Väkivaltatyön turvallisuustyötä tehdään väkivallan tekijöiden kanssa. Siinä kohdataan monenlaisia ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat syyllistyneet väkivaltarikoksiin tai oireilevat muuten väkivallalla.
Keitä nämä ihmiset sitten ovat? He ovat jonkun lapsia, vanhempia, sisaruksia, ystäviä, työkavereita, naapureita tai harrastuskavereita.
Väkivalta on voinut kohdistua tuttuun, tuntemattomaan, puolisoon, lapseen, baarituttavaan, virkavaltaan, rikollisiin, tai itseensä.
Väkivalta on voinut olla psyykkistä, fyysistä, taloudellista, seksuaalista, digitaalista tai uskonnollista ja luonteeltaan impulsiivista tai välineellistä.
Kaikki meistä tunnistavat aggression tunteen.
Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim kuvaa aggressiota näin;
”Aggressio nähdään biologisena perusvoimana, joka mahdollistaa psyykkisen kasvun.”
Suomen kielen sanakirjassa määritellään aggressio hyökkääväksi, vihamieliseksi reaktioksi tai patoumaksi.
Aggressio purkautuu väkivaltaisesti, kun syystä tai toisesta muut taidot tai tunteiden käsittely eivät riitä saavuttamaan haluttua lopputulosta.
Yksi väkivaltaan johtavista syistä saattaa löytyä lapsuudessa koetusta tai todistetusta väkivallasta, joka jättää vahvan muistijäljen ja joka aktivoituu esimerkiksi pelon tai häpeän tunteesta.
Näistä väkivaltaa kokeneista ja nähneistä lapsista kasvaa leijona-aikuisia, jotka turvautuvat äärimmäisiin keinoihin tuntiessaan uhkaa.
Väkivaltatyössä pyritään tukemaan asiakasta kohti positiivista minäkuvaa ja pois leijonan identiteetistä.
Asiakkaan sanoin ”väkivaltatyöntekijät ovat leijonankesyttäjiä.”
Charlotte, Aggredi Päijät-Häme
