Palvelut
Vauvaperheryhmä Pirpana
Vauvaperheryhmä Pirpana tukee erilaisissa elämäntilanteissa olevien vauvaperheiden jaksamista.
Vauvaperheryhmä Pirpana on Lappeenrannassa toimiva ryhmä neljälle äidille ja heidän alle 2-vuotiaille lapsilleen. Ryhmä kokoontuu puolen vuoden ajan 3 päivänä viikossa.
Vauvaperheryhmään voi hakea, jos kokee esim. yksinäisyyttä, verkostojen puutetta, päivärytmin puutetta, arjentaitojen haasteita tai haasteita vuorovaikutuksessa lapsen kanssa.
Ryhmä on ammatillisesti ohjattua, ja siinä äidit saavat vertaistukea muilta äideiltä sekä pääsevät jakamaan omia kokemuksiaan äitiydestä toisilleen. Arjen eläminen yhdessä vertaisten ja työntekijöiden kanssa vähentää perheen haasteita ja luo turvallisuutta. Ryhmäpäivinä eletään yhdessä vauva-arkea: ulkoillaan, tehdään ruokaa, syödään, leikitään ja keskustellaan vanhemmuudesta.
Vauvaperheryhmän lisäksi tarjoamme myös yksilöllistä vauvaperheohjausta perheiden tarpeiden mukaan.
Osallistuminen on maksuton. Ryhmäpäiviin kuuluu lämmin ruoka.
Toimi näin
Toiminnasta kiinnostunut vanhempi voi olla suoraan yhteydessä Pirpanaan ja sopia tutustumiskäynnistä.
Pirpana ohjaajilta ja neuvolasta saa lisätietoa ryhmästä.
Etukäteen voi tutustua työntekijöihin ja Pirpanan tiloihin. Ota yhteyttä, voit keskustella työntekijöiden kanssa seuraavan ryhmän aloitusajankohdasta ja muista käytännön asioista.
Kenelle ja millä ehdoin
Lasta odottaville tai vauvaperheiden vanhemmille, jotka kaipaavat apua ja tukea odotusajan ja vauvaperheen arkeen liittyvissä huolissa. Ryhmään voi osallistua jo odotusaikana.
Toiminnasta saa monipuolista tukea vanhemmuudessa jaksamiseen.
Puhelinnumero
+358 407767549Osoite
Savonkatu 34, 53100 LappeenrantaVerkkosivu
https://ek-perhetuki.fiNuorten ennaltaehkäisevä väkivaltatyö Väiskäri
Jalkautuva ja ennaltaehkäisevä väkivaltatyö on suunnattu 16-25- v nuorille. Toiminta lisää nuorten tietoisuutta lähisuhdeväkivallasta ja sen eri muodoista ja seurauksista. Työntekijä opettaa nuoria tunnistamaan omat rajat ja voimavarat. Toiminta pyrkii väkivaltakierteen katkaisuun ja auttaa nuoria selviämään väkivallasta. Yksilö- ja ryhmätapaamisia ja erilaista toimintaa järjestetään 2. ja 3. asteen oppilaitoksissa Etelä-Karjalan alueella.
Toimi näin
Ohjausta ja keskusteluapua saa Väiskäri- hankkeen väkivaltatyöntekijältä. Työntekijään voi ottaa yhteyttä puhelimitse, sähköpostilla, somessa tai kouluilla.
Osoite
Pormestarinkatu 6 B, 53100 LappeenrantaVerkkosivu
https://ek-perhetuki.fiUusperheiden avuksi
Ero lapsiperheessä – työ tarjoaa ammatillista keskusteluapua, ohjausta ja neuvontaa uusperheille.
Uusperhettä voidaan tavata eri kokoonpanoilla. Tapaamisissa kiinnitetään erityistä huomiota lapsen tilanteeseen uusperheessä. Asiakkaaksi voi tulla ilman lähetettä ja tarvittaessa nimettömänä. Palvelu on maksutonta.
