Seurustelun turvallisille raiteille työskentelymallin koulutus
Koulutuksessa perehdytään Seurustelun turvallisille raiteille -työskentelymalliin 16-19 -vuotiaiden nuorten kanssa ja toteutetaan mallin mukainen asiakasprosessi koulutuksen aikana.
Mistä on kyse?
Seurustelun turvallisille raiteille -työskentelymalli on suunnattu nuorille, jotka ovat huolissaan omasta käytöksestään tai käyttäneet väkivaltaa seurustelusuhteessaan. Kyseessä on matalan kynnyksen malli nuoren kohtaamiseen ja tukemiseen väkivallattomuuteen. Nuoret saavat varhaisessa vaiheessa tukea turvallisempaan toimintaan ja konkreettisia keinoja itsesäätelyyn. Työskentelyn tavoitteena on tukea nuorta turvalliseen ja väkivallattomaan toimintaan seurustelusuhteessaan. Malli sisältää 5-8 tapaamista nuoren kanssa.
”Siihen mitä on tapahtunut, emme voi enää vaikuttaa. Mutta siihen miten jatkossa toimimme, voimme”
Jokainen nuorten kanssa työskentelevä kohtaa työssään väkivaltaa käyttäneitä nuoria. Koulutuksen avulla saat varmuutta ja välineitä nuoren kanssa työskentelyyn, kun nuori on käyttänyt väkivaltaa tai riskissä siihen. Koulutuksessa käydään läpi nuorisensitiivistä ja traumainformoitua työotetta, väkivaltaa käyttäneen nuoren empaattista ja vastuuta korostavaa kohtaamista. Väkivallattomuuden tukeminen lähtee nuoren kuulemisesta ja sen ymmärtämisestä, mistä tilanteesta nuori työskentelyyn tulee ja mitä nuori tarvitsee väkivallattomuuteen.
Kenelle koulutus on suunnattu?
Koulutus on suunnattu erityisesti oppilashuollossa nuorten kanssa työskenteleville kuraattoreille ja Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistysten väkivaltatyön avopalveluiden väkivaltatyöntekijöille. Koulutukseen ilmoittautumisen yhteydessä pyydetään kuvaamaan omaa työtä nuorten parissa ja mallin käyttöönoton mahdollisuuksia. Koulutukseen osallistuminen edellyttää sitoutumista koulutuksen tehtäviin, asiakastyöhön ja mallin käyttöön jatkossa nuorten parissa.
Koulutuksen toteutus
Koulutus muodostuu kahdesta koulutuspäivästä (teams), orientoitumistehtävästä, konsultaatio/vertaistapaamiseen osallistumisesta ja nuoren kanssa työskentelystä. Nuoren kanssa työskentelystä täytetään havainnointipäiväkirjaa ja kootaan omia pohdintoja aiheesta. Koulutus edellyttää lisäksi itsenäistä väkivaltailmiöön perehtymistä, mikäli ei toimi väkivaltatyössä. Suosittelemme lisäksi Seurustelun Turva10 – koulutukseen osallistumista 29.1.2026.
- Koulutuspäivät 11.2.2026 ja 21.4.2026.
- Vertaistapaaminen pienryhmissä (2h) joko 31.3 tai 8.4.
Täytä ilmoittautuminen ja vastaa ilmoittautumislomakkeella lyhyesti itsestäsi, työnkuvastasi ja mahdollisuudestasi ottaa malli käyttöön tulevaisuuden työssä.
Lisätietoja koulutuksesta ja mallista: Heidi Salomäki heidi.salomaki@enstu.fi, Pirjo Ervasti pirjo.ervasti@oetk.fi
Työskentelymalli on kehitetty osana Väkivallattomuuden tukijat -hanketta (ESR+) Oulun ensi- ja turvakoti ry:ssa, Etelä-Pohjanmaan ensi- ja turvakoti ry:ssa ja Ensi- ja turvakotien liitossa. Työskelymalli pohjautuu Turvallisille Raiteille lähisuhdeväkivallan katkaisuohjelmaan ja kokemuksiin nuorten kanssa tehtävästä väkivaltatyöstä.
Ilmoittautuminen
Ilmoittaudu koulutukseen
Ilmoittautuminen Seurustelun turvallisille raiteille koulutus 11.2 ja 21.4
Paikkoja koulutukseen on rajallisesti. Ilmoittautumislomakkeen täyttäminen ei takaa paikkaa koulutuksessa. Ilmoittautuneille vahvistetaan osallistuminen 28.1.2026 mennessä.
Koulutuksen järjestää Väkivallattomuuden tukijat -hanke (ESR+), jota toteuttaa Ensi ja turvakotien liitto, Kuopion Ensikoti ry, Oulun Ensi- ja turvakoti ry, Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry, Satakunnan Ensi- ja turvakoti ry, Pääkaupungin turvakoti ry ja Turun Ensi- ja Turvakoti ry.
Lisätietoja koulutuksesta

Ilona Mäki
