Hyppää sisältöön
Video

Taloudellinen väkivalta tutuksi | Osa I | Pakottava kontrolli ja taloudellinen väkivalta

Kontrollointi raha-asioissa tarkoittaa esimerkiksi sellaista käyttäytymistä, jolloin tekijä vaatii tietää puolisonsa kaikki tulot ja menot sekä hän saattaa tehdä kaikki perheen taloutta koskevat päätökset yksin kertomatta niistä puolisolleen.

Kontrollointia on myös väkivallan tekijän omien raha-asioiden salailu ja piilottelu, veloista kertomatta jättäminen tai puolison rahojen piilottaminen. Rahankäytön kontrollointi on yleisin taloudellisen väkivallan muoto parisuhteissa.

Videosisällön kuvaus: <p>Videolla kerrotaan taloudellisesta väkivallasta. </p>
Elementti ohitettu

Taloudellinen väkivalta tutuksi -hanke 2021-2024

VIOLA – väkivallasta vapaaksi ry

Pohjanmaan ensi- ja turvakoti ry – Österbottens mödra- och skyddshem rf