Tämä pieni poika syntyi peikkopölyä korvalehdillään ja mietintäryppy otsallaan. Ihmeitä täynnä oli maailma täynnä tälle pienelle pojalle.
”Katso äiti, muurahainen!”, jota kunnioittavasti katseli ja ihmetteli.
”Katso äiti, millainen kivi! ”. Kengännauhat olivat liian arkiset sidottaviksi tai vaatteet liikaa huomiota vaativia oikeinpäin päälle puettavaksi. Tälle pienelle pojalle lähimetsässä asusti peikkoja ja menninkäisiä. Fantasiamaailma oli tämän pienen pojan unelmaa sekä tähdet ja planeetat taivaalla.
Päiväkodissa tämä pieni poika halusi leikkiä keijutyttöjen kanssa, koska rajut leikit pelottivat, niitä taistoja eivät voineet käydä kuin dinosaurukset tämän pienen pojan maailmassa. Tämä pieni poika halusi kuulua muiden ritareiden joukkoon, muttei joukkoon kelvannut, ei ollut tarpeeksi sotaisa, vaan itkupilli. Jäi ritariporukasta yksin herkkyytensä keskelle, kunnes tapasi kaltaisensa – liittolaisen, sanoja etsivän tummatukkaisen pojan.
Maailmassa tälle pienelle pojalle koulumaailmasta tuli pelottava maailma: saksilla uhkaamista, tavaroiden tuhoamista, henkistä ja hiljaista väkivaltaa. Tällä pienellä pojalla oli kuitenkin kaveruudellinen joukko tuomassa turvaa sydämeen ja mieleen, kunnes murrosiän trombit tuhosivat mieliä ja tuli valtava tyhjyys, viha ja suru, jonka jälkeen yksinäisyys. ”V*TTU, TAPA ITTES!”, joka päivä, joka ikinen koulupäivä syljettynä silmille mursi mielen. Kukaan, ei kukaan puuttunut ja tuonut turvaa ja tarjonnut kaveruutta. Hiljainen siunaus sivusta katsoen tämän pienen pojan kärsimälle väkivallalle. Rikosilmoitus ja opettajien sekä rehtorin puhuttelussa väkivalta oli vain peliä. Oppilashuoltoryhmässä huoli tästä pienestä pojasta, joka pelkäsi ja äiti, joka leijonaemon lailla vaati väkivallalle loppua ja pelkäsi.
Miten kävi tämän pienen pojan. Tuli musta pilvi, joka vei sängyn pohjalle, ei ollut mitään, ei edes unta. ”Oletko elossa viikon päästä”, kysyi psykologi. ”En tiedä”, vastasi tämä 15 -vuotias poika. ”Mutta minä haluan, että tämä minun paha olo loppuu”. Tuli lääkitys ja terapia sekä selviytymissuunnitelma pimeille hetkille. Äiti valvoi ja vartioi, kysyi ja kuunteli ahdistusta, katkeruutta, vihaa ja raivoa sekä pelkoa tulevasta – yöllisinä pakkasöinä pimeillä kaduilla, metsäisillä poluilla yhdessä kävellen. Kehossa trauma – kummallakin.
Uusi koulu, pelko sydämessä ja tuntosarvet pystyssä tulla kiusatuksi ja torjutuksi, ei hyväksytyksi. Tämä poika syrjässä muista, luottamuksen menettäneenä, toivo rinnan alla kaveruudesta ja ystävyydestä. Mutta ei ketään. Vuosiin.
Meni puolitoista vuotta – ensimmäinen nauru. Siihen saakka tuskan naamio, vakavuutta ja ilmeettömyyttä. Pelikaverit, vertaiset Sekaisin chatin kautta löydetyt, herättivät tuikkeen silmiin ja hymyn väreen huulille. Tuli itku – äidille, ilosta ja rakkaudesta.
Kasvun aikaa aikuiseksi, mieheksi. Mitä jäi vuosilta sydämeen ja mieleen? Helpotus pahan olon poistumisesta ja odottava ilo tulevaisuudesta, jossa kaikki olisi paremmin. Elämän halu ja toivo vei tämän pienen pojan siihen, ettei hän täysin hylännyt itseään.
Mitä tapahtui kiusaajalle? Teinivuosien jälkeen elää keskellä pelimaailmaansa ja syö.
____________________________
Kiusaamattomuuden suoja sisältyy Lapsen oikeuksien julistukseen ja on osa YK:n määrittämiä ihmisoikeuksia!
Vauvasta lähtien voimme vaikuttaa siihen millaiseksi aikuiseksi lapsi tulee kasvamaan!
Kiusaamisen ennaltaehkäisyssä on kodin tehtävällä ja vanhempien aidolla läsnäololla lapsen elämässä suuri merkitys!
Aikuiset ovat vastuussa kiusaamisen lopettamisesta!
KUINKA OLEMME VASTUUMME HOITANEET?
Kuva: Mika-Matti Trogen, Suomen myyntimediat
