Olemme aloittaneet Lahdessa reilut kaksi vuotta sitten Pidä Kiinni® avopalveluyksikkö Jannikassa. Tulimme kaikki erilaisista työympäristöistä ja aloitimme uutena työryhmänä tutustumisen toisiimme, päihdekuntoutukseen, yhteisökuntoutukseen, varhaiseen vuorovaikutukseen ja moneen muuhun asiaan. Kaikilla oli alusta asti kova halu tehdä yhteisökuntoutusta. Oppeja yhteisökuntoutukseen lähdimme hakemaan Liisa Kallion yhteisövalmennuksesta ja aina opetuspäivien jälkeen olimme intoa ja ideoita täynnä. Alusta lähtien on ollut tärkein ohjenuora yhteisökuntoutuksessa rakenteet ja niissä kiinni pysyminen, ne luovat turvallisen yhteisön, jossa säännöistä ja sopimuksista pidetään kiinni. Rakenteet ovatkin aika ajoin tuoneet meille ihmetystä ja olemme istuneet useita kertoja alas pohtimaan, että taas tuli sivuutettua ne rakenteet. Onneksi kaikki tiedämme myös sen, että ainakin alkuun yhteisökuntoutus on opiskelua ja kokeilua. Vaikeuksien kautta pääsemme vielä voittoon.

Koulutuspäivien aikana kävi selväksi, että yhteisöhoidossa yhteisöä käytetään yksilöasiakkaan hyväksi. Eteen onkin tullut kinkkisiä tilanteita, joita me olemme porukalla miettineet pitkäänkin, kunnes joku on muistanut tämän tärkeän ohjenuoran, eli yhteisön etu, menee aina yksilön edelle. Jannikan yhteisössä on sääntö, että yhteisöpäivinä ollaan paikalla 9.30 ja sen jälkeen ovet eivät avaudu. Tämän säännön tarkoituksena on sovituista aikatauluista kiinnipitäminen ja aikojen noudattaminen, esimerkiksi tulevaa lastenhoitoa ja työpaikkaa ajatellen. Alkuun tuntui melkeinpä julmalta sanoa asiakkaalle hänen tullessa tai soittaessa myöhässä: ”seuraavana yhteisöpäivänä tavataan”. Pohdimme myös, miten se, ettei päässytkään Jannikaan, vaikuttaa perheen päivärytmiin. Tietoisuuden yhteisöhoidon tarkoituksesta lisääntyessä, on tullut ymmärrys siihenkin, että se olisi toisten asiakkaiden puolesta kurjaa, jos päivän alettua, porukkaa tupsahtelisi pikkuhiljaa paikalle. On myös ollut antoisaa huomata, kuinka asiakkaitakin harmittaa myöhästymisen vuoksi väliin jäänyt yhteisöpäivä, joten Jannikaan tullaan yleisesti ottaen aina hyvissä ajoin. Eräs asiakas kertookin: ” kun myöhästyy, eikä pääse sisälle, se ärsyttää, mutta oppiipahan tulemaan ajoissa paikalle”. Yhteisö tukee yksilöä antamalla mahdollisuuden harjoitella vastuunottamista, vuorovaikutusta, palautteen saamista ja antamista. Näitä elämän tärkeitä asioita on hyvä harjoitella turvallisessa yhteisössä matkalla käyttökulttuurista toipumiskulttuurin kautta valtakulttuuriin. Toinen asiakkaistamme kertoo parasta antia yhteisökuntoutuksessa olevan sen, kuinka ymmärtää omaa toipumisprosessiaan, kun kohtaa eri vaiheissa olevia vertaisiaan.

Suurin osa meistä työntekijöistä on aikaisemmin tehnyt yksilötyötä ja se on tuonut haasteita yhteisöllisen kuntoutuksen toteuttamiseen. Opettelemme myös työyhteisönä olemaan yhteisö ja halu on kova tehdä töitä yhteisöhengessä. Onneksi huumoria on riittänyt paikatessa omia mokiamme ohjaajina ja työkavereina. Näiden vuosien aikana onkin tullut eteen tilanteita, jolloin tuntee olevansa epämukavuusalueella, onneksi juuri silloin tapahtuu kehittymistä kaikista eniten!

Nyt parin vuoden jälkeen olemme uuden ja jännän äärellä. Meillä on alkanut Jannikassa yhteisövalmennus, johon osallistuu koko Jannikan väki. Muutaman kerran olemme jo saaneet Maj Peltoniemen luoksemme ja hän on kirjaimellisesti ravistellut meidän toimintatapojamme. Olemme saaneet uudenlaista virtaa, oivalluksia ja halua tehdä Jannikassa toimivaa yhteisökuntoutusta. Mukana tässä huikeassa prosessia on tietysti niin meidät asiakkaat, kuin työntekijätkin, siis koko Jannikan yhteisö.
-Jannikan väki