Turvallisuus on yksi ihmisen tärkeimmistä arvoista ja ihminen luo itselleen turvallisuuden tunnetta muun muassa kodin ja läheisten ihmissuhteiden avulla. Lähisuhdeväkivallan kokeminen murtaa ihmiseltä tämän turvallisuuden tunteen. Koti on paikka, jossa ihmisen kuuluu saada olla oma itsensä sekä tuntea lämpöä ja rakkautta. Kun tilanne kotona muuttuu väkivaltaiseksi, ihminen kohtaa monenlaisia tunteita. Päällimmäisinä tunteina usein ovat pelko, syyllisyys, suru, ahdistus ja epätoivo. Väkivallan uusiutumisen ja pahenemisen mahdollisuus pelottavat, kodin ja ihmissuhteen menettäminen tuo surua ja tilanne on kokonaisvaltaisesti ahdistava. Kaikki nämä tunteet ovat ymmärrettäviä. Avun pyytäminen voi tuntua vaikealta ja vaatia rohkeutta, mutta se on ensimmäinen askel kohti parempaa tulevaisuutta.
Turvakoti on paikka, jossa sinua autetaan saavuttamaan tulevaisuutesi. Useimmiten se on paikkana asiakkaille tuntematon ja lähteminen kotoa vieraaseen ympäristöön jännittää – niin lapsia kuin aikuisiakin. Turvakodilla olleet asiakkaat ovat kertoneet miettineensä monenlaisia asioita ennen tänne saapumista. Mikä on turvakoti? Mitä siellä tehdään? Keitä siellä on ja kauanko siellä saa olla? Saako sieltä poistua pihalle ja kuinka turvallisuudesta huolehditaan? Jännittäminenkin on ymmärrettävää. Asiakkaat ovat kuitenkin kertoneet, että jännittäminen on ollut turhaa ja olo on helpottanut saapumisen jälkeen. Täällä asiakkaat ovat huomanneet, että turvakoti on hyvin kodinomainen ja lämmin paikka, josta asiakkaat pääsevät liikkumaan pihalle vapaasti. Halutessaan turvakodin päivystävään numeroon voi soittaa ja kysyä mieltä askarruttavat asiat ennen tänne tulemista.
Turvakodilla vastassa ovat turvalliset ja empaattiset ohjaajat, jotka auttavat asiakasta uudessa tilanteessa. Saapuessaan asiakas on usein shokkitilassa, mikä purkautuu, kun asiakas on päässyt turvalliseen ympäristöön. Pian saapumisen jälkeen ohjaaja pitää asiakkaan kanssa keskusteluhetken, jossa käydään asiakkaan tilannetta läpi sekä kerrotaan turvakodin käytännöistä. Asiakkaan kokemat tunteet pääsevät purkautumaan usein jo ensimmäisen keskustelun aikana, mikä on hyvä asia, koska tunteista puhuminen auttaa niiden käsittelyssä. Mitään tunteita tai niiden näyttämistä ei tarvitse täällä hävetä. Turvakodilla tunteille annetaan tilaa ja usein turvakotijakson aikana asiakkaan läpikäymät tunteet vaihtelevat ääripäistä toiseen. Välillä voi murehduttaa, välillä naurattaa ja ajoittain voi tuntua siltä, että koko elämä romahtaa. Ohjaajat ovat paikalla tukeakseen asiakasta, kun tunteet kuohuvat, mutta myös auttamassa arjen pienissä sekä isoissa asioissa.
Turvakodilla on mahdollisuus keskustella omista ja toisten kokemuksista muiden asiakkaiden kanssa. Monet asiakkaat ovat kertoneet, että toisilta saatu vertaistuki on ollut tärkeä apu jaksamiselle. Jokainen tietenkin saa kertoa omista asioistaan juuri sen verran kuin haluaa tai olla kertomatta mitään. Toiset ihmiset saavat voimavaroja keskustelemalla mieltä painavista asioista, toiset tykkäävät rentoutua itsekseen omassa huoneessa ja toiset haluavat päästä tekemään asioita. Kaikkiin näihin on mahdollisuus. Turvakodilla voi muun muassa saunoa, askarrella, maalata tai lähteä lenkkeilemään Kyrkösjärven viihtyisään ympäristöön.
Turvakodilla asiakas saa mahdollisuuden uuteen alkuun. Uudet asiat tuovat mukanaan jännitystä, mutta myös toivoa. Isona asiana mielessä voi pyöriä, että pärjäänkö minä yksin ja osaanko hoitaa kaikki tarvittavat käytännön asiat. Murehduttaa voi myös se, että olenko jatkossa turvassa kodissani, vai voiko väkivallantekijä päästä luokseni. Nämä ovat luonnollisia ajatuksia, mutta niiden ei tarvitse estää uuden alun alkamista. Jännityksestä selviää ja sen takaa löytyy vapaus omaan elämään. Sinun elämääsi.
Turvakodilla olleen asiakkaan sanoin:
”Turvakodille tuleminen pelotti, koska kotoa lähdettyäni tiesin ryhtyväni sotaan puolisoani vastaan. Mutta se sota minun oli käytävä, koska taistelin loppuelämästäni. Turvakodilla sain siihen mahdollisuuden.”