osaakaan rakastaa vauvaani? Jos vastuu onkin liikaa? Jos mieleni sumenee ja kadotan itseni? Jos tämä onkin vain suuri virhe, joka vie kaaokseen? Mitä, jos jäänkin yksin?”
Joku kuuntelee äitiä. Syke rauhoittuu, hengityksen virta hidastuu, ympäröivä liike raukenee. Joku kuuntelee äitiä, hiljentyy hänen huoliensa äärelle. Uskoo pelon tunteen olevan totta. Ei vähättele, ei ohita. Auttaa näkemään muutoksessa muutakin: elämän jatkumon, kasvun mahdollisuuden, toivon, ilon. Auttaa näkemään äidissä voimaa, jota hän ei tiennyt itsessään vielä olevan. Joku silittää äitiä, lupaa olla hänen tukenaan. Äiti rauhoittuu. Minäkin rauhoitun. Tiedän, että äiti ja minä emme jää yksin.
Joku kuuntelee äitiä ja viimein äiti kuuntelee minua. Hän koskettaa minua pehmeän seinämän läpi, kutittaa jalkapohjaani. Äiti arvailee mietteitäni, utelee tulevaa kohtaamistamme. Miltähän mahdan näyttää? Millaisista asioista pidän? Millaiselta tunnun sylissä? Millaisia asioita voisimme yhdessä tehdä? Pieni kehoni voimistuu, tuntee elämän ilon, uteliaisuuden. Äiti sanoo minulle kauniita sanoja. Sanoja, joiden tiedän olevan totta. Pian tapaan sinut äiti!
Kuuntele minua äiti. Toista sinunlaistasi ei ole. Olet oma äitini. Epäilevänä, uteliaana, väsyneenä, pelokkaana, innokkaana, kaikkine tunteinesi, rakastan sinua. Maailma on minulle uusi ja ihmeellinen. Sinullekin avautuu uusi maailma. Kasvetaan yhdessä, sinä ja minä. Tutkitaan maailmaa, pysähdytään sen ihmeiden äärelle. Miltä tuntuu hento, lämmin iho pehmeästi aaltoilevalla rintakehällä? Miltä pienet sormet, jotka tarttuvat käteesi toiveikkaana? Miltä tuntuu pakahduttava ilo uuden oppimisesta? Miltä itkusta syliin uupunut, raukea keho? Miltä tuntuu autuus, kun viimein nukahdan? Minä lupaan opettaa sinua.
Äiti, ehkä ensi kertaa elämässäsi ymmärrät, miltä rakkaus tuntuu? Eikä sinun tarvitse olla yksin.
Pian tapaan sinut äiti!
TEKSTI: Laura Lahti, Baby blues- ja Doula-työntekijä
KUVITUS: Mirjami Tchoukanov
Kuopion ensikotiyhdistyksen Baby blues -työ ja koulutetut vapaaehtoisdoulat tukevat äitejä odotuksen aikana ja vauvan synnyttyä. Kun vaikeisiin tunteisiin ja perheen pulmatilanteisiin saadaan apua varhain, turvataan kaikille lapsille turvallinen elämän alkutaival. Tutustu Baby bluesiin ja doulatoimintaan. Meihin voit olla yhteydessä jo odotuksen aikana tai vauvan synnyttyä.
