Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistys järjestönä toimii isolla alueella kahdella toimipisteellä (Seinäjoki ja Kauhajoki). Yhdistyksemme on toiminta-alueellamme Seinäjokea lukuun ottamatta ainoa järjestötoimija perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyössä. Yhdistykseltämme on toivottu paljon jalkautumista eri yksiköihin, tehden näin yhdistystämme ja palveluitamme tunnetummaksi ja palveluidemme piiriin hakeutumisen kynnystä matalammaksi.
Meillä onkin vahva halu ja kiinnostus tehdä moniammatillista yhteistyötä eri tahojen kanssa, tuottaen perheille ja asiakkaille sitä suurinta arvoa: asiantuntijuutta, turvaa ja tukea tärkeässä asiassa.
Haluatko meidät esittäytymään tai kiinnostaisiko koulutusyhteistyö?
Tulemme mielellämme niin työpaikoille kuin työyhteisöihin, erilaisiin tapahtumiin sekä oppilaitoksiin kertomaan yhdistyksestämme, sen toiminnasta ja palveluista. Haluaisitko kuulla lisää turvakotitoiminnasta tai miltä kuulostaisi luento lähisuhdeväkivallasta tai perheiden kanssa tehtävästä työstä (tulokulmana esimerkiksi vaikeiden asioiden puheeksi ottaminen tai yhteistyövanhemmuuden rakentaminen eron jälkeen).
Tapaaminen on halutessanne mahdollista toteuttaa myös etäyhteyksiä hyödyntäen. Lisäksi olemme tehneet toiminnastamme esittelyvideon, joka sisältää myös väkivaltatietoutta ja tämä on mahdollista saada käyttöön hyödynnettäväksi omalle aikataululle sopivalla tavalla erilaisten kohderyhmien kanssa.
Yhteistyöstämme saatuja palautteita
”Video oli yksi parhaista kuulemista luennoistani. Selkeä ja tiivistetty. Herätti mielenkiintoni.”
”Video antoi paljon hyödyllistä tietoa ja eväitä miten ammattilaisena ottaa väkivalta puheeksi. Yhdistyksen toiminta alkoi myös kiinnostaa itseäni esittelyn jälkeen.”
”Työkaluja perheen ja yksilöohjauksen työkalupakkiin palveluohjaamisen näkökulmasta. Paljon hyödyllistä tietoa turvakotitoiminnasta ja työkaluja kuinka puuttua esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaan, kuinka ottaa asia puheeksi ja kuinka auttaa asiakasta ohjautumaan palveluiden piiriin.”
”Tämän päivän luennoissa oli tarpeellista ja hyvää asiaa paljon. Videot herättelivät ajattelemaan ja hyvin jaksoi aiheeseen keskittyä. Palveluista tietäminen on tärkeää, joten hyvä että kerroitte niistä ja tahoista joiden kanssa teette yhteistyötä.”
Ota rohkeasti yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä juuri Teille sopiva ja parhaiten palveleva kokonaisuus!
Peter Laitio p. 044 760 6353, peter.laitio@enstu.fi
Hanna Hirsimäki p. 044 977 2022, hanna.hirsimaki@enstu.fi