Ero ei ole epäonnistuminen

40 000 suomalaislasta asuu vuorotellen molempien vanhempiensa luona. Lapsi ei mene pilalle erosta, kun ero hoidetaan yhteistyössä vanhempien kesken.
Vuoroasumisen voi sopia lapsen viralliseksi asumismuodoksi eron jälkeen. Vuoroasumisen onnistumista edistää vanhempien välinen riittävän hyvä keskusteluyhteys ja tiedon kulku lapsen asioissa sekä lapsen tunteiden huomiointi.
Ero on yksi isoimmista kriiseistä ihmisen elämässä. Ero voi kuitenkin tuoda elämään paljon hyvää silloin, kun parisuhde ja perhe-elämä ei syystä tai toisesta suju yhdessä. Eron jälkeen tärkein asia on päättää lasten asumisesta ja uuden arjen rutiineista. Vuoroasuminen on usein hyