Hankkeet

Hankkeissa kehitetään arjen auttamistyötä vastaamaan asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeisiin.
ETKL kasvattaa osaamista ja asiantuntijuutta omilla erityisalueillaan.
Käynnissä olevat hankkeet
Vauva- ja väkivaltatyötä tulevaisuuden sote-keskuksiin 2022-2024
Palvelurakenteen uudistaminen asiakaslähtöiseksi ja vaikuttavia tuloksia tuottavaksi kokonaisuudeksi edellyttää palvelukokonaisuuksien yhteiskehittämistä, jossa yhteensovitetaan julkisten palvelujen ammatillinen osaaminen sekä järjestöjen ammatillinen ja vertaisosaaminen saumattomiksi palveluketjuiksi.
Hankkeen tarkoituksena on varmistaa, että Ensi- ja turvakotien liiton vauva- ja väkivaltatyön erityisosaamisen juurtuu osaksi sotekeskusten ja niiden osana toimivien perhekeskusten palveluketjuja.
Pilottiyhdistysten (Lahti, Vantaa, Kokkola, Lappi, Viola) ja -alueiden ammattilaisten (Päijät-Häme, Vantaa-Kerava, Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Etelä-Savo) kanssa kehitetään hyvinvointialueille levitettäviä toimintamalleja. Kehittämisessä hyödynnetään pilottiasiakkaiden ja kokemustoimijoiden kokemuksia.
Hankkeen tavoitteet:
- Vauva- ja väkivaltatyön osaaminen integroituu osaksi tulevaisuuden sote- ja perhekeskuksia rakentaen julkisten palvelujen sekä järjestöjen ammatillisen tuen ja vertaisosaamisen yhdistävän asiakaslähtöisen kokonaisuuden.
- Jäsenyhdistysten yhteistyö on vahvistunut tulevaisuuden sote- ja perhekeskusten kanssa eri puolilla Suomea ja piloteissa saadut kokemukset ja toimintamallit ovat myös muiden järjestöjen hyödynnettävissä julkisten palvelujen ja järjestöjenosaamisen yhteensovittamisessa.
Nuoret aikuiset turvallisille raiteille -hanke 2024-2025
Hankkeella ehkäistään nuoriin kohdistuvaa parisuhdeväkivaltaa vahvistamalla nuorten lähisuhdeväkivallan tekijöiden kanssa tehtävää työtä.
Lähisuhdeväkivallan sukupuolittuneisuuden vuoksi kohderyhmänä ovat nuoret aikuiset miehet, jotka käyttäytyvät tai, joilla on kohonnut riski käyttäytyä lähisuhteissa väkivaltaisesti sekä heidän kanssaan työskentelevät sosiaali-, terveys- ja rikosseuraamusalan ammattilaiset.
Hankkeessa tarjotaan nuorille aikuisille miehille tietoa lähisuhdeväkivallasta ja tukea väkivallattomuuteen, koulutetaan ammattilaisia Turvallisille raiteille -lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelmaan ja kehitetään erityisosaamista nuorten aikuisten miesten kanssa toteutettavassa väkivaltatyössä.
Hankkeen tavoitteena on:
- Lisätä nuorten aikuisten miesten tietoisuutta lähisuhdeväkivaltailmiöstä ja väkivaltatyön palveluista sekä madaltaa kynnystä hakeutua väkivaltatyön palveluihin.
- Vahvistaa sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten osaamista lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa, puheeksi otossa ja palveluihin ohjaamisessa. Kouluttaa sosiaali-, terveys- ja rikosseuraamusalan ammattilaisia Turvallisille raiteille -lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelmaan.
- Kehittää erityisosaamista liittyen nuorten miesten kanssa toteutettavaan Turvallisille raiteille -lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelmaan.
- Pilotoida Turvallisille raiteille -lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelmaan osallistuville nuorille miehille suunnatut etänä toteutettavat Veturi-vertaistukiryhmät.
Väkivallattomuuden tukijat 2025-2026
Kaksivuotisessa hankkeessa kehitetään seurusteluväkivallan ennaltaehkäisyä, tunnistamista, puheeksiottoa ja katkaisua.
Nuorten seurustelusuhteissa koettu ja käytetty seurusteluväkivalta on laaja ja sukupuolistunut ongelma, jolla on vaikutuksia nuorten ihmissuhteisiin, hyvinvointiin, turvallisuuteen ja tulevaisuuteen. Hankkeessa kehitetään ja pilotoidaan menetelmiä seurusteluväkivallan ennaltaehkäisemiseksi, tunnistamiseksi, puheeksi ottamiseksi ja väkivallan käytön katkaisemiseksi. Hanke on valtakunnallinen ja sen kohderyhmänä ovat nuorten parissa työskentelevät oppilashuollon, koulun, sosiaalitoimen, nuorisotyön ammattilaiset ja väkivaltatyön avopalveluita toteuttavat Ensi- ja turvakotien liiton (myöhemmin ETKL) jäsenyhdistykset.
