Ennakkoluuloja ja tunteita
Ensinnäkin se, että tullaan tavallaan niiku, vapaaehtoisesti, nii tullaan siltikin pakotettuna. Sulle ilimotetaan, että sää et voi kotiutua lapsen kanssa, että jos sinä et tuu tänne paikkaan lapsen kanssa. Ehkä se startti siinä luo semmosta ärtymystä ja tolleen.
Ennakkoluuloissa oli kyllä se, että täällä istutaan niinkö ringissä ja kerrotaan, siitä kuinka on käyttänyt. Niinkö elokuvista tuttu AA-kerhon meininki.
Ensimmäisenä oli varmaan ajatuksissa, että tää paikka on täynnä, niinkö nistejä. Mutta se oli kyllä tosi huono ja typeräkin ennakkoluulo. Kyllä ainaskin tää yhteisö mikä täällä nyt on ollu, niin aika äkkiä osoitti sen ennakkoluulon vääräksi. Oli oikeesti mukava, kun oli kuntoutusmyönteisiä ihmisiä vastassa ja otti hyvin vastaan.
Suhteellisen tavallisia kaikki on loppujen lopuksi. Monista eri lähtökohista on ihmisiä, mutta hyvin samanlaisia kuitenkin ollaan.
Kuntoutukseen pääsy ja sen aloitus
Joo, mun polku oli semmonen ehkä vähän erilainen mitä muilla kuntoutujilla, että, sillon kun puoliso oli raskaana niin mää lähin suorittamaan vankeustuomiota. Viis kuukautta olin ollu suorittamassa tuomiota, kun synty lapsi ja tota, pääsin mukaan synnytykseen. Sitten puoliso ja lapsi tuli tänne Pihlaan ja aluksi mää en oikeestaan ollu kuullu tämmösestä mahollisuuesta, että mulla olis kesken vankeustuomion ylipäätään mahollisuus tänne päästä.
Sillai suunniteltiin sitä elämää, että puoliso käy näitä perhetapaamisia. Sit mää sain siirron tonne Jyväskylän vankilaan, ja sieltä sitten, no oikeestaan heti niinkö vähän näytettiin vihreetä valoa asialle. Sitten siinä oli kaikki kesälomat ja kaikki puski päälle, tuntu tosi haastavalta, tuntu että pääsenköhän tänne sittenkään. Se siirty ja siirty. Loppujen lopuksi kuitenkin pääsin tänne ja ihan pitkäksi ajaksi. Ulkopuoliseen sijoitukseen puoleksi vuodeksi. Olen siitä erittäin kiitollinen ja ylpee. En ois uskonu tän olevan mahollista. Iso kiitos siitä kaikille, että pääsin.
No ehkä sen mää sanon, että se oli ehkä vähän outoa, sillo ku tuli uutena tänne paikkaan. Niin, tuntu vähä, että kaikki oletti, että heti niinkö tietää mitä pittää tehä. Semmonen neuvominen puuttu tavallaan. Että ite on pitäny kysyä ja selevittää asioita, että niinkö se oli vähän outoa sillee aluks. Ehkä työntekijät olis voinut ottaa siitä koppia. Vaikka on yhteisökuntoutus ja on muita kuntoutujia, kuitenkin loppupelissä tuut ulukopuolelta.
Sitte tänne tullessa, olin oikein tyytyväinen ja mielissään. Kuntoutus sillee lähti semmosin odottavaisin mielin. Kyllä minä siinä alussa vähän koin sillee semmosta ärsytystä. Ehkä vähän ootettiin, että heti ois niinkö avautunu. Kun ite oon luonteeltani vähä semmone, että minä oon tarkkaalevainen ja mä en heti hyppää mukaan täysillä mihinkään.
Kuntouksen aikana
On saanu pureutua tosi syvälle tuonne omaan elämään ja ylipäätään miksi on alkanu niitä päihteitä käyttämään, nii se oli ihan avartava homma.
Vaikka ennen tänne tuloa oli päihteettömyyttä jonkun verran takana, kyllä tämä niinkö on silti vahvistanu sitä aika vahvasti. Täällä aika hyvin pysty harjoittelemaan sitä päihteetöntä elämää ja tolleen. Vaikka kaupungilla käynti, kaupoilla ja ulkoilu ja kaikki niinkö kaikki tommoset asiat yhessä. Asiat niinkö tavallaan harjottaa siihen elämään siellä kotona. Onhan se sitä päihteettömyyttä vahvistanu, ku täällä on ollu ja tehny niitä niin sanottuja normaaleja askareita.
Motivaatio kuntoutukseen/ isäsuhde
Motivaationa lapsi ennen kaikkea ja sitten ne perheen yhteiset tulevaisuuden suunnitelmat. Kyllä niinkö ennen jo tänne vankilaan menoo on ollu semmosta omaa halua. Kyteny siellä sillee, mutta se on ehkä vaan vahvistunut koko ajan. Lapsi on ollu syntymästä lähtien tärkeä ja rakas, enkä mä niinkö ajatellu sillee missään vaiheessa, että se ei ois sitä.
Onhan se ihan äärettömän paljon tehny tämä, että minä pääsin tänne silleen, että lapsi oli neljän kuukauen ikänen. Just alako ottaa kontaktia sillee, että ei ollu pelkkää nukkumista. Jos ois jääny välistä tää vaihe tässä, nii oishan se sitte vähä vaikeempi niinku ollu. Tai jos ois koko tuomio ollu tuolla ja sitte ois vasta päässy, ku lapsi ois ollu puoltoista vuotias. Onhan se ollu elintärkeetä, että sen on päässy luomaan tässä vaiheessa.
Erittäin touhukas ja aktiivinen poitsu on, kovasti mennee ja viihtyy itekseenkin. Niinkö sillee, keksii itekkii sitä touhua tuossa lattialla, mut sitte välillä se kaipaa sitä läheisyyttä ja toimintaa. Semmonen ilonen poika.
Onhan täältä kaikenlaista oppinut ja saanu ja sillee ku ei mitään kokemusta ollu aikasemmin lapsista nii kyllähän tää paikka tarjoaa siihen aika hyvät eväät.
Kuntoutusta harkitsevalle
No annan kyllä pelkkää positiivista palautetta koko paikalle ja kuntoutusmuodolle, että vaikka niinkö jotakii tänne hirvittäs tulla, nii kannattaa antaa mahollisuus sille. Tänne kannattaa tulla avoimin mielin ja ottaa tästä paikasta kaikki irti. Oikeesti jos on halua niinkö pysyä päihteettömänä ja elää sitä normaalia elämää, nii tää antaa siihen kyllä hyvät mahollisuuet”.
______
Blogikirjoitus on työstetty perheen isän haastattelun pohjalta.
Haastattelu ja teksti: Tiina Kettunen, Sanna Vauronen ja Mirja Minkkinen.
