Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys ry on yleishyödyllinen, voittoa tavoittelematon kansalaisjärjestö. Yhdistys on perustettu vuonna 2003 ja sen kotipaikkakunta on Kauhajoki. Yhdistys kuuluu jäsenyhdistyksenä Ensi- ja turvakotien liittoon ja toimialueenamme on koko Etelä-Pohjanmaa.
Yhdistyksen tarkoituksena on turvata lapsen oikeus suotuisiin kasvuolosuhteisiin ja turvalliseen kehitykseen sekä tukea vanhemmuutta ja perhettä. Yhdistys tukee ja auttaa perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokevia, sitä käyttäneitä ja sen uhan alla eläviä sekä erokriisitilanteissa olevia.
Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys:
– järjestää keskusteluapua, vertaisryhmätoimintaa, tukihenkilötoimintaa, kotikäyntejä ja muuta vastaavaa avopalvelutoimintaa.
– ylläpitää turvakotia perheväkivallan kohteeksi joutuneille henkilöille.
– järjestää koulutustilaisuuksia toiminnan tarkoituksen mukaisesti.
– tekee ehdotuksia ja aloitteita toiminnan kohderyhmän aseman parantamiseksi.
– on mukana alueellisesti ja valtakunnallisesti kehittämässä kohderyhmän palveluita sekä verkostoitumista eri toimijoiden kanssa.
Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistyksellä on kaksi toimipistettä Seinäjoella ja Kauhajoella. Seinäjoella toimii Etelä-Pohjanmaan turvakoti, jonka toimintaa koordinoi THL (Terveyden- ja hyvinvoinninlaitos) ja toiminnan rahoittajana toimii STM (Sosiaali- ja terveysministeriö). Turvakoti on tarkoitettu perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kokeneille ja sen uhan alla eläville. Turvakotipalvelut ovat asiakkaille ja kunnille maksutonta.
Toteutamme avopalvelutoimintaa sekä Seinäjoella että Kauhajoella. Veikkauksen tuotoilla ja STEA:n (sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) koordinoimalla avustuksella autamme perhe- ja lähisuhdeväkivaltaa kohdanneita ja käyttäneitä sekä erokriiseissä olevia. Koordinoimme myös vapaaehtoistyötä asiakkaidemme tueksi.
Kauhajoella toimii tapaamispaikkatoiminta, joka mahdollistaa vanhempien ja lasten turvallisen tapaamisen. Tapaamispaikkatoiminta järjestää valvottuja- ja tuettuja tapaamisia sekä valvottuja vaihtoja. Toimintaa rahoittaa palveluiden ostajakunnat.
Ota rohkeasti yhteyttä!