Toimi näin
Asiakas voi ottaa itse yhteyttä joko soittamalla, sähköpostitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta. Yhteystiedot löytyvät yhdistyksen nettisivuilta.
Puhelinnumero
+358 405940080Osoite
Pormestarinkatu 6 B, 53100 LappeenrantaVerkkosivu
https://ek-perhetuki.fiEroperheiden ammatillinen keskusteluapu, ohjaus ja neuvonta
Ero lapsiperheessä -työssä saa ammatillista keskusteluapua, ohjausta ja neuvontaa eroon liittyvissä kysymyksissä. Palvelu on tarkoitettu vanhemmille, jotka harkitsevat eroa tai ovat jo eronneet. Asiakkaaksi voi tulla yksin, parina tai perheenä tarpeen mukaan.
Työskentelyn tavoitteena on tukea omaa ja yhteistä vanhemmuutta, sekä vanhempien välistä yhteistyötä eron jälkeen. Työn lähtökohtana on tehdä lasta näkyväksi vanhempien erotilanteessa. Työ on myös uusperheen toimivuuden tukemista.
Toimi näin
Asiakas voi ottaa itse yhteyttä Ero lapsiperheessä – työhön sopiakseen tapaamisajan. Tapaamisia voi sopia myös ilta-aikoina tai tarpeen mukaan. Yhteystiedot löytyvät myös yhdistyksen nettisivuilta. Työntekijältä saa puhelimitse myös eron ensineuvontaa.
Puhelinnumero
+358 405940080Osoite
Pormestarinkatu 6 B, 53100 LappeenrantaVerkkosivu
https://ek-perhetuki.fiVäkivaltatyön avopalvelu
Väkivaltatyön avopalvelu auttaa kaikkia lähisuhteissaan väkivaltaa kokeneita irtautumaan väkivallasta ja selviämään siitä. Työskentelemme perhe- ja lähisuhdeväkivallan katkaisemiseksi sekä turvallisen arjen vahvistamiseksi. Toimimme väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneiden, sille altistuneiden sekä väkivaltaa käyttäneiden auttamiseksi. Ensisijaista on lapsen ja väkivallan kokijan turvallisuus sekä väkivallan loppuminen
Väkivaltatyöstä saa
– kriisiapua
– terapeuttista keskusteluapua yksilötapaamisella
– tietoa väkivallasta ja sen eri muodoista
– vertaistukea
Toimi näin
Asiakas voi ottaa itse yhteyttä Väkivaltatyön avopalveluun sopiakseen tapaamisajan.
Yhteystiedot tapaamisajan varausta varten löytyvät yhdistyksen nettisivuilta.
Puhelinnumero
+358 407654953Osoite
Pormestarinkatu 6 B, 53100 LappeenrantaVerkkosivu
https://ek-perhetuki.fiErotukihenkilö
Erotukihenkilö auttaa, kun tarvitset juttukaveria uudessa elämäntilanteessa. Vapaaehtoinen tukihenkilö on itse eron kokenut vanhempi, joka on saanut koulutuksen tehtävään. Tukihenkilö kuuntelee, neuvoo käytännön asioissa omaan kokemukseen pohjautuen ja on vertaistukena erotilanteen tuomassa muuttuneessa elämäntilanteessa.
Tukihenkilötoiminta on tasa-arvoista, suvaitsevaa ja puolueetonta. Toiminnan lähtökohtana on molempien vanhempien tärkeys lapselle. Toiminta on luottamuksellista ja tukihenkilöitä sitoo vaitiolovelvollisuus.
Toimi näin
Koulutettua erotukihenkilöä voi kysyä ero lapsiperheessä – työstä.
Kenelle ja millä ehdoin
Tukihenkilöä voi tavata 1–5 kertaa. Yhteydenpito ja tapaamiset toteutuvat yhteisen sopimuksen mukaan.
Ensimmäisellä tapaamisella sovitaan yhteydenpitotavat ja seuraavat tapaamisajankohdat.
