Tämä tarina kertoo Sannin päivästä kauppakeskuksessa nuoria tapaamassa. Sanni on nuorison silmissä jo muorisoikäinen. Hän on töissä Ensi- ja turvakotien liiton yhdistyksessä, Ero lapsiperheessä työssä. Ystävänpäivää edeltävänä päivänä hänellä on varattuna paikka kauppakeskuksen aulaan kertomaan yhdistyksen toiminnasta ja kyselemään, mitä nuorille kuuluu.
Aamupäivästä Sanni pakkailee toimistokaapilla laukkua samaan aikaan kun työkaveri Matti on hakemassa fläppipapereita ja tusseja parikeskustelua varten. Laukkuun sujahtavista suklaapatukoista Matti huomaa, että nyt on jotain erityistä tekeillä. ” Ooämgee, muori on menossa nuorten kans hengaileen huudeille. Mitäs meinaatte puhella?, hän tiedustelee.
Siinäpä tulikin monta sellaista sanaa, joka on enää entisen nuoren käytössä, tuumii Sanni. Hän muistaa, että oli joskus aiemmin jännittänyt, voiko nuorten puhetta ymmärtää, kun heillä on omat lyhenteensä ja sanontansa. Ja mille oma puhe kuulostaa nuorten korvissa. Kokemus on osoittanut, että kummatkin mukautuvat sellaiseen puhetapaan, että tulee molemminpuolinen ymmärrys.
Työkaverille Sanni vastaa, että nuorilta kysellään kuulumisia ja pyydetään kirjoittamaan asioita ystävyydestä. ”No pitäkäähän hauskaa. Meikä mandoliino jää pitämään taloa pystyssä.”, huikkaa Matti, kiiruhtaessaan avaamaan ovea asiakkailleen.
Sanni naurahtaa mielessään sekä Matin puheille, että sananvalinnoille. Heillä on pitkä yhteinen työhistoria ja he arvostavat toistensa työtä. Kyllä Sanni tietää, että Matti pitää nuorten kohtaamista torilla yhtä tärkeänä kuin aikuisten kohtaamista toimistolla.
Sannilla itsellään ei ole tapana oleskella kauppakeskuksella, joten hän istahtaa aluksi kaikessa rauhassa aulassa olevaan kahvilaan. Hän tutkailee ilmapiiriä ja katselee millaisia nuoria ja aikuisia tilassa kulkee ja asettautuu mielessään samaan rytmiin ja mielenmaisemaan. Sannista alkaa itseasiassa tuntua aika kotoisalta ja turvalliselta. On aika siirtyä varatulle paikalle ja alkaa kutsua nuoria juttusille.
Kun Sanni saa pöydän järjesteltyä ja kohottaa katseensa, hän huomaa nuoren tutkailevan pistettä pienen välimatkan päästä. ”Hei, auttaisitko ja tulisit aloittamaan meidän ystävänpäivän etkot?” kysäisee Sanni. Nuori katsoo ja kysyy ”Ai, mitä se etkot tarkoittaa?”. Sanni esittelee työpisteen idean ja teemat, joita he alkavat yhdessä tutkailla. Nuori nappaa tussin käteen, samalla jutellen, millaiset asiat harmittaa. Kiusaaminen, ulkopuolisuuden kokemukset – kirjoittelee nuori fläpille. Ei siinä sen enempää tahdo avautua omista kokemuksistaan, mutta jatkaa puhetta, miltä nuoresta voi tuntua, jos ei tule hyväksytyksi omana itsenään. ” Ystävyydessä tärkeää on luottamus!”, hän kirjoittaa, alleviivaten ja huutomerkkiä käyttäen. Nuori nappaa suklaapatukan ja samalla Sanni sujauttaa käteen nuorten kortin, josta löytyy yhteystiedot, siltä varalta, että tulee halu jatkaa juttua. Nuori huikkaa iloisesti heipat, jatkaen matkaansa.
Hetken päästä pari nuorta miestä tulee pisteelle suklaan toiveissa, kysymään ”voiko tästä ottaa?”. Tähän Sanni vastaa, että tänään kysellään iloista ja harmeista, sekä ystävyydestä. ”Jos kirjoittelette ajatuksianne niin palkkana on suklaata.” No suklaan voimalla pojat tarttuvat haasteeseen; harmittaa nälkä ja kiusaaminen ainakin. Ystävyys on yhdessäoloa ja luottamusta. Palkkio odottaa ja homma hoidettu.
Ystävänpäivän etkot lähtevät hyvin käyntiin. Seurustelevat parit ja kaveriporukat miettivät yhdessä, mitä kirjoittaisivat ja keskustelut kuulostavat jatkuvan vielä pöydän ääreltä poistuttaessa, omassa porukassa. Käy myös niin, että kaksi kaverusta poistuvat hymähdellen, kun Sanni koettaa kysellä heidän ajatuksiaan. Myöhemmin kumpikin palailee yksin, eri aikaan, lukemaan toisten nuorten kirjoituksia ja jättämään omat merkintänsä. Sanni pohtii nuoria ja miten vaikeaa on toisinaan olla rohkeasti oma itsensä.
