Palvelut
Lähisuhdeväkivaltatyö
Lähisuhdeväkivaltatyöstä saat apua, mikäli lähisuhteissasi on väkivaltaa tai sen uhkaa, tai olet huolissasi omasta väkivaltaisesta tai uhkaavasta käyttäytymisestäsi. Tilanne voi olla akuutti tai tapahtumista on voinut kulua aikaa, mutta tapahtumat vaikuttavat edelleen elämääsi. Lähisuhdeväkivaltatyössä voit puhua lähisuhdeväkivallasta turvallisesti ammattilaisen kanssa. Lähisuhdeväkivaltatyö on tarkoitettu lapsille ja aikuisille. Palvelu on maksutonta.
Lähisuhdeväkivaltatyön tavoitteena on turvallisuuden varmistaminen, väkivallan loppuminen ja voimavarojen vahvistuminen. Voit käydä yksilökäynneillä, parikäynneillä tai perhetapaamisissa. Mikäli olet väkivallan kokija, voit myös osallistua vertaistukiryhmään. Lapsiperheiden kanssa työskentelyn lähtökohtana on lapsen etu ja vanhemmuuden tukeminen.
Toimi näin
Mikäli tarvitset lähisuhdeväkivaltatyötä, voit ottaa yhteyttä puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu lähisuhdeväkivallan eri osapuolille iästä ja sukupuolesta riippumatta. Lähisuhdeväkivalta on väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen puoliso tai kumppani, lapsi tai puolison lapsi, vanhempi, muu lähisukulainen tai muu läheinen ihminen.
Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Vauvaperheohjaus
Vauvaperheohjauksesta saat apua jaksamiseen sekä vauvan uni- ja vuorokausirytmin löytymiseen, kun vauvan yöheräily ja itkuisuus uuvuttavat. Saat apua myös uupumuksesta tai synnytyksen jälkeisestä masennuksesta toipumisessa, kun tunnet itsesi väsyneeksi ja alavireiseksi.
Vauvaperheohjaukseen kuuluu:
* Keskustelutukea
* Puhelinneuvontaa
* Yksilö- ja perhetapaamisia
* Kotiin tehtävää työtä
* Perhekerhovierailuja
* Vertaisryhmätoimintaa
* Valtakunnallinen chat-palvelu
Tarvittaessa perheellesi voidaan järjestää viiden vuorokauden mittaisia univalverytmitysjaksoja ensikodissa, mikäli keskustelutuki vauvan syntymän jälkeen ei tuo riittävästi apua. Tähän jaksoon tarvitaan hyvinvointialueen sosiaalityöntekijän myöntämä maksusitoumus.
Toimi näin
Ota yhteyttä vauvaperheohjaukseen soittamalla, sähköpostilla tai varaa aika sähköisen ajanvarauskalenterin kautta.
Voit ottaa yhteyttä jo odotusaikana, kun tarvitset tukea vauvan odotukseen ja synnytykseen. Vauvaperheohjaaja tekee kotikäyntejä ja voit tulla tapaamiseen myös toimitiloihimme.
Kenelle ja millä ehdoin
Vauvaperheohjaus on maksutonta, kaikille pikkulapsiperheille avointa tukea. Voit saada apua myös nimettömänä.
Mikäli tarvitset univalverytmitysjaksoa, tarvitset siihen maksusitoumuksen hyvinvointialueelta.
Puhelinnumero
+358 505965447Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Vapaaehtoisdoula
Vapaaehtoisdoula tukee Sinua kun valmistaudut synnytykseen ja synnytyksessä, mikäli Sinulla on erityinen tarve synnytystukihenkilölle. Vapaaehtoisdoulan läsnäolo rauhoittaa, lisää synnytyskokemuksen turvallisuutta ja vähentää synnyttäjän kivunlievityksen tarvetta. Vapaaehtoisdoulan tärkein tehtävä on olla läsnä ja kuunnella. Hän toimii perheesi toiveiden ja tarpeiden mukaisesti.
Toimi näin
Voit ottaa yhteyttä työntekijään ja keskustella tilanteestasi. Vapaaehtoisdoula tapaa perheesi joitakin kertoja jo ennen synnytystä, ja synnytyksen jälkeen perhe ja vapaaehtoisdoula tapaavat ainakin kerran.
Kenelle ja millä ehdoin
Vapaaehtoisdoulatoiminta on tarkoitettu perheille, joissa vanhempien saama riittävä tuki on tärkeää syntyvän vauvan kannalta. Vapaaehtoista doulaa voit pyytää silloin, kun Sinulla on jokin erityinen tarve synnytystukihenkilölle. Erityinen tarve voi syntyä esimerkiksi siitä, että perheellä on vaikea taloudellinen tilanne, synnyttäjä on alaikäinen tai turvapaikanhakija, tai perheessä on vakava päihde- tai mielenterveysongelma.
Puhelinnumero
+358 505965447Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Turvakoti
Turvakodissa saat välitöntä kriisiapua, ympärivuorokautista turvattua asumista sekä akuuttiin tilanteeseen liittyvää psykososiaalista tukea, neuvontaa ja ohjausta. Saat omaohjaajan, joka tekee kanssasi suunnitelmallista kriisi- ja väkivaltatyötä. Pääset käsittelemään väkivaltakokemuksiasi ja saat tietoa väkivallasta ilmiönä ja traumaattisena kokemuksena.
Turvakodissa tapaat sosiaalityöntekijän, joka selvittää tilannettasi ja auttaa suunnittelemaan turvallisempaa tulevaisuutta. Saat tarvittaessa apua myös käytännön asioiden kuten asumisen tai lähestymiskiellon järjestämiseen. Turvakotityössä huomioidaan erityisesti lapsen näkökulma. Mikäli tulet turvakotiin lapsen kanssa, myös lapsi saa tukea ikätason mukaisesti. Pohdimme myös kanssasi väkivallan vaikutusta vanhemmuuteen.
Turvakoti on kodinomainen paikka, jossa saat oman huoneen käyttöösi. Käytössäsi on myös yhteinen keittiö-oleskelutila sekä tv-huone. Turvakodilla voit elää normaalia arkeasi ja esimerkiksi käydä töissä, jos se on turvallista.
Toimi näin
Turvakodissa henkilökunta on aina paikalla. Suosittelemme soittamaan ennen turvakotiin saapumista, mutta se ei ole välttämätöntä. Jos et ole varma, pitäisikö Sinun lähteä turvakotiin, voit soittaa meille matalalla kynnyksellä. Turvakotiin voi tulla tai soittaa milloin vain, myös yöllä. Turvakodissa oleminen on asiakkaalle maksutonta.
Jos voit, otathan mukaasi omat ja lapsesi välttämättömät henkilökohtaiset tavarat, tarvittavat lääkkeet ja verkkopankkitunnukset.
Kenelle ja millä ehdoin
Voit tulla turvakotiin, mikäli olet kokenut lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa. Lähisuhdeväkivalta on väkivaltaa, jonka tekijänä on nykyinen tai entinen puoliso tai kumppani, lapsi tai puolison lapsi, vanhempi, muu lähisukulainen tai muu läheinen ihminen. Turvakodissa oleminen on maksutonta. Turvakoti on tarkoitettu kaikille iästä, sukupuolesta, asuinkunnasta tai tulotasosta riippumatta.
Turvakodilla ei voi olla päihtyneenä.
Turvakodilla olet vastuussa itsestäsi sekä lapsistasi. Tämä tarkoittaa sitä, että pystyt huolehtimaan esimerkiksi ruokailusta, peseytymisestä ja lääkityksestä itsenäisesti. Mikäli tarvitset henkilökohtaista avustajaa, voit ottaa avustajan mukaan turvakotiin. Esteettömyydestä saat lisätietoja soittamalla turvakodille.
Voit viipyä turvakodissa kriisitilanteen edellyttämän ajan, yleensä muutamasta päivästä pariin kuukauteen. Suosittelemme, että olisit turvakodilla vähintään viikon.
Mikäli et puhu suomea, käytämme tulkkia.
Puhelinnumero
+358 504688179Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Ensikoti
Voit tarvita ensikodin tukea, jos
* tukiverkostosi on vähäinen
* Sinulla ei ole kokemusta vauvan hoidosta
* vanhemmuuteen liittyy pelkoa tai epävarmuutta
* Sinulla on psyykkinen tai fyysinen sairaus
* käytät käyttää päihteitä
* elämäntilanteesi, esimerkiksi parisuhde on kuormittava
Ensikodissa saat tukea vanhemmuuteen ja vauvaperheen arjen hallintaan. Saat opetusta vauvan hoitoon sekä vuorovaikutuksen vahvistamiseen vauvan kanssa. Henkilökunta varmistaa varmistaa vauvan turvallisen hoidon.
Koko perhe voi asua ensikodissa. Työntekijöiden tarjoaman avun lisäksi saat vertaistukea muilta ensikodissa asuvilta perheiltä. Ensikodissa on seitsemän perhepaikkaa. Sinulle ja vauvallesi nimetään omat työntekijät. Kotiutumisen jälkeen voit saada ensikodista tukea itsenäiseen elämään.
Toimi näin
Jos haluat ensikotiin, keskustele asiasta oman hyvinvointialueesi sosiaalityöntekijän kanssa. Voit tulla tutustumaan ensikotiin ennen työskentelyn aloittamista.
Kenelle ja millä ehdoin
Ensikodissa asumisen kesto on yksilöllinen. Ensikodissa asumisesi tarvetta arvioidaan säännöllisesti yhdessä perheesi sosiaalityöntekijän ja muun verkoston kanssa.
Puhelinnumero
+358 503231034Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Yhden vanhemman perheiden tuki
Voit saada tukea arjessa jaksamiseen ja vanhemmuuteen vertaisryhmätoiminnasta. Toiminta ennaltaehkäisee yhden vanhemman perheen vanhemman kuormittumista. Ryhmät ovat avoimia ja maksuttomia.
Viikkohuili on vertaistukiryhmä alle kolmivuotiaiden lasten perheille ja Olkkari on vertaistukiryhmä yli kolmivuotiaiden lasten perheille. Ryhmät kokoontuvat joka toinen viikko pientä kesätaukoa lukuun ottamatta.