Hankkeen toteutus:
Hanketta koordinoi ETKL ja sitä kehitetään ja pilotoidaan kuudessa ETKL:n jäsenyhdistyksessä yhteistyössä ammattilaisten ja kehittäjänuorten kanssa. Hanketta toteutetaan kumppanina alueellisten toimijoiden ja muiden jäsenyhdistysten kanssa. Nuoret ovat mukana toiminnan kehittämisen jokaisessa vaiheessa asiantuntijoina ja kansalaistoimijoina sekä kehittämispilottien kautta asiakkaina.
Tavoitteena on, että ammattilaisten osaaminen seurusteluväkivallasta, sen sukupuolistuneisuudesta ja taustalla olevista asenteista vahvistuu ja he saavat keinoja käsitellä asiaa 13-19 –vuotiaiden nuorten kanssa työpajamallisesti. Lisäksi nuorten parissa toimivien ammattilaisten osaaminen seurusteluväkivallan puheeksi ottamisessa ja tunnistamisessa, väkivaltaa kokeneiden tukemisessa ja osallistamisessa sekä seurusteluväkivaltaa käyttäneiden nuorten väkivallan käytön katkaisun tukemisessa vahvistuu. Hankkeessa koulutetaan ammattilaisia pilottialueilla ja kumppaniyhdistysten työntekijöille tarjotaan koulutusta työkokouksissa sekä järjestetään kaikille nuorten parissa toimiville ammattilaisille avoimia webinaareja.
Hankkeessa lopullisina hyödynsaajina ovat 13-19 -vuotiaat nuoret. Tuloksena pilottialueiden ja kumppaniyhdistysten ammattilaisten ymmärrys seurusteluväkivallasta, sen ehkäisystä ja väkivaltaa kokeneiden ja käyttäneiden tukemisesta vahvistuu ja heillä on menetelmiä nuorten tukemiseen (Seurustelun Turva10, vertais- ja kehittäjäryhmätoimintamalli sekä Seurustelun Turvallisille Raiteille työmalli). Ammattilaiset toteuttavat toimintaa osana perustyötään ja tunnistavat seurusteluväkivaltaa ja tukevat nuoria seurusteluväkivallan tilanteissa. Ammattilaisten toiminnan kautta nuorten ymmärrys turvallisista ihmissuhteista, seurusteluväkivallasta ja väkivallan taustalla olevista asenteista vahvistuu. Nuoret oppivat toimimaan turvallisemmin ja he saavat tukea väkivallan katkaisuun. Nuorten osallisuus ja toimijuus väkivallan vastaisessa vaikuttamistyössä vahvistuu kouluissa ja nuorten ympäristöissä.
Hankkeessa tuotettuja työmalleja levitetään valtakunnallisesti verkostojen ja koulutusten kautta ja menetelmiä otetaan käyttöön laajasti pilottiyhdistysten ja kumppaniyhdistysten alueilla. Nuorten seurusteluväkivallan tunnistamiseen, puheeksiottoon ja katkaisemiseen on valtakunnallisesti yhteneväisiä käytäntöjä, joita on kehitetty yhdessä nuorten kanssa.
Mikäli kiinnostuit kuulemaan lisää hankkeesta tai haluat mukaan kehittämiseen tai hankkeen koulutuksiin, ote yhteyttä hanketiimimme!
Lisätietoja:
projektipäällikkö
Ilona Mäki, Ensi- ja turvakotien liitto
p. 0505564866 ilona.maki@etkl.fi
projektityöntekijät
Heidi Salomäki, Etelä-Pohjanmaan ensi- ja turvakotiyhdistys ry
p. 050 304 5973 heidi.salomaki@enstu.fi
Paula Laakkonen, Kuopion Ensikotiyhdistys,
p. 044 369 7219, paula.laakkonen@kuopionensikoti.fi
Pirjo Ervasti, Oulun ensi- ja turvakoti ry.
p. 040 5086543 pirjo.ervasti@oetk.fi
Teppo Palonen, Satakunnan ensi- ja turvakoti ry,
p. 0503683654 teppo.palonen@setko.fi
Anni Ketopaikka, Pääkaupungin turvakoti ry,
p. 0505923026 anni.ketopaikka@paakaupunginturvakoti.fi
Marjut Keskitalo, Turun Ensi- ja Turvakoti ry
marjut.keskitalo@tuentu.fi