Kauppakeskuksessa kulkee myös päihteitä käyttäviä nuoria. Sanni huomaa oman varautuneisuuden, kun kolme hiukan päihteissä olevaa nuorta tulee paikalle. Mielessä herää kysymykset; millaisilla fiiliksellä nuoret tulevat, onko tilanteessa jotain uhkaavaa, onko muiden olo turvallinen ja miten minä heidät kohtaan? Pari rauhallista hengitystä ja näille nuorille sama kysymys; ”joko ootte pysähtyneet meidän ystävänpäivän etkoille…. ?”. Samaan aikaan toinen nuori, jonka kanssa oli juteltu pitkään opiskelusta saa työnsä päätökseen ja kiittelee, ”olipa kiva tehdä tällaisia juttuja mitä on tehty viimeksi lukiossa, tämmöistä olisi hyvä olla useamminkin.”
Parasta palautetta nuorilta on se, kun he jäävät pitkäksi aikaa juttelemaan, kiittävät ja kertovat, että tähän oli hyvä pysähtyä, lähtevät hymy kasvoillaan. Sanni uskoo, että tämä kokemus madaltaa kynnystä hakea myöhemminkin apua Ensi- ja turvakodin palveluista tai kenties innostaa mukaan vapaaehtoistoimintaan.
Paperit täyttyvät kun kaikkiaan 130 nuorta pysähtyi kirjoittelemaan ajatuksistaan. Ilon aiheita kertyi paljon: ystävyys, voi luottaa, perhe. ruoka, läheisyys, turvan tunne, karvaisetkin kaverit, vapaus, yhteinen aika, hymy, tuoksukynttilät, musiikki, harrastukset. Keskellä fläppiä on piirrettynä aurinko, jossa on viesti nuorelta toiselle: ”Olet tärkeä!” Välillä Sanni työntekijänä kipuilee sen kanssa, mitä voisi tehdä, kun nuoret puhuvat yksinäisyydestä, kiusaamisesta ja ulkopuolisuuden tunteesta. Sanni on jo oppinut siihen, että asioita kannattaa kysyä nuorilta itseltään. ”Just tämmöstä”, vastasi eräs nuori kerran toisessa tapahtumassa Sannin kysymykseen.
Hyvinvointikyselyssä nuoret kertoivat, että on ihan sama mikä aikuinen on koulutukseltaan, kunhan hän pysähtyy kuuntelemaan. Nuorille on merkittävää, että heitä kuunnellaan, vaikka se aikuisen mittapuulla ei olisikaan iso asia. Sanni miettii, voisikohan tällaisia keskusteluja jatkaa koulussa työpajoissa tai vaikka teemaviikolla kerran vuodessa. Yhdistykset voisivat olla voimavarana ja tukena koulun työlle.
Sannia ei enää yllätä nuorten puhumisen tarve, mutta se rohkeus mitä heillä on ja kuinka henkilökohtaisiakin asioita he kertovat, hämmästyttää yhä uudelleen. ”Jäisinkö itse aikuisena tuntemattoman aikuisen kanssa kauppakeskukseen puhumaan omasta henkilökohtaisesta asiastani.”, pohtii Sanni ja vastaa itselleen päätä puistaen.
Kello on 18.00 ja on aika kääriä kasaan täyteen kirjoitetut paperit ja tyhjentää pöytä. ”Huhhuijaa”, tuumaa Sanni.” Kolme tuntia aktiivista vuorovaikutusta nuorten kanssa. Pöydän lisäksi myös takki on tyhjä, hyvällä tavalla. Sanni on iloinen jokaisesta kohtaamisesta. Kun Sannille tuli ensimmäisiä nuoria asiakkaaksi, hän haki oikeaa lähestymistapaa miettien omia ja tuttavien lapsia, koettaen päästä nuorten maailmaan sisään. Nyt hän huomaa kuljettavansa monia lyhyestikin kohdattuja nuoria ajatuksissaan mukana. Jokaiselta nuorelta oppii jotain uutta. Tämäkin päivä osoitti sen, että vaikka ei tiedä etukäteen mitä tapahtuu, voi luottaa siihen, että jotain hyvää tapahtuu kohtaamisissa.
Kirjoittajat:
Anne Meritie työskentelee Lahden ensi- ja turvakotiyhdistyksen Ero lapsiperheessä -työssä erotyöntekijänä ja Lapsiperheiden avopalveluiden lähiesimiehenä. Työssään Anne kohtaa eroa pohtivia tai eronneita vanhempia sekä heidän lapsiaan. Nuoria kohdataan yksilötyössä, nuorten ryhmissä sekä pop up -tyyppisissä tapahtumissa.
Sirpa Huotari työskentelee Oulun ensi- ja turvakotiyhdistyksessä Ero lapsiperheessä -työn ohjaajana. Hänen työtehtävänsä liittyvät vanhempien eroon ja ihmissuhteisiin, turvallisuuteen ja tunteisiin. Nuoria Sirpa kohtaa Ensi- ja turvakotien liiton lasten ja nuorten chatissa, vertaisryhmissä ja tapahtumissa sekä kahdenkeskisissä keskusteluissa.
Blogi liittyy Annen ja Sirpan puheenvuoroon Erofoorumissa 2023. Puheenvuoron aiheena on Auttamisen tavat ja nuorten kohtaaminen yhdistysten työssä.