Toimi näin
Ryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja tapaamisiin on ennakkoilmoittautuminen. Mahdollisuuksien mukaan ryhmiin järjestetään lastenhoito. Ryhmät kokoontuvat pääsääntöisesti yhdistyksemme toimitiloissa. Seuraa ryhmien kokoontumisaikoja Facebook-sivuillamme tai Lähellä.fi-sivustolla ja ilmoittaudu mukaan.
Kenelle ja millä ehdoin
Toiminta on tarkoitettu Keski-Suomen alueen yhden vanhemman perheille.
Puhelinnumero
+358 504522580Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Ero lapsiperheessä -toiminta
Ero lapsiperheessä -toiminnasta saat apua ja tukea erokriisin keskellä keskustelutuen, erotukihenkilötoiminnan tai vertaisryhmätoiminnan keinoin.
Kahdenkeskisessä keskustelutuessa saat yksilöllistä ohjausta ja neuvontaa eroon sekä vanhemmuuteen liittyvissä kysymyksissä. Työskentelyssä pidetään esillä lapsen näkökulmaa ja saat apua yhteistyövanhemmuuden toteuttamisessa. Tapaamisia voi olla 1- 5 kertaa. Voit asioida anonyymisti ja maksutta.
Erotukihenkilö kuuntelee ja neuvoo käytännön asioissa omaan kokemukseen pohjautuen ja on vertaistukena erotilanteen tuomassa muuttuneessa elämäntilanteessasi. Erotukihenkilö on koulutettu vapaaehtoinen.
Lapsella on asiaa -vertaisryhmässä lapsi saa mahdollisuuden jakaa arkea helpottavia asioita muiden samassa tilanteessa olevien lasten kanssa. Ryhmässä lapset käsittelevät leikin, satujen ja piirtämisen avulla erotilanteen herättämiä tunteita ja kysymyksiä sekä pohtivat hyvää mieltä tuovia asioita.
Suomalainen eroseminaari on koulutetun ohjaajan vetämä vertaisryhmä, jossa osallistujat käsittelevät eroon liittyviä kysymyksiä, tunteita ja tapahtumia. Ryhmän teemoja ovat eroon johtaneet mekanismit, parisuhteiden rakenteet sekä eroon liittyvät tunteet kuten viha, pelko, suru ja yksinäisyys.
Toimi näin
Keskustelutukea tai erotukihenkilön saadaksesi voit varata ajan puhelimitse tai sähköisen ajanvarauksen kautta.
Lapsella on asiaa -vertaisryhmään on jatkuva ilmoittautuminen. Voit ottaa yhteyttä työntekijään puhelimitse.
Eroseminaariin voit ilmoittautua sähköpostitse.
Kenelle ja millä ehdoin
Palvelu on tarkoitettu eroa pohtiville tai eronneille vanhemmille ja heidän alaikäisille lapsilleen.
Puhelinnumero
+358 504522580Osoite
Liitukuja 2, 40520 JyväskyläVerkkosivu
https://ksetu.fi/Tapaamispaikka Taika
Tapaamispaikka on tarkoitettu vanhempien eron tai lastensuojelun sijoituksen vuoksi toisistaan erillään asuville lapsille ja vanhemmille.
Tapaamispaikassa järjestetään tuettuja ja valvottuja tapaamisia sekä valvottuja vaihtoja. Tapaamispaikka tarjoaa turvallisen tilan lapselle ja hänestä erossa asuvalle vanhemmalle. Työntekijä on tapaamisessa mukana tai tarvittaessa saatavilla lapsen ja vanhemman tueksi. Tapaamispaikka toteuttaa myös yön yli kestäviä tuettuja tapaamisia.
Tarve valvotuille tai tuetuille tapaamisille voi syntyä esimerkiksi silloin, kun on huolta vanhemman päihteiden käytöstä, mielenterveysongelmista tai lapseen kohdistuneesta kaltoinkohtelusta. Myös vanhempien välisten ristiriitojen vuoksi voi tulla tarve työntekijöiden järjestämille tapaamisille tai valvotuille vaihdoille.
Tapaamispaikan työntekijät ovat apuna vahvistamassa lapsen ja tapaajavanhemman suhdetta sekä tapaajan vanhemmuutta. Tapaamispaikassa vanhempi saa tukea vuorovaikutuksen vahvistamisessa tai pienen lapsen hoitamisen opettelussa.
Toimi näin
Mikäli kyse on vanhempien eron jälkeisistä tapaamisista, ota yhteyttä lapsen hyvinvointialueen lastenvalvojaan tapaamisten järjestämiseksi.
Mikäli kyse on lapsen sijoituksen aikaisista tapaamisista, ota yhteyttä lapsen asioista vastaavaan sosiaalityöntekijään.
Kenelle ja millä ehdoin
Tapaamisten aloittamiseen tarvitaan maksusitoumus ja voimassa oleva kirjallinen tapaamissopimus (lastenvalvojan vahvistama sopimus tai käräjäoikeuden päätös).
