Hullut unelmat ja viisaat päätökset

Uskon, että jokaisella on elämässä risteyskohtia, joissa täytyy miettiä, mihin suuntaan haluaa jatkaa. Näitä risteyksiä elämään mahtuu suurempia ja pienempiä. Joskus päätösten tekeminen on helppoa, toisinaan pelottavaa ja joskus vaihtoehdot voivat vaikuttaa itselle kovin vierailta. Itse olen seisonut risteyksissä useasti ja yksi elämäni suuri risteyskohta liittyi siihen, kun pohdin mitä haluan ”isona” tehdä (minut tavanneet tietävät, että näin lyhyestä naisesta ei isoa saa kuin syömällä, mutta ikää karttuu myös meille hukkapaloista rakennetuille). Vuosia ajattelin, etten voisi lähteä opiskelemaan. Uskottelin itselleni, ettei se tie ollut rakennettu minua varten. Syitä keksin loputtomasti. Ajatus opiskelemaan lähdöstä ei kuitenkaan jättänyt vuosien varrella minua rauhaan ja lopulta päätin kokeilla tikulla jäätä. Vielä pääsykokeissa olin varma, ettei rahkeeni riittäisi kouluun saakka, mutta päätin tehdä parhaani. Yllätyksekseni kuitenkin kävi niin, että koulun ovet aukesivat ja jostain löysin rohkeutta hypätä uuteen arkeen pää edellä, vaikka hirvitti. Tommy Taberman on kirjoittanut runon, joka kuvastaa mielestäni oivallisesti tuota kipuilua koulun suhteen ja se menee näin:

Ilman hulluja unelmia

ei synny

 

viisaita päätöksiä.

 

Joskushan siinä käy niin: parhaimmat päätökset syntyvät aivan hulluista ajatuksista/unelmista. Tuo alkuun hullulta tuntunut ajatus opiskelemaan lähdöstä johdatti minut loputa kesäksi Miesten asemalle harjoitteluun. Kesän aikana sain tutustua moniin mahtaviin ammattilaisiin sekä rohkeisiin ja sisukkaisiin asiakkaisiin.

Miesten asema lupaa, että jokainen voi tulla (kuten työntekijät kotoisasti kutsuvat ”assalle”) omana itsenään ja millaisessa elämäntilanteessa tahansa. Aika iso lupaus, mutta ei tuulesta temmattu. Miesten asema on näyttäytynyt minulle avoimena kohtaamispaikkana, jossa tunsin jo ensimmäisten päivien aikana kuuluvani porukkaan. Oli ihana huomata, että kotisivujen lupaus ei ole sanahelinää, vaan työntekijät haluavat todella pysähtyä kuuntelemaan jokaista asiakasta ja heillä on siihen aikaa. Oli hienoa olla osa tiimiä, jossa ajatellaan, että kaikki elämäntarinat ovat kuulemisen arvoisia ja jokainen ihminen ansaitsee tulla nähdyksi.

Asiakkaiden avoin suhtautuminen minuun, pakko myöntää, pääsi hieman yllättämään ja olen kiitollinen kaikista niistä kohtaamisista ja kerroista, kun olen saanut osallistua keskusteluihin ja kuullut ihmisten kertovan elämästään ja sen tapahtumista. Kunnioitan myös niitä, jotka ovat uskaltaneet sanoa, että haluavat käydä asioitaan läpi työntekijän kanssa kaksin. Rohkeus piirtää omat rajat, on aina ihailtavaa. Toivottavasti kaikki asemalle tulleet ja tulevat asiakkaat huomaavat, että heidän rohkeuttaan astella sisälle arvostetaan aidosti.

Opiskelijan roolissa pidän siitä, että saan luvan kanssa olla tietämätön, saan mennä tarkastelemaan asioita sinne, missä oma mukavuusalue loppuu ja mistä alkaa epävarmuus. Juuri silloin huomaan oppivani eniten. Oppiminen ei lopu valmistumiseen tai siihen, että saamme työpaikan. Näkisin asian niin, että voimme oppia joka päivä jotakin uutta, jos pidämme silmät, korvat ja mielemme avoimena. Haluaisin säilyttää tulevana sosionomina tämän opiskelijan roolissa löytämäni uteliaisuuden. Toivon samaa kiinnostusta myös muille ammattilaisille ja tietenkin myös asiakkaille. Me kehitymme, kun olemme kiinnostuneita ja uteliaita kuulemaan sekä näkemään lisää. Kun haastamme itsemme tekemään jotain sellaista, mitä emme ole aikaisemmin kokeilleet, voimme ymmärtää ja nähdä jotakin uutta.

Asiakkaita ja kaikkia harjoitteluni aikana kohtaamiani ammattilaisia tarinoista, ohjauksesta ja uusien näkökulmien avaamisesta kiittäen <3

Maiju