Vanhemmuuden päivänä pysähdytään tärkeimmän äärelle

Kansainvälisenä vanhemmuuden päivänä 1.6. keskitytään kunnioittamaan ja arvostamaan kaikkia maailman vanhempia. YK toteaakin sivuillaan, kuinka vanhemmat ovat lasten kasvatuksen ja hyvinvoinnin ankkuri sekä yhteisöidemme peruskivi.
Kannustavan vanhemmuuden verkostoon kuuluvat lapsi- ja perhejärjestöt tuovat tämän vuoden vanhemmuuden päivänä esille pysähtymisen tärkeimmän äärelle: Vanhemmuudessa ei tarvita kalliita lomamatkoja vaan lasten kanssa yhdessä hassuttelua, ihmettelyä ja nauramista sekä pysähtymistä lasten ja nuorten omien kiinnostusten kohteiden äärelle. Vanhemmuus on elämänmittainen matka, jonka aikana on mahdollista kasvaa ja kehittyä.
Vanhemman hyvinvointi on osa lapsen hyvinvointia
Järjestöt muistuttavat, että kaikesta ei tarvitse selviytyä yksin. Aikuinen voi tarjota lapselle ja nuorelle tärkeän mallin avun hakemisesta haastavissa tilanteissa. Pysähtymisen teema nivoutuu myös siihen, miten vanhempi puhuu itselleen: Lapsille ja nuorille annettujen kehujen ja kannustamisen lisäksi vanhemman on tärkeää kannustaa lasten kuullen myös itseään.
Kannustavan vanhemmuuden verkoston Vanhemmuuden päivän sisällöntuotantoon osallistuivat tänä vuonna ADHD-liitto, Adoptioperheet ry, Ensi- ja turvakotien liitto, Kasper – Kasvatus- ja perheneuvonta ry, Maria Akatemia, Marttaliitto ry, Nuorten Ystävät ry, Suomen Monikkoperheet ry, Sydänliiton Neuvokas perhe -toiminta sekä Yhden Vanhemman Perheiden Liitto ry.