Vastikään päättyneessä Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa voiton vei nyrkkeilijä. Edis Tatli osasi – perin epäsuomalaisesti – nauttia suorituksistaan. Kun häneltä kysyttiin, miten tanssi sujui, niin useimmiten Edis iloisesti totesi, että meni kyllä tosi hyvin. Oli harjoiteltu ahkerasti ja puurtaminen tuotti tulosta. Hymyilytti.
Kun voittajapari julkistettiin, nosti Edis molemmat kätensä ylös tuuletukseen. Nyrkkeilijät tekevät niin voitettuaan kamppailunsa. Eleessä ei ole mitään ylimielistä. Se on aidon ilon ja tyytyväisyyden ilmaisu. Minä taistelin, minä voitin. Minä olen ylpeä itsestäni. Minä ansaitsen voittoni.
Ensimmäisen kokonainen työvuoteni lähisuhde- ja perheväkivaltaa tai sen uhkaa todistaneiden lasten ja nuorten kanssa työskentelyssä on päättymässä. Olen yrittänyt tarkastella lasten kokemaa traumaa, resilienssitekijöitä, suhteita lähiympäristöönsä sekä turvaa luovia mekanismeja ennakkoluulottomasti ja uteliaasti. Suoraviivaisia päätelmiä on entistä haastavampi tehdä. Lasten ja nuorten selviytymisidentiteetit näyttäytyvät entistä moninaisempina.
Joillekin lapsille pehmolelut edustavat suurta turvaa, niitä rutistetaan kun olohuoneesta kuuluu kovaäänistä riitelyä. Lemmikit ovat erittäin tärkeitä, osalle ainoita ystäviä. Monelle tietokonepelaaminen on tapa sujahtaa ulos ahdistavasta arjesta. Pelimaailmassa säännöt ovat samat kaikille. Pelien hahmot ovat sankareita ja heidän kanssaan viihdytään, sillä he eivät petä lupauksiaan ja kohtele kaltoin.
Suurin osa lapsista rakastaa molempia vanhempiaan ja suree, että äiti pelkää isää tai päinvastoin. Joskus väkivalta kotona on ollut niin vaurioittavaa, että toista vanhempaa on pelottavaa tavata edes valvotusti. Kiusaamisen kohteeksi joutuminen on hyvin yleistä, joillakin se on jatkunut jo vuosia. Mutta myös hyviä kouluympäristöjä löytyy ja kivoja opettajia on monilla.
Osa lapsista tuntuu selviävän hyvin, vaikka heillä vaikuttaisi olevan vain vähän suojaavia tekijöitä. Tai ehkä minä en osaa vielä tulkita niitä. Selvää on, että jos jompikumpi vanhemmista on välittävä ja rakastava niin lapsen on helpompi edetä elämässään.
Aina kun lapsi tai nuori lähtee tapaamisestamme toivon, että hän voisi mielessään nostaa kätensä ylös Edisin tavoin ja tuulettaa. Ajatella, että minä olen hyvä. Minä olen urhea ja selviytynyt vaikeassa tilanteessa hienosti. Minä ansaitsen olla tärkeä.
