Kiireinen loppuvuosi mahdollisti sen, että vuosi pääsi käyntiin toden teolla. Vuosi vaihtui Green Care- hankkeen saralla heti tosi toimilla. Tammikuun kolmas ja viides päivä vietettiin tiiviisti Metsolassa. Centria ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijat, kolme kappaletta, kokoontuivat Metsolassa opinnäytetyön merkeissä; Green Care- menetelmien hyödyntäminen kuntoutumisprosessissa.

He suunnittelivat Metsolan ympäristöön polun ja rastit. Polku luotiin käsipelillä eli lapioilla. Paikan päällä oli hyvä tunnelma ja tekemisen meininki. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

                 

 

Hankkeen ohjausryhmä pääsi starttaamaan ketterällä kokoonpanolla. Korona-aika ei anna vielä myöden tavata kasvokkain, joten kokous toteutettiin jo niin tutuksi tulleen teams yhteyden välityksellä.

Monenlaisen puuhastelun rinnalla on pyörinyt pieni, mutta tehokas markkinointi Lapsimielessä -täyttä elämää taaperon kanssa -perheryhmästä. Vahvuutta vanhemmuuteen -vauvaperheryhmä muuttui matkalla. Lapset ikään kuin kasvoivat ja lähdettiin tekemään mentalisaatioon perustuva perheryhmä taaperoiden vanhemmille. Korona se heitti vettä myllyyn ja rajoituksia kiristettiin ryhmän alkamisen aaton aattona. Luovuus on ollut uudessa valossa tässäkin asiassa.

Ryhmä saatiin toteutettua ja ryhmä pyörii edelleen. Taapero ryhmälle tilan tarjosi Vanhemmuuden tuki- yksikkö HELMI. Samalla, kun monenlaista uutta luodaan, niin ryhmä toteutuu hybridinä eli toinen ohjaaja on Mannerheimin lastensuojeluliiton työntekijä ja osallistuu teams yhteydellä. Perheillä on myös mahdollisuus osallistua teams yhteydellä, mikäli perheessä on esimerkiksi vähäistä flunssaa tai muuta, joka estää paikan päälle tulon.

Kriisi- ja väkivaltatyön yksikkö VÄKEVÄ sai hankkeesta kämppiksen helmikuun alusta. Yhteiselo ja olo lähti, niin mukavasti ja luovasti käyntiin, että hankkeelle syntyi nimi. Nimi on Green Care- hanke RITVA. Ritva tarkoittaa hentoa lehtipuunoksaa. Kirjaimet ovat Rakkautta, Inhimillisyyttä, Tekoja, Vahvuutta, Aikaa.

Monenlaiset tiimit ja työskentelykokoonpanot ovat pyörähtäneet käyntiin. Paljon tapahtumia on suunnitteilla ja tulossa yhteistyössä, niin yhdistyksen oman väen kesken kuin monien muitten tahojen kanssa, niistä ahkerasti tiedotetaan somessa.

Taaperoryhmä on edennyt yli puolen välin ja uutta jo kovasti suunnitellaan Metsolaan. Aikuisille starttaa kohta markkinointi pläjäys omasta keskusteluryhmästä kivan tekemisen äärellä niin ikään Metsolassa.

Aurinko sekä valkoiset hanget kutsuvat ulkoilemaan, nautitaan elämän pienistä iloista ja annetaan ajatusten lentää.