Hyppää sisältöön

Lapsi- ja perhejärjestöjen kannanotto hallituksen kehysriiheen: Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnista on pidettävä kiinni – tulevaisuutta on rakennettava kestävästi


Julkisen talouden vahvistamisen tulee olla pitkäjänteistä ja kestävää. Hallituksen tähänastiset päätökset ovat kohdistuneet voimakkaasti lapsiin ja perheisiin. Lapsiperheköyhyys on kasvanut, palvelujen saatavuus heikentynyt ja lasten tulevaisuususko horjuu. Lapsi- ja perhejärjestöt muistuttavat, että Suomi on sitoutunut YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen lainsäädäntötasolla. YK:n lapsen oikeuksien komitea on kehottanut Suomea välttämään sosiaaliturvaetuuksien leikkauksia, jotka vaikuttavat köyhyyden ja syrjäytymisen vaarassa oleviin lapsiin. Jo nyt tehdyt sosiaaliturvaleikkaukset tiputtavat 31 000 uutta lasta
köyhyysrajan alle (STM). Kun köyhissä perheissä elää pian yli 150 000 lasta, ei Suomella ole varaa pahentaa tilannetta.

1. Sosiaalihuoltolain uudistusta ei saa kiirehtiä

Lastensuojelun kaventuminen sijaishuolloksi heikentäisi perheiden mahdollisuuksia saada intensiivistä avohuollon tukea sekä nuorten tarvitsemaa pitkäkestoista jälkihuoltoa. Lisäksi esitetty avohuollon siirto sosiaalihuoltolakiin heikentää lasten oikeutta erityiseen suojeluun
lastensuojelullisen osaamisen ja velvoittavan sääntelyn vähentyessä. Palveluiden painopiste tulee kääntää korjaavista palveluista ennaltaehkäiseviin ja varhaisen tuen palveluihin.
Taloudellinen ja inhimillinen lasku on kestämätön, mikäli ongelmiin ei pystytä puuttumaan ajoissa. Lastensuojelussa tehtävät päätökset ovat merkittäviä perusoikeuksiin puuttuvia ratkaisuja, joihin tulee jatkossakin vaatia erityinen koulutus ja osaaminen.

Vetoamme hallitukseen: lapsia on suojeltava!

  • Lastensuojelun avohuolto ja jälkihuolto on säilytettävä osana lastensuojelulakia. Avohuollon siirtäminen sosiaalihuoltolain alle heikentäisi lapsen oikeutta suojeluun.
  • Selkeä, lakisääteinen ja laadukas palveluvalikoima takaa lasten ja perheiden
    alueellisen yhdenvertaisuuden koko Suomessa, riippumatta hyvinvointialueen taloustilanteesta.
  • Lastensuojelun asiakasmitoitus tulee säilyttää.
  • Lapsiperheiden kotipalvelu sekä kasvatus- ja perheneuvonta ovat
    kustannustehokkaita varhaisen tuen palveluita. Nämä tulee säilyttää
    lainsäädännössä.
  • Lastensuojeluilmoituksesta luopuminen heikentää ilmoitusaktiivisuutta ja
    mahdollisuuksia varhaiseen puuttumiseen. Nykyisten ilmoituskäytäntöjen
    yhtenäistäinen ja selkeyttäminen on kannatettavaa.

2.Leikkaus sosiaali- ja terveysalan järjestöiltä on leikkaus lasten, nuorten ja perheiden sosiaali- ja terveydenhuollosta.

Järjestöillä on keskeinen rooli hyvinvointiyhteiskunnassamme. Järjestöjen tuottama matalan kynnyksen tuki vähentää julkisten palveluiden kuormitusta tehokkaasti, yksi sote-järjestöille kohdennettu euro vähentää julkisen sektorin kustannuksia yli 1,4 eurolla (SOSTE, 2023).
Järjestöjen toimintamahdollisuuksien heikentäminen kasvattaa pitkän aikavälin kustannuksia ja saattaa pahimmassa tapauksessa jättää perheitä ilman vaikuttavaa ja tarpeellista tukea.
Hallitus on tehnyt merkittäviä leikkauksia sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitukseen, järjestöiltä on päätetty leikata yli 140 miljoonaa euroa kuluvalla hallituskaudella, joka on 37 % vähemmän vuoden 2024 avustustasoon verrattuna.

  • Järjestöjen rooli yhteiskunnan demokratiakehityksen, luottamuksen sekä kokonaisturvallisuuden edistämisessä on merkittävä. Järjestöt tulee ottaa mukaan aktiiviseen vuoropuheluun Kansalaisjärjestöstrategian mukaisesti.
  • Järjestöjen tarjoama ennaltaehkäisevä ja varhainen tuki täydentää julkisen sektorin palvelutarjontaa.
  • Järjestöillä on keskeinen rooli perhekeskustoiminnassa. Perhekeskuksien tarjoamalla varhaisella tuella, vanhemmuuden tuella ja kuntoutustoiminnalla on erityinen rooli palveluverkossa koko maassa.
  • VTV on todennut, että tuloksellisuuden seuranta on kattavinta STEAssa.
    Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuksiin ei tule kohdistaa enempää leikkauksia tällä hallituskaudella. Jo nyt eri hallinnonaloilla tehtyjen sopeutustoimien yhteisvaikutukset osuvat erityisesti lapsiin ja vähävaraisiin perheisiin, syventäen lapsiperheköyhyyttä ja heikentäen lasten ja perheiden mahdollisuuksia tärkeisiin palveluihin.

    Vetoamme hallitukseen:

    Lapsiin ja perheisiin kohdistuvat säästöt eivät vahvista julkista taloutta – ne luovat uusia kustannuksia ja heikentävät merkittävästi lasten hyvinvointia ja ovat uhka vakaan Suomen tulevaisuudelle. Kevään riihessä hallituksella on mahdollisuus kääntää suunta ja asettaa lapset etusijalle.

    Lastensuojelun Keskusliitto
    Ulla Siimes, toiminnanjohtaja, p. 040 553 0981

    Barnavårdsföreningen i Finland
    Pia Sundell, toiminnanjohtaja, p. 040 501 9105

    Ensi- ja turvakotien liitto
    Oona Ylönen, pääsihteeri, p. 050 351 8298

    Mannerheimin Lastensuojeluliitto
    Milla Kalliomaa, pääsihteeri, p. 040 838 6778

    Pelastakaa Lapset
    Kaisa Leikola, pääsihteeri, p. 040 508 4784

    Väestöliitto
    Tiina Ristikari, toimitusjohtaja p. 050 917 7396

    Lisätietoja:
    Toiminnanjohtaja Ulla Siimes, ulla.siimes@lskl.fi, puh. 040 553 0981