− Minulle oli alusta asti selvää, että haluan synnytykseen mukaan lapsen isän lisäksi myös doulan, kertoo Elisa.
Tuore äiti kertoo, ettei ollut enää synnytyksen hetkellä lapsen isän kanssa yhdessä, ja tuntui tärkeältä, että mukana on ihminen johon voi luottaa, ja joka varmuudella pystyy olemaan tukena läpi koko synnytyksen. Tilanne oli kaikille uusi.
− Koin myös, että toinen nainen, joka myös on synnyttänyt, pystyy antamaan tilanteessa erilaista tukea kuin isä, jolla ei ole synnyttämisestä omakohtaista kokemusta.
Vapaaehtoisen doulan läsnäolo toi synnytykseen turvallisuuden tunteen ja varmuuden, ettei joudu olemaan yksin missään synnytyksen vaiheessa. Synnytystoiveet ja ajatukseni kivunlievityksestä oli käyty etukäteen läpi doulan kanssa, mikä toi tilanteeseen lisää turvaa ja luottamusta. Iso osa doulan antamaa tukea, oli konkreettinen apu; ruoan ja juoman antamista, vessaan taluttamista ja kannustamista pitkin matkaa.
− Sain itse kääntyä sisäänpäin ja keskittyä itse synnyttämiseen, kun doula huolehti käytännön asioista.
− Suosittelen doulaa kaikille, myös niille, joilla on oma puoliso mukana synnytyksessä. Doulalta saa erilaista tukea kuin puolisolta, ja molemmilla tukihenkilöillä voi olla tilanteessa toisiaan täydentävät rooli.
Äiti ei esiinny tarinassa omalla nimellään.
Yhdistyksissämme toimii vapaaehtoisia doulia, jotka kulkevat perheiden rinnalla synnytyksessä. Vapaaehtoisen doulan voi pyytää, kun perheellä on erityisiä tarpeita.
Lue lisää vapaaehtoisista doulista www.vauvaperhe.fi -sivuilta.
Katso lähimmän doulakoordinaattorin yhteystiedot esitteestä.