Tässä kaksiosaisessa blogitekstissä käsitellään lapsena koetun väkivallan vaikutuksia lapsen itsetuntoon sekä minäkuvaan aikuisiällä. Onnin ja hänen veljensä tarina on fiktiivinen ja tarinan henkilöt keksittyjä. Tarina on kuitenkin rakennettu monien todellisten tarinoiden summasta ja antaa meille siksi pohjaa avata koetun lähisuhdeväkivallan moninaisia vaikutuksia pitkälle lapsen tulevaisuuteen.
—-
” Nyt on taas sellainen paha päivä, kun ollaan veljen kanssa täällä komerossa piilossa, mua pelottaa niin, etten voi liikkua. Koitan hengittää niin hiljaa, että kuulen paremmin jos tuo rytinä tulee lähemmäs. Pidän kuitenkin kädet tiukasti pikkuveljen korvilla, häntä pelottaa varmasti vielä enemmän koska hän tärisee ja puristaa pehmoleluaan niin kovasti.
Mä tiedän, että naapurin Leila kuulee tämän valtavan metelin, mutta ei koskaan tule auttamaan. Leila kyllä hymyilee meille aina kun nähdään rappukäytävässä ja tarjoaa pihalla meille trippimehuja silloin kun sen lapsenlapset ovat kylässä. Niillä on mukana aina omat hiekkalelut ja nenäliinoja, joilla Leila pyyhkii niiden nenää välillä. Tiedän kuitenkin, ettei me merkitä Leilalle mitään, se varmasti ajattelee, että ollaan oikeita kauhukakaroita, kun vanhemmat joutuvat olemaan niin vihaisia.
Mietin, johtuukohan sen suuttuminen siitä, kun olin unohtanut penaalin keittiön pöydälle tai siitä kun puhuin liikaa kyläreissulla, miten olinkaan niin hölmö? Toisaalta Onni oli jättänyt pikkuautoja vessaan. Pelkään valtavasti äitin puolesta, eniten silloin kun laskee hiljaisuus, kerran luulin että se kuoli.
Rytinä ja huuto hyökyykin valtavana myrskynä tänne ja komeron ovi paukkuu!
– Ulos sieltä pelkuri, nyt saatte häipyä täältä! Se tarttuu niskasta ja heittää mut ulos huoneeni lattialle, Onnin se ottaa syliin ja kertoo sille erilaisella äänellä, että sillä ei ole mitään hätää vaan tämä on mun ja äitin syytä.
Sitten joku koputtaa oveen. Siellä on poliisi. Mun sitten käsketään pitää suuni kiinni jos ne kysyy jotain. Me istutaan sohvalla ja yks täti kertoo että kaikki järjestyy. Aikuiset juttelee eteisessä, vanhemmat vakuuttaa että meillä on kaikki hyvin, mutta koska äidiltä tulee verta, toinen joutuu lähtemään yöksi poliisien mukaan. Mä pelkään kauheasti jo huomista, se on varmasti tosi vihainen, kun mun takia tuli poliisikin. Äiti itkee vieläkin.
Täti pyytää, että voitaisiin katsoa jotain vaatteita mukaan ja lähdemme nyt äidin kanssa turvakotiin. En tiedä mikä se on, mutta parempi varmasti olla poissa kotoa, kun se tulee aamulla takaisin. Turvakoti, turva kuulostaa turvalliselta. Mulla on kuitenkin märät housut, pissat pääsi kun pidätin niin kauan komerossa, hävettää, että tämänkin vielä tein. Taksissa jää musta varmaan penkkiin jälki, onneks mulla on nää lapaset.
Taksissa haisee kummalliselle, se ei tule minusta, mutta niin muut varmasti ajattelevat. En tiedä kestikö matka hetken vai kauan, en osaa nyt miettiä kuin tätä mitä olen aiheuttanut ja mitä siitä seuraa.
Turvakodilla tulee avaamaan oven vaalea täti, se kyykistyy mun eteen ja sanoo: Hei, mikäs sinun nimesi on? Mietin vain kuinka nopeasti se huomaa mun housut. Mutta se kysyykin, onko mulla nälkä? Luulisin että minulla on nälkä, en oikein tiedä, kun olen kauhuissani niin monesta asiasta samanaikaisesti. Vaalea nainen, jonka nimi on Anni, sanoo, että voin käväistä vessassa ja tulla sitten pöytään istumaan äidin ja Onnin kanssa. Ehkä se huomasi, onneksi ei sanonut, nyt voin vaihtaa repustani kuivat housut. Annin paidassa on palloja.
Pöydässä Anni kertoo, että olemme turvakodissa, turvassa, ovet ovat lukossa ja saamme mennä nyt rauhassa nukkumaan. Minun on vaikea uskoa tähän, ehkä se kuitenkin voi tulla ikkunasta, tai äiti päättää lähteäkin kotiin, enhän voi sitä tietää! Anni kuitenkin sanoo, että olemme täällä nyt ainakin muutaman päivän ja hän valvoo koko yön, on siis hereillä koko yön ja valvoo untamme. Hävettää kun Anni joutuu valvomaan takiani.
Seuraavana päivänä tapaan Marin, ja muita lapsia, jotka ovat myös tulleet turvakotiin. Mari kertoo myös, että olemme turvassa, minun on yhä vaikea uskoa tähän, luultavasti teen jotain tyhmää ja pilaan tämänkin. Marin kanssa juttelen myös kahdestaan ja teemme myös tehtäviä. Mari kys
yi pelottaako minua ja miten meillä riidellään? Vaikka minua pelotti, kerroin. Mari sanoi, ettei se ole minun syytäni ja että se on väärin. Ensimmäisen kerran, aloin miettiä, eikö tää johdukkaan musta? ”
—-
- Väkivallan kohdistuminen muihin perheenjäseniin on vaikutuksiltaan yhtä vahingollista kuin lapsi itse olisi väkivallan kohteena. Vaikka lapset eivät ole paikalla väkivaltatilanteessa, he usein kuulevat ja oppivat aavistamaan tapahtuneen. Koettu väkivalta heikentää lapsen ja nuoren itsetuntoa, vääristää minäkuvaa ja aiheuttaa vaikeuksia hallita omaa elämää.” (Mannerheimin lastensuojeluliitto)
- Useiden tutkimusten mukaan väkivaltaa käyttävät herkimmin ne, jotka ovat itsekin väkivallan uhreja. (Janna Rantala yle.fi artikkeli)
- Turvakodeissa oli vuonna 2019 yhteensä 5 354 asiakasta, joista lapsia 46 prosenttia. (THL)
//Heidi Nystedt Kokkolan Ensi- ja Turvakoti Ainan Ohjaaja
