Ero voi olla ratkaisu aikuisten keskinäisiin ongelmiin, mutta harvoin lapsen ongelmiin. Lapsi kokee usein vanhempiensa eron menetyksenä. Se, mitä lapsi erossa menettää, riippuu ratkaisevasti siitä, miten vanhemmat eronsa toteuttavat ja millaiseksi vanhempien välinen vuorovaikutus eron jälkeen muodostuu. Yhteishuollon toteuttaminen arjessa ja vanhempien välinen yhteistyö vaativat vanhemmilta sopimista ja joustavuutta sekä uudenlaisen yhteistyötavan rakentamista.

Lapsen ei tulisi jäädä vanhempien välisten kiistojen ja riitojen todistajaksi tai välikappaleeksi. Lapsen kuullen ei tulisi mollata tai mitätöidä entistä puolisoa tai asettaa lasta valintatilanteeseen vanhempien välille.  Jos yhteistyön tekeminen on haasteellista, olisi tärkeää, että vanhemmat hakisivat apua erosta selviytymisen tueksi. Oman eron käsittelemättömyys, katkeroituminen ja vihanpito, voivat näkyä yhteistyöongelmina vanhempien välillä.

Lapsen olisi tärkeätä kuulla, että hänestä huolehditaan ja häntä rakastetaan erosta huolimatta. Vanhempien tehtävänä on vahvistaa lapsen turvallisuuden tunnetta ja luottamusta siihen, että hänestä huolehditaan erosta huolimatta ja ettei ero ole hänen syytään.

Yhteistyövanhemmuuteen pyrkivät vanhemmat arvostavat toistensa vanhemmuutta ja näkevät toisensa lapselle tärkeinä ja merkittävinä. Yhteistyövanhemmat myös tukevat lapsen suhteen säilymistä molempiin vanhempiin. Parisuhteen päättymisestä huolimatta vanhempia sitoo yhteen lapsiin liittyvä yhteinen kasvastus- ja huolenpitovastuu.

Lisätietoa aiheesta löydät apuaeroon.fi -sivustolta.

Apua eroon chatistä

Mistä Apua eroon -chatissa voi keskustella?

  • parisuhteen päättymisestä
  • erosta selviämisestä
  • eron jälkeisestä  vanhemmuudesta
  • lapsen asemaan ja huomiointiin liittyvistä teemoista
  • eroon, vanhemmuuteen ja lapsiin liittyvistä palveluista ja käytännöistä
  • Chatin käyttö ei edellytä rekisteröitymistä ja keskustelu käydään nimettömänä ja kahden kesken päivystäjän kanssa.

Teemachat tiistaisin klo 18-20.

Teemachateissa voit kysyä kansainvälisistä huoltoriidoista, kahden kulttuurin eroista, lapsikaappauksesta ja sen uhasta. Teemachat toteutetaan  yhteistyössä Kaapatut lapset ry:n kanssa.

Maanantain kello 9-10 päivystys toteutetaan yhteistyössä Yhden Vanhemman Perheiden Liiton työntekijöiden kanssa.

Pääset osallistumaan chattiin oranssin palkin alta kotisivujemme alalaidasta.