Kun aloittelin vuosi sitten mieskaveritoiminnan ohjaajana, olin innokas mutta samalla hivenen skeptinen.
Mietin mielessäni, miten toiminnan saa Päijät-Hämeessä käyntiin ja ennen kaikkea, miten saan vapaaehtoisia miehiä mukaan. Pohdin myös, kuinka aktiivisesti miehet kurssin sisältöön osallistuvat, sillä tunnetusti miehet eivät juuri ”henkeviä” ja syvällisiä puhu. Kuin ehkä saunanlauteilla ja parin kaljan jälkeen. Olin todella väärässä.
Miehet lähtivät toimintaan aktiivisesti mukaan. Muutama lehtijuttu, radiohaastattelu ja somessa markkinointi saivat aikaan suorastaan ruuhkan. Ensimmäinen kurssi täyttyi nopeasti ja suunnittelin syksylle vielä toisenkin kurssin, jonne sinnekin sain nopeasti osallistujia. Talvella 2017 pidin vielä kolmannen kurssin pienellä, mutta hienolla porukalla, jota täydensi Tampereen uusi mieskaveritoiminnan ohjaaja Arvi, joka oli perehtymässä kurssin vetämiseen.
Mieskaveritoiminnan kurssien vetäminen on ollut mielenkiintoista ja opettavaista. Miehet ovat lähteneet mukaan motivoituneina, kiinnostuneina ja ennakkoluulottomina. Ja avoimina. Olen ollut suorastaan häkeltynyt ja hämmästynyt niistä syvälle luotaavista ja intensiivisista keskusteluista, joita kursseilla on käyty.
Moni on puhunut hyvinkin henkilökohtaisista ja kipeistäkin asioista, joita omassa elämässä, etenkin lapsuudessa, on tapahtunut. Kurssien yhteishenki on hioutunut joka kurssikerralla tiiviimmäksi ja osa on viimeisellä kerralla harmitellut kurssin päättymistä. Onneksi kurssin jälkeen on mahdollista tavata mieskaveri-illoissa, joissa päivitämme kuulumisia, niin iloja kuin epäonnistumisiakin.
Ja mikä tärkeintä, mieskaverit ovat päässeet melko nopeasti kurssin jälkeen tosi toimiin pikkukaverien kanssa. On ollut hienoa ja liikuttavaakin kuulla kohtaamisista sekä pienistä suurista tapahtumista pikkukaverin ja mieskaverin yhteisen kaverisuhteen alkutaipaleilta. Joku pikkukaveri on ihmetellyt kaivonkansia, toinen pisuaaria, joku on päässyt näkemään hevosen ensi kertaa elämässään, joku on aloittanut mieskaverin kanssa uuden harrastuksen, geokätköilyn, vain muutaman esimerkin kertoakseni.
Olin siis vuosi sitten turhaan huolissani toiminnan käynnistämisestä. Olen ylpeä Päijät-Hämäläisistä miehistä ja toivoin, että uusia vapaaehtoisia lähtee mukaan vastedeskin yhtä innokkaasti. Sillä liian moni lapsi elää ilman kontaktia omaan isään tai muuhun mieheen. Turvallisia ja luotettavia miehiä tarvitaan näyttämään heille, millaista on ihan tavallinen arki ja tavalliset tekemiset miehen kanssa.
Olen etuoikeutettu saadessani tehdä näin kivaa ja mielenkiintoista duunia. Kiitos teille mieskaverit, olette ihan helmiä kaikki.
Ja hei, olen edelleen innokas, mutta en enää skeptinen:).
Anna-Maria Sipponen, mieskaveritoiminnan ohjaaja
