Hyppää sisältöön

Sote-järjestöihin kohdistuvat leikkaukset heikentävät ihmisten mahdollisuuksia saada apua 

Sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydman (ps) totesi Ylen Ykkösaamun haastattelussa, että hallituksen leikkauslinjaa on tarkoitus jatkaa muun muassa sote-järjestöjen avustuksissa. Ministerin mukaan järjestökentällä on edelleen toimijoita, joiden tehokkuus on hänen mukaansa kyseenalaista, ja avustusten käyttöä tullaan tarkastelemaan jatkossa entistä tarkemmin. 

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEAn vuoden 2024 tuloksellisuusarviointien mukaan vain alle yksi prosentti arvioiduista kohteista sai heikon arvion. Valtaosa järjestöistä tekee vaikuttavaa ja tuloksellista työtä. Ministeri Rydman toi haastattelussa esiin, että myös arvokasta työtä tekeviä järjestöjä on olemassa ja nosti esiin yhtenä esimerkkinä ensi- ja turvakodit.  

Ensi- ja turvakotien liiton ja sen jäsenyhdistysten toimintaa rahoitetaan useasta eri lähteestä. Turvakotipalvelut ovat lakisääteisiä ja valtiorahoitteisia, ja niiden rahoituksesta vastaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) turvakotilain mukaisesti. 

Suuri osa muusta Ensi- ja turvakotien liiton tekemästä vauva- ja väkivaltatyöstä rahoitetaan puolestaan STEAn myöntämillä avustuksilla, jotka ovat olleet viime vuosina merkittävien leikkausten kohteena. 

Nämä leikkaukset ovat tämän hallituskauden aikana jo nyt noin 140 miljoonaa euroa (37% vuoden 2024 tasosta) ja näiden jo päätettyjen leikkausten vuoksi toimintaa on jo jouduttu tai joudutaan supistamaan tai lakkauttamaan eri puolilla Suomea.  Leikkaukset ovat kohdistuneet muun muassa lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia tukevaan työhön, maahanmuuttajajärjestöihin sekä tuettuun lomatoimintaan. Useat asiantuntijat ja järjestöt ovat varoittaneet, että säästöt heikentävät kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ihmisten tilannetta. Valtion velkaantumisen tilanne on vakava ja se vaatii toimia. Sote-järjestöt ovat jo päätettyjen leikkausten muodossa kantamassa huomattavan suuren vastuun valtion talouden tasapainottamisesta.   

Ensi- ja turvakotien liitto pitää huolestuttavana, että ihmisten avun tarve kasvaa samaan aikaan, kun rahoitus heikkenee huomattavasti. Järjestöt täydentävät julkisia palveluja ja tavoittavat ihmisiä varhaisessa vaiheessa. Leikkaukset järjestöiltä eivät poista ongelmia, vaan lisäävät inhimillistä kärsimystä sekä yhteiskunnan kustannuksia. 

Hyvinvointialuejohtajat eri puolilta Suomea katsovat elokuussa jättämässään kannanotossa, että leikkaukset eivät olisi säästö, vaan lisäisivät kustannuksia, heikentäisivät palveluja ja jättäisivät satojatuhansia ilman tukea. Julkiset palvelut eivät pysty korvaamaan järjestöjen toimintaa, jos sen rahoitus romahtaa. 

Ensi- ja turvakotien liitto korostaa, että järjestöjen rahoitusta ei tule enää leikata. Vakaa ja ennakoitava rahoitus on edellytys sille, että väkivaltaa kokevat, kriisissä olevat perheet sekä lapset ja nuoret saavat apua ajoissa. Järjestötyö on investointi ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen – ei menoerä, josta voidaan leikata ilman seurauksia.