Sateenkaarivähemmistöihin kuuluvat turvapaikanhakijat ovat moninkertaista vähemmistöä

Seksi samaa sukupuolta olevien kesken on kielletty kymmenissä, joidenkin arvioiden mukaan jopa 70 maassa. Monissa näistä se voi johtaa elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Yli kymmenessä maassa siitä voi saada kuolemantuomion.
Vaikka laki ei kieltäisi asiaa, monissa maissa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluvat ihmiset voivat joutua syrjityksi ja heidät voidaan sulkea ulos omasta perheestään ja suvustaan. Moni kohtaa myös vainoa ja pelkoa omasta turvallisuudestaan, jopa hengestään. Pelon lisäksi häpeä ja esimerkiksi omien vanhempien odotusten pettäminen elää vahvana.
Sateenkaari-identiteetti voi olla peruste turvapaikalle
Monet sateenkaarivähemmistöihin kuuluvista turvapaikanhakijoista tulevat Lähi-idästä, Afrikasta tai Venäjältä, mutta myös Euroopan sisällä on maita, jotka suhtautuvat sateenkaarivähemmistöihin vihamielisesti.
Maahanmuuttovirasto ei saa kerätä tietoa henkilöiden arkaluontoisista asioista, esimerkiksi seksuaalisesta suuntautumisesta. Tästä johtuen ei ole tarkkaa tietoa siitä, kuinka moni on hakenut turvapaikkaa Suomesta juuri sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvien perusteiden vuoksi. Arviot liikkuvat kuitenkin useissa sadoissa.
Turvapaikan saaminen näillä perusteilla voi olla hankalaa. Hakijaa ei aina uskota, vaan saatetaan epäillään hänen hakevan turvapaikkaa valheellisilla tiedoilla. Jos henkilön sateenkaari-identiteetti kyseenalaistetaan ja hänet käännytetään takaisin kotimaahan, hän voi joutua pahimmassa tapauksessa hengenvaaraan.
Vähemmistöstressi vaikuttaa kehoon ja mieleen
Sateenkaarivähemmistöihin kuuluvat turvapaikanhakijat ovat moninkertaista vähemmistöä. Sen lisäksi, että he kokevat syrjintää omasta sateenkaari-identiteetistään, he usein kokevat myös etnisen taustansa, kulttuurinsa, ihonvärinsä tai kielensä vuoksi syrjintää, vihapuhetta ja rasismia. Usein he kokevat, että ovat hengenvaarassa omassa kotimaassaan, mutta eivät tervetulleita Suomeenkaan. Monilla on pelko oman seksuaalisen suuntautumisen paljastumisesta omalle yhteisölle esimerkiksi vastaanottokeskuksessa tai tulkin kautta.
Välitilassa eläminen ilman kuuluvuuden tunnetta yhteisöön, usein oman perheenkin ulossulkemana, Suomen rasistisessa ja vihamielisessä ilmapiirissä eläminen on hyvin stressaavaa. Tilanne voi aiheuttaa ahdistuneisuutta ja masennusta sekä fyysisiä oireita, kuten päänsärkyä, vatsavaivoja ja unettomuutta. Vähemmistöstressi voi myös heikentää itsetuntoa ja aiheuttaa vetäytymistä sosiaalisista tilanteista.
Osoita tukesi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille
Ole sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen tukena niin kaduilla, kulkuneuvoissa, tapahtumissa kuin somessakin. Osoita, että olet kiinnostunut ja että kanssasi on hyväksyttyä ja turvallista puhua.
Auta apua tarvitsevaa henkilöä löytämään palveluja ja tukea. Huolehdi, että oma työpaikkasi tai oppilaitoksesi tai muu yhteisö ei toimi syrjivästi ja on huomioinut vähemmistöjen tarpeita. Hanki tietoa ja vie tietoa eteenpäin, kampanjoi, someta, puutu epäasialliseen puheeseen ja kohteluun.
Älä koskaan oleta tai pakota ketään kertomaan identiteetistään. Kuuntele ja usko ihmisten kertomuksia – epäluulo voi olla yksi pahimmista lisätaakoista jo valmiiksi vaikeassa tilanteessa.
Tässä muutama taho, joista erityisesti sateenkaarivähemmistöihin kuuluvat turvapaikanhakijat saavat apua ja tukea:
Together with Pride – Helsinki Pride
Keskittyy sateenkaaritaustaisten turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten auttamiseen. Tarjolla tiedon lisäksi keskustelutukea ja ryhmätoimintaa.
Suomen Pakolaisapu
Suomen suurin pakkomuuttoon liittyviin kysymyksiin erikoistunut asiantuntijajärjestö. Auttaa vuosittain tuhansia ihmisiä toipumaan konflikteista ja kotoutumaan uusiin yhteiskuntiin.
Kuva: Unsplash
Ajankohtaista

Hae apua
Apua saa monissa vaikeuksissa nopeasti chatissa. Teemasivujen kautta löydät tietoa ja jäsenyhdistysten palvelut ovat juuri sinua varten lähellä.

Tapahtumat
Järjestämme foorumeita, koulutamme jäsenyhdistysten ammattilaisia ja järjestämme paljon muita tapahtumia kasvokkain ja etänä.