Kun astuin ensimmäistä kertaa vauvaperheryhmään, elämäni oli kaukana siitä, mitä olin kuvitellut vauva-arjen olevan. Meillä ei ollut minkäänlaista päivärytmiä, päivät venyivät pitkälle iltaan ja yöt kuluivat valvoen. Olin uupunut ja tunsin olevani täysin jumissa kotona, jopa postilaatikolla käyminen tuntui silloin ylivoimaiselta haasteelta.
Vaikka päivärytmi puuttui, huolehdin kyllä vauvasta, mutta unohdin itseni. Syötin vauvaa säännöllisesti, mutta omat ateriani jäivät usein väliin. Sosiaaliset suhteet olivat kuihtuneet, koska minulla ollut juuri lainkaan energiaa ylläpitää niitä. Siskoni oli ainoa perheen ulkopuolinen ihminen, jonka kanssa olin tekemisissä, mutta välillä en jaksanut nähdä edes häntä.
Ryhmä toi elämäämme kaivattua muutosta. Se antoi minulle rohkeutta ja se oli hyvä syy lähteä liikkeelle kotoa. Alkuun pelkkä osallistuminen tuntui isolta askeleelta, mutta pian huomasin, kuinka paljon ryhmässä käynnit alkoivat rikastuttaa arkeamme. Ymmärsin, miten tärkeää on jutella lapselle, vaikkei hän vielä osaa puhua. Lapsi ei enää tuntunut vain ”hoidettavalta”, vaan yhteisestä vuorovaikutuksesta tuli tärkeä osa päivää. Lorut ja laulut, joita ennen vierastin, ovat nyt arjessa itsestäänselvyyksiä.
Ryhmään tulessa en osannut luottaa edes lapsen isän kykyyn hoitaa vauvaa. Yksi suurimmista oivalluksistani ryhmän ansiosta oli, että minun ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Ryhmässä huomasin, että myös muilla perheillä oli samankaltaisia haasteita kuin meillä, joten heille oli helppo puhua ja he ymmärsivät mistä puhuin. Ryhmän vertaistuen avulla opin luottamaan myös muihin ja tämä helpotti arkeamme valtavasti.
Ryhmän tuki ei jäänyt vain arkirutiineihin, vaan se vaikutti positiivisesti myös koko perheemme hyvinvointiin. Sain voimaa lopettaa imetyksen omassa tahdissani ilman ulkopuolista painetta. Se oli meille iso asia. Sain myös toivoa tulevaisuuteen ja uskoa siihen, että me selviämme. Elämä alkoi näyttäytyä mahdollisuuksia täynnä olevalta polulta, jonka varressa meitä odottaa hyviä asioita.
Vauvaperheryhmä ei ollut vain vertaistukipaikka, se oli pelastus ja käännekohta. Kiitos siitä matkasta, jonka ryhmän avulla sain kulkea.
Kirjoittaja: Vauvaperheryhmä Peukaloisen äiti
