Erilaiset päihteet voivat tulla parisuhteeseen vierailulle tai pysyvästi kolmanneksi pyöräksi. Kumppanin päihteidenkäyttö on voinut olla läsnä suhteessa jo alusta alkaen, tai se on hiipinyt hiljalleen osaksi parisuhdetta. Puolison päihdeongelma kuormittaa aina parisuhdetta ja vaikuttaa suuresti molempien elämään. Yhdessä oloa värittävät päihdeongelmaisen haastava käytös, riidat ja yritykset olla selvinpäin. Toivo ja hyvät hetket vaihtelevat pettymysten ja huolen kanssa.
Lapsen syntymä muuttaa aina yhdessä elämisen dynamiikkaa. Vauva on täysin riippuvainen vanhempiensa hoivasta ja huolenpidosta. Tällöin kumppanin päihteiden käyttöäkin alkaa tarkastella toisenlaisessa valossa.
Usein jo vauva-arki on kuormittavaa, jolloin arjen jakaminen kumppanin päihteidenkäytön ja sen seurauksien kanssa lisäävät kuormaa entisestään.
Joskus raskausaikaan on liittynyt toivo päihteiden käytön loppumisesta vauvan syntymän myötä. Jos näin ei toteudu, on vanhemman kohdattava tilanteeseen liittyvä pettymys. Vanhempi kantaa pärjäämisen vastuuta parisuhteessa, jossa voi olla läsnä kokemus yksinäisyydestä ja emotionaalisesta yksin jättämisestä.
Päihdeongelmainen kumppani ei voi olla myöskään tasavertainen vanhempi eikä vanhempien välinen yhteistyövanhemmuus toteudu. Toisen vanhemman saattaa olla vaikea luottaa puolison päihteettömyyteen ja vauvan hoitovastuun jättäminen puolisolle voi olla jopa mahdotonta. Tilannetta onkin aina tärkeää arvioida, koska jo pieni vauva aistii muutoksen vanhemman käyttäytymisessä, tuoksussa ja otteissa. Päihtynyt vanhempi ei voi hoitaa vauvaa, koska vanhemman muuttunut ja arvaamaton käytös aiheuttaa vauvalle turvattomuutta, pelkoa ja vaaratilanteita. Kasvaakseen ja kehittyäkseen turvallisesti vauva tarvitsee vanhemman täyden huomion ja hoivan, jota vanhemman liiallinen päihteidenkäyttö uhkaa.
Erota vai ei?
Usein kumppani saattaa ajatella voivansa auttaa päihdeongelmaisen kumppanin irti päihteistä. Suhteessa koettu kiintymys ja rakkaus pitävät parisuhteessa kiinni. Kumppanilla voi myös olla huoli siitä, miten päihdeongelmainen puoliso pärjäisi yksinään ja mitä erosta seuraisi suhteen toiselle osapuolelle. Tällöin omat tarpeet ja hyvinvointi jäävät taka-alalle ja omaa elämää elää päihdeongelmaisen puolison ehdoilla. Päihteiden aiheuttamat haasteet herättävät myös syyllisyyden ja häpeän tunteita, ja todellisen tilanteen ympärille rakentuu kulisseja. Rikotut ”tämä oli viimeinen kerta” -lupaukset annetaan anteeksi, koska yhteisen elämän takia toive toisen muuttumisesta tai avun hakemisesta on vahva.
Päihdeongelman syventyessä päihteistä irtautuminen ilman ulkopuolista tukea on usein äärimmäisen vaikeaa. Koska päihdeongelma vaikuttaa ihmisen elämän jokaiseen osa-alueeseen, yksinään pelkkä päihteettömyys harvoin riittää päihdeongelmasta irtautumiseen. Ongelman syntyyn vaikuttaneiden tekijöiden, oman tunne-elämän sekä ajatusmallien ääreen pysähtyminen on keino rakentaa uutta, vakaampaa pohjaa päihteettömälle identiteetille. Tällaiseen ajatustyöhön ja päihteettömyyden tukemiseksi on tärkeää saada avuksi jokin ulkopuolinen taho, eikä sen kuulu jäädä päihdeongelmaisen puolison harteille.
Vauvan syntyessä päihdeongelman värittämään parisuhteeseen on suhteen jatkoa arvioitava aina vauvan hyvinvoinnin ja turvallisuuden näkökulmasta.
Vauva ei saa altistua tilanteille, joissa vanhemman päihteidenkäyttö aiheuttaa vaaraa tai turvattomuutta vauvalle. Toisen vanhemman on myös tärkeää huomioida, milloin päihdeongelmaisen vanhemman haasteet vaikuttavat omaan jaksamiseen ja vauvan hoitoon. Jaksanko vastata vauvan tarpeisiin? Vaikuttaako toisen päihteidenkäyttö minun ja vauvani arkisiin toimiin? Täytyykö minun pelätä toisen vanhemman käyttäytymistä itseni tai vauvan puolesta? Iloitsenko itse vauvasta ja vauvan kanssa olemisesta? Vauvan tarpeiden ja turvallisuuden tulee olla aina ensisijaista.
Joskus päihteet vievät vanhempaa niin, että parisuhteen päättäminen on ainut vauvan ja toisen vanhemman hyvinvoinnin takaava ratkaisu. Parhaimmillaan ero saattaa toimia päihdeongelmaiselle motivoivana tekijänä hakea apua omaan tilanteeseensa, ja vanhemmuuden rooli vahvistaa halua pysyä päihteettömänä. Vauvan näkökulmasta vanhemman liiallisesta päihteidenkäytöstä johtuva ero on vauvaa suojaava ja turvaava tekijä.
——————————
Vauvan kasvun ja kehittymisen kannalta tärkeintä on vähintään yksi turvallinen ja rakastava hoivaaja. Siksi on tärkeää, että päihdeongelman vaikuttaessa perheeseen paitsi päihteitä käyttävä vanhempi, myös toinen vanhempi saavat tukea tilanteeseen. Päihdeongelma vaikuttaa aina kaikkiin perheenjäseniin ja elämänalueisiin.
-> Lue lisää täältä.
Apua ja tukea löydät muun muassa seuraavista:
Vauvaperhe ja päihteet-chatissä (ma-pe 14-18) voit keskustella nimettömästi omasta tai puolison päihteidenkäyttöön liittyvistä kysymyksistä raskaus- ja vauva-aikana. Chatissä vastaavat raskaus- ja vauva-aikaan erikoistuneet päihdetyön ammattilaiset, jotka tukevat ja auttavat sinua tilanteessasi.
Apua eroon-chatissä (ma-pe klo 12-18) voit keskustella ammattilaisen kanssa eroamiseen, eron jälkeiseen vanhemmuuteen ja lapsen asioihin liittyvistä teemoista. Jos pohdit erota vai ei, on sinulle ajankohtaista tulla keskustelemaan chattiin. Saat tukea, tietoa ja näkökulmia omaan tilanteeseen.
Chatit löytyvät sivustolta ensijaturvakotienliitto.fi
Kirjoittajat:
Päihdeongelmaisten äitien ja vauvaperheiden kuntoutus, asiantuntija Maria Hohental ja Ero lapsiperheessä-asiantuntija Päivi Hietanen
Kuva: Pixabay