Elämän tuulissa tukena
Lapin ensi- ja turvakoti ry on vuodesta 1953 toiminut järjestölähtöistä auttamistyötä kehittävä ja toteuttava järjestö. Turvaamme lapsen oikeuden suotuisiin kasvuolosuhteisiin ennen ja jälkeen syntymän. Tuemme vanhemmuutta ja perheen sisäistä vuorovaikutusta. Annamme kriisiapua vaikeissa elämäntilanteissa oleville yksilöille ja perheille sekä ehkäisemme väkivaltaa ja lievitämme sen seurauksia.
Lapin Ensi Koti r.y. perustettiin 23.10.1953. Maaherra Uuno Hannula kehotti Lapin sosiaalidemokraattisia naisia viemään Miina sillanpään aatetta eteenpäin ja perustamaan Lapin Ensi Kodin.
Vuoden 1954 toimintakertomuksen mukaan oli aivan yleinen tietoisuus, että Ensi Koti toimintaa tarvittiin Lapin läänissä kipeästi niiden monien yksinäisten äitien ja heidän lastensa elämän kohottamiseksi oikeille raiteille ja heidän aseman parantamiseen sekä niiden ennakkoluulojen voittamiseen, jotka jatkuvasti asettavat yksinäisten äitien ja heidän lapsensa yhteiskunnassa aineellisen ja henkisen painostuksen alaiseksi.
Lapin Ensi Koti aloitti toimintansa helmikuussa 1955 Nätynginniemessä Kemijoen rannalla olevassa kaksikerroksisessa puutalossa (entinen SPR:n suojakoti). Kesäkuussa 1955 Ensi Koti paloi, kun Kemijoen tulvavesi tunkeutui talon kellariin aiheuttaen sähköjohtoihin oikosulun. Tulipalon jälkeen kodin henkilökunta ja äidit lapsineen siiryivät ”evakkoon” Rantavitikan kansakoululle, josta oli lähdettävä koulujen alkaessa elokuun puolivälissä. Äidit jouduttiin sijoittamaan takaisin kotikuntiinsa ja henkilökunta hakeutui muihin tehtäviin. Vastoinkäymisistä huolimatta Ensi Kotiin pyrkivien äitien määrä vain jatkoi kasvamistaan, joten toiminnan jaktuminen ja uuden kodin löytäminen katsottiin välttämättömäksi.
Uusi tontti löydettiin Ounasvaaran rinteeltä Lähteentieltä ja rakennus valmistui loppuvuodesta 1957, jolloin toiminta käynnistettiin uudelleen. Ensi Kodin vihkiäisjuhlaa vietettiin 17. – 18. lokakuuta vuonna 1959.
Lähde: ”Lapin perheiden tueksi ja turvaksi, Lapin ensi- ja turvakoti 50 vuotta.” Toim. Timo Rehtonen ja Tiina Seppälä, 2003