Viime vuonna meidän turvakodistamme turvaa on hakenut 208 ihmistä, joista puolet on ollut lapsia. Olen helpottunut siitä, että määrä on enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta tiedän, että turvakotiin ohjautuu vain pieni osa väkivaltaa kokevista. Olen mietteissäni kulkenut niihin koteihin, joista ei ole pystytty, jaksettu, uskallettu tai kehdattu lähteä pois lähisuhdeväkivallan vaikutuspiiristä. Tunnen surua siitä, että lähisuhdeväkivalta on suljettu seinien sisälle ja ihmisten välille auttavien ihmisten ulottumattomiin. Tammikuussa turvakodissamme on ollut valitettavan hiljaista. Mitä voisimme tehdä, että yhä useampi lähtisi turvakotiin?
Olen aloittanut turvakodin sosiaalityöntekijänä lokakuussa 2023. Aikaisemmalla työurallani olen saanut ymmärrystä väkivallan, päihteiden, rikollisuuden, mielenterveysongelmien, köyhyyden ja syrjäytymisen vaikutuksista ihmiseen. Samanaikaisesti olen tullut tietoisemmaksi siitä, miten vähän oikeastaan tiedän ja ymmärrän. Ajatteluni ja tapani toimia on vahvasti systeeminen ja olen pohtinut, millä tavoin näkökulmani asettuvat osaksi turvakotityötä. Systeemisessä ajattelussa ja työotteessa ihmisen elämää tarkastellaan useista erilaisista näkökulmista. Siinä on kyse eletyn elämän tutkimisesta yhdessä toisen ihmisen kanssa. Systeemisessä ajattelussa ihmisen oma toimijuus ja osallisuus on vahvasti läsnä. Systeeminen työote on kiinnostunut ratkaisuista ja ihmisen yksilöllisistä toiveista ja tarpeista. Systeeminen työote kutsuu työntekijää ei-tietämisen tilaan. Itse huomaan pohtivani, mitä oikeasti voimme tietää toisen ihmisen elämästä. Olemme aina sen varassa, mitä kuulemme ja millä tavoin tulkitsemme kuulemaamme.
Millä tavalla systeeminen ajattelu sitten näkyy turvakotityössä? Turvakoti on väliaikaista ja lyhytkestoista kriisiapua lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeville ihmisille. Ihmiset toivovat usein turvakodilta apua ja tukea haitallisista ihmissuhteista irtaantumiseen. Irtaantuminen ei aina ole helppoa ja käsillä olevan tilanteen taustalla on useita vaikuttavia voimia, jotka ohjaavat ihmistä ja hänen ajatteluaan. Turvakotityössä systeeminen ajattelu ohjaa meitä pois yksilö- ja palvelukeskeisyydestä, jolloin näemme ihmisen osana isompaa kokonaisuutta. Ajattelen, että työntekijän on tärkeää saada ymmärrys isommasta kuvasta ja ihmisen systeemistä. Se auttaa kysymään oikeita kysymyksiä, puhumaan oikeista asioista ja siten löytämään ratkaisujen ääreen. Jotta löydämme sinne, on meidän rakennettava luottamuksellista suhdetta ihmiseen. Minulla on tapana sanoa, että tässä asiassa emme voi käyttää oikoreittiä. Paras keino rakentaa suhdetta toiseen ihmiseen on pysähtyä ja olla aidosti ja tuomitsematta kiinnostunut hänen tarinastaan.
Turvakotityössä on hyväksyttävä, että ihminen todella itse määrittelee sen, miten hän haluaa elää elämäänsä. Se saattaa toisinaan poiketa siitä, miten me työntekijät näemme tilanteen. Huolimatta siitä, miten vahvasti ohjaamme ja tuemme ihmistä muutokseen, saattaa hän lähteä turvakodilta takaisin väkivallan tekijän luokse. En kuitenkaan usko, että tehty työmme olisi mennyt hukkaan. Uskon, että jokainen kohtaaminen voi olla merkityksellinen. Uskon myös siihen, että jokaisessa meissä on valtavasti taitoja ja kykyjä tehdä muutoksia omaa elämää koskevissa asioissa. Joskus riittää, että saamme toisesta ihmisestä rehellistä peilauspintaa omille ajatuksillemme, tunteillemme ja tulkinnoillemme. Turvakodilla ihminen pystyy rakentamaan todellisuuttaan vuorovaikutuksessa työntekijän kanssa. Autamme sanoittamaan sitä, mitä ihmisten tarinoissa kuulemme. Joskus ihmiset ovat tottuneet satuttaviin asioihin, ja väkivallasta on tullut tavallinen osa elämää. Joskus kokemukset ovat kulkeneet mukana lapsuudesta asti, jolloin on tärkeää nähdä niiden vaikutukset tänä päivänä ja rakentaa uudestaan suhdetta itseen ja toisiin.
Minulle on mielekästä pohtia asioita vertauskuvien kautta, joten päätin päättää tämän blogitekstin sellaiseen. Elämän voi nähdä helminauhana, johon jokainen meistä pujottaa helminä ainutlaatuisia elämänkokemuksiaan. Helmiä on hyvin erilaisia. Jotkut niistä on likaisia ja väärän kokoisia. Ne voivat tarttua sormiin kiinni, jolloin helmien pujottaminen tuntuu työläältä. Välillä tuntuu siltä, että helmiä on jopa mahdotonta saada osaksi nauhaa ja ne putoilevat käsistä. Tuntuu, ettei helminauhan teko onnistu millään. Joskus käy myös niin, että jo kaikki aiemmin pujottamamme helmet putoavat ja ne täytyy kerätä yksitellen takaisin. Helminauha näyttää silloin hieman erilaiselta kuin aikaisemmin. Jotkut helmet puolestaan ovat kauniin puhtaita ja helppoja käsitellä. Ne solahtavat kuin itsestään osaksi helminauhaa. Uskon, että turvakodilla ihmisen elämän vaikeat kokemukset voivat löytää edes alustavan paikan osana elämän helminauhaa.
