Meillä jokaisella on oma polku jota kuljemme, oma mutta erilainen. Minun polkuni on ollut suurelta osin eräänlaista selviytymistä, selviytymistä eloonjäämiseen. Luulen, että sain jo äitini kohdussa avaimet selviytymiseen.
Lapsuudessani jouduin keksimään selviytymiskeinot humaltuneiden ja väkivaltaisten aikuisten keskellä. Menin usein piilopaikkaani sängyn alle tai ulos rakentamaani majaan. Paikka, jossa koin turvallisuuden tunteen koska se oli vain minun paikkani. Nuoruudessani yritin selviytyä sen mukanaan tuomien ongelmien keskellä. Sielläkin alkoholi ja väkivalta näyttelivät suurta roolia.
Aikuisena polulleni tuli ihmisiä, jotka näyttivät mitä väkivalta voi pahimmillaan olla. Jouduin kokea sen monia eri ilmenemisen muotoj
a. Luulen, että nuo vuodet olivat elämäni vaikeimpia ja suurimpia selviytymisen vuosia. Olen elämässäni kahdesti taistellut eloonjäämiseni puolesta. Toinen oli kohdussa ja toinen oli lähes 40 vuotta myöhemmin väkivaltaisessa suhteessa. Mutta molemmilla kerroilla olen selvinnyt voittajana. Voittajana itselleni.
’Huominen on aina uusi alku’
Oma ”salaisuuteni” on aina ollut suuri palo elämää kohtaan. Suuri uteliaisuus mitä tulevaisuus tuo mukanaan sekä positiivinen luonteeni. Usko siihen, että huominen on aina uusi alku. Toki en saa unohtaa ystäviäni, joita ilman en ehkä istuisi tässä tätä kirjoittamassa. He ovat olleet tukipilari ja olkapää silloin kun olen sitä tarvinnut. Vaikka matkaa olen tehnyt yksin, ovat he aina mukanani kulkeneet. Kaikista vaikeimpina ja raskaimpina aikoina luin paljon erilaisia elämänkertoja. Se oli minun tapani saada vertaistukea. Halusin tietää etten ole yksin, että minäkin selviydyn ja jään eloon. Pääsin terapiaan, jossa opettelin ymmärtämään ja sisäistämään asian, etten ole syyllinen toisen julmuudelle. Myös kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Jo lapsuudessa muistan kirjoittaneeni paljon päiväkirjoja ja erilaisia tarinoita.
Matkallani olen lisäksi oppinut meditoimaan ja hiljentymään oman itseni äärelle. Olen oppinut olemaan läsnä itselleni ja muille, kuuntelemaan itseäni.
Vapaaehtoistyö antaa merkitystä
Olen tehnyt vapaaehtoistyötä niin kauan, että siitä on tullut minulle jo elämäntapa. Sen merkitys on todella suuri. Suurin syy ja motiivi vapaaehtoistyöhön on ollut ihan alusta lähtien auttamisen halu ja palo, joka sydämessäni on. Kun on itse saanut kokea erilaisia asioita ymmärtää vähän miltä siitä ihmisestä, joka on ollut samassa tilanteessa, tuntuu. Ja vaikka olen aina antanut itsestäni paljon tälle vapaaehtoistyölle olen myös saanut hyvin paljon. Olen päässyt erilaisiin koulutuksiin mukaan ja tavannut muita vapaaehtoisia ympäri suomea.
Tällä hetkellä vedän naisten ryhmää joka on hyvin lähellä sydäntäni. Joka kerta kun kokoonnumme, voimaannun myös itse. Ja sitä kautta pystyn antamaan myös ryhmäläisille paljon. Olen saanut myös kouluttautua Ensi-ja turvakotien liiton kautta kokemusasiantuntijaksi, joka myös sytyttää sydämeeni ilon ja palon. Saan jakaa ihmisille toivoa ja uskoa paremmasta huomisesta.
Koen vapaaehtoistyön suurena rikkautena elämässäni. Siksi olen sitä jaksanut tehdä jo näin kauan. Eikä se palo ole ainakaan vielä sammunut.❤️
’Olen rohkeasti minä’
Matka minuksi on ollut pitkä ja kivinen. Ja vaikka olen saanut kokea lähes kaiken mitä ihminen voi kokea, niin yhtään kiveä en vaihtaisi pois. Yhtään kokemusta en vaihtaisi pois. Perillä en ole vielä, matkani jatkuu nyt uusien ja erilaisten kokemusten muodossa.
Positiivisuuden avaimia kannan edelleen mukanani. Ja olen rohkeasti minä. Tässä ja nyt olen onnellinen. Olen minä kaikkine arpineni ja haavoineni, matkalla minuksi.
// kirjoittaja toimii tällä hetkellä vapaaehtoisena ryhmänvetäjänä kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö Väkevässä
