Hyppää sisältöön

Lapsuus ei odota parempia aikoja

Köyhyys ei ole lapselle vain rahan puutetta. Se voi olla huolta perheen pärjäämisestä, puutetta ruuasta ja muista arjen välttämättömyyksistä ja jäämistä esimerkiksi harrastusten ulkopuolelle. Jokainen lapsi ansaitsee arjen, jossa perustarpeisiin vastataan, jossa on tilaa ilolle ja jossa hän voi tuntea kuuluvansa joukkoon. Lapsen turva ei voi odottaa parempia talousaikoja.

Tällä viikolla, 2.–8.11.2026, vietetään valtakunnallista köyhyysviikkoa. On tärkeää pysähtyä miettimään, miltä taloudellinen niukkuus näyttää lasten näkökulmasta. Aikuisten keskustelussa puhutaan tuloista, menoista ja säästöistä. Lapsen elämässä kyse on ruuasta, kodista, kavereista ja mahdollisuudesta osallistua. Lapsuus ei odota sitä, että perheen talous tai yhteiskunnan tilanne kohenee. Turvaa ja mahdollisuuksia tarvitaan tänään.

Lapsiasiavaltuutetun 4.11.2026 julkaisema uusi teos Talous ja lapsen oikeudet nostaa esiin talouden yhteyden lasten oikeuksiin. Talous näkyy lasten elämässä päivittäin: perheen toimeentulo, asuminen ja palvelut vaikuttavat mahdollisuuksiin kasvaa, osallistua ja voida hyvin. Köyhyysviikolla tämä on tärkeä viesti myös päätöksentekijöille. Taloudellisia ratkaisuja on arvioitava sen perusteella, mitä ne merkitsevät lasten arjessa ja oikeuksien toteutumiselle.

Rahahuoli koskettaa koko perheen arkea

Köyhyys ei kerro vanhemman rakkauden määrästä eikä siitä, onko hän hyvä vanhempi. Vanhempi voi tehdä kaikkensa lapsensa hyväksi ja silti joutua pohtimaan, mistä rahat seuraavaan ruokaostokseen tai lapsen koulureppuun löytyvät. Rahan puute ei kuitenkaan rajoitu hankintoihin: se voi myös kaventaa lapsen mahdollisuuksia osallistua yhteiseen tekemiseen muiden lasten kanssa.

Jatkuva toimeentulohuoli kuormittaa vanhemman jaksamista ja voi viedä tilaa levätä, iloita ja olla läsnä lapselle. Siksi lapsen hyvinvointia ja vanhemman toimeentuloa ei voi tarkastella toisistaan erillään. Vanhemman kuormituksen helpottaminen on samalla lapsen arjen tukemista.

Lapsen kokemus ei näy vain tilastoissa

Lasten omat kokemukset on nostettava köyhyyskeskustelun keskiöön. Kun keskustelu painottuu talouden heikkenemiseen ja sen ratkaisuihin tai vanhempien tuloihin ja menoihin, lasten tarpeet voivat jäädä sivuun. Lapsen näkökulmasta olennaista on, saako hän riittävästi terveellistä ruokaa, pääseekö hän mukaan yhteiseen tekemiseen ja harrastuksiin muiden lasten tavoin ja joutuuko hän kantamaan huolta perheen pärjäämisestä. Pelkkä yhteiskunnallisen ilmiön tarkastelu ei tavoita sitä, miltä niukkuus lapsesta tuntuu ja miten se vaikuttaa hänen jokapäiväiseen elämäänsä.

Lasten kuuleminen ei saa tarkoittaa, että vastuu tilanteen ratkaisemisesta siirtyisi heille. Lapsen tehtävä ei ole huolehtia perheen toimeentulosta tai lohduttaa aikuista taloushuolessa. Tehtävämme on kysyä, kuunnella ja tehdä kuulemamme pohjalta parempia ratkaisuja. Lasten kokemusten pitää vaikuttaa siihen, millaista tukea tarjotaan ja miten lasten arjen ympäristöjä kehitetään.

Lasta autetaan tukemalla koko perhettä

Avun on oltava perheen ulottuvilla myös silloin, kun rahat tai voimavarat ovat vähissä. Pelkkä tieto siitä, mistä apua voisi saada, ei riitä, jos sinne pääseminen maksaa liikaa tai avun hakeminen tuntuu ylivoimaiselta. Riittävä toimeentulo, taloushuolien huomioiminen ja saavutettava apu muodostavat yhdessä lapsen turvallisen arjen.

Myös vauvat on muistettava lapsiperheköyhyydestä puhuttaessa. Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistyksissä kohdataan vauvaperheitä, joissa rahaa ei aina riitä edes vauvan vaippoihin, lääkkeisiin tai vaatteisiin. Myös liikkumisen kustannukset voivat vaikeuttaa avun luo pääsemistä. Vauva viestii tarpeistaan ilman sanoja, mutta ei voi itse hakea tai vaatia perheelleen apua. Aikuisten vastuulla on tunnistaa vauvan tarpeet ja huolehtia niiden täyttymisestä. Perhe voi tarvita apua jo raskausaikana.

Me Ensi- ja turvakotien liitossa ja jäsenyhdistyksissämme vahvistamme vauvojen, lasten ja perheiden turvallisuutta ja hyvinvointia. Perheiden tukemisen rinnalla tarvitaan kuitenkin myös yhteiskunnallisia ratkaisuja: järjestöjen työ ei voi korvata riittävää toimeentuloa ja toimivia julkisia palveluja. Perhe tarvitsee konkreettista apua ja turvaa, jonka varaan voi rakentaa tulevaisuuttaan.

Kolme valintaa turvallisemman lapsuuden puolesta

Lapsen turvallisen arjen puolustaminen ja vanhempien tukeminen edellyttävät myös yhteiskunnallisia ratkaisuja. Köyhyyden vähentäminen ei voi jäädä yksittäisten toimijoiden vastuulle. Siksi haluamme nostaa esiin kolme valintaa:

  • Turvataan perheiden toimeentulo.
    Taloudenhallinnan tuki voi auttaa, mutta se ei yksin ratkaise tilannetta, jossa tulot eivät riitä välttämättömään elämiseen. Perheiden on saatava elää ilman jatkuvaa hätää siitä, kuinka selvitä seuraavaan päivään.
  • Tuodaan apu lähelle ja ajoissa.
    Perheiden arkeen, vanhempien jaksamiseen ja taloushuoliin on saatava tukea. Lapsen tarpeet on huomioitava hänen ikänsä ja elämäntilanteensa mukaisesti, jo vauvaiästä alkaen. Järjestöjen mahdollisuus tukea lapsia ja perheitä on turvattava.
  • Tehdään lapset näkyviksi talouspäätöksissä.
    Talouspäätöksissä on arvioitava lapsivaikutukset sekä eri päätösten yhteisvaikutukset lasten ja perheiden arkeen. Päätöksiä ei tule tarkastella vain yksittäisinä säästöinä, vaan kysyä, millaiseksi lapsen arki niiden seurauksena muodostuu.
Kirjoittaja Tiuku Pennola
Tiuku toimii monikulttuurisuustyön asiantuntijana Ensi- ja turvakotien liitossa.

Lue myös

Enska: Kun rahat eivät riitä edes vauvan ruokaan ja vaatteisiin, 17.10.2025, Enskalehti

Enska: Köyhyys koettelee omanarvontuntoa, 6.3.2023, Enskalehti