Vallitseva poikkeustila on määrittänyt Päiväryhmä Peukaloisenkin toimintaa. Ryhmämuotoinen työ jäi tauolle ja asiakassuhteita on ylläpidetty perhekohtaisesti. Työmuodon luonteessa yhtenä kuntouttavana osana oleva vertaistuki jäi pois. Päiväryhmässä vertaistuellinen tuki toteutuu yhdessä ollen ja pikkulapsiperheen arkea mallintaen, niin äideille, kuin vauvoillekin. Ammatillisesti ohjatuissa vertaiskeskusteluissa äidit käsittelevät itseensä, äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä tuntemuksia ja teemoja. Keskusteluissa vauva on keskipisteenä, kun äidit miettivät minkälainen vauva juuri minulla on. Ja millaista hoivaa ja huolenpitoa hän minulta ja/tai meiltä vanhemmilta yhdessä tarvitsee. Vauvojen vartaisuus toteutuu hoivan ja leikkihetkien yhteydessä.
Kuluvana aikana vanhempien jaksaminen, ikävät tunteet ja huolet olivat jokaisella eri tavalla omilla harteillaan kannettavana. Perheiden elämäntilanteissa tapahtui isojakin muutoksia, toivottuja ja myös niitä, jotka saavat tapahtuessaan aikaan elämänmuutoskriisin. Päiväryhmässä koetut ”Ollaan yhdessä” – kokemukset ja niiden kautta syntyvä voimavaran tunne puuttui. Se sai ajoittain äitejä tuntemaan yksinäisyyttä, jopa ahdistuneisuutta. Päiväryhmässä on ollut turvallista olla omana itsenään ja sinne on voinut tulla kaikkine kokemuksineen. Ryhmässä on ollut turvallista ja lohdullista jakaa mielensä päällä olevia asioita. Ryhmän tuki on ollut hyväksyvä ja kannatteleva. Yhdessä on ollut mukavaa myös hassutella ja jakaa elämään kuuluvia iloja, pienistä ja isoista asioista. Ja kokea yhteistä iloa vauvoista.
Kevään edetessä, aloimme tavata kerran viikossa leikkipuistossa, yhteisten ulkoilujen merkeissä. Lyhyetkin tapaamiset ulkona tuntuivat yhdessä ollen virkistäviltä ja lisäsivät uskoa tulevaan, johonkin edessä olevaan ”tavallisempaan aikaan”. Vauvat ja taaperot eivät tienneet, mitä aikuiset käyvät läpi. Vauvat olivat kasvaneet ja oppineet uusia taitoja. Kehitykseen liittyvissä muutoksissa riitti aiheita hyvän huomaamiseen ja sen jakamiseen. Vauvoille totta on olemassa oleva hetki. Ja sen vuoksi he osaavatkin olla avoimin mielin ja iloita siitä, mitä on tässä ja nyt. Vauvat ja jo taaperoikään kasvaneet lapset iloitsivat jälleennäkemisestä. He ”syttyivät” yhdessä olemiselle toistensa kanssa, katseista, hymyistä ja leikkimisen kontakteista. Kävelemään oppineen taaperon, ilon tunne sai hänet ottamaan juoksuaskelia, kädet kohti taivasta, samalla riemun kiljahduksia huudahdellen.
Nyt kesäkuun alkaessa, pieni Peukaloisten ryhmä voi alkaa kokoontumaan harkitusti ja hallitusti. Erityistilannetta edelleen huomioiden. Kohtaamiset ja käytännön tilanteet huolehditaan kaikille turvallisiksi. Päiväryhmän jatkuminen pitkän erillään olemisen jälkeen tuntuu helpotuksen ja ilon tunteena. Toisten kanssa – yhdessä oleminen, on arvokasta ja tuntuu merkitykselliseltä.
Tässä joitakin äitien ajatuksia poikkeustilan ajanjakson kokemuksista –
Mikä tai mitkä asiat tuntuivat vaikeimmilta, tai aiheutti eniten huolta?
”Yksinäisyys!” ”Tylsyys” ”Huoli, kuinka kauan tämä kestää”
”Pää hajoaa” ”huoli omasta psyykestä” ”kun ei pystynyt näkemään omia läheisiä ihmisiä”
Mikä auttoi selviytymään ja jaksamaan?
”tietoisuus että on ihmisiä, joille soittaa” ”ulkoilu!”
”yksintekemiset, arjen ilot”
”sosiaalityöntekijä”
”psykiatrinen sairaanhoitaja” ”päiväryhmäohjaaja”
”muutto uuteen kotiin” ”ryhmäulkoilut”
Mitkä ovat olleet ilon ja onnellisuuden aiheita. Mikä on tuonut lohtua?
”Lapsen kanssa oleminen. Kun tietää, että pian saa nähdä läheisiä ihmisiä”
”omien tunteiden kertominen muille” ”ystävät” ”some”
”musiikki” ”luonnossa ulkoileminen”
Ja sitten vielä äitien ajatuksia, kun siirrytään kohti ”tavallisempaa aikaa”
”vauvani on iloinen toisten seurasta, lauluista ja leikeistä.”
”vuorokausi rytmi pysyy tavallisena”
”vauvani ja minä saamme sisältöä päiviin”
”mulla on tunne, että kuulun ryhmään”
Edetään ”ollaan yhdessä” – tunteen kanssa kesään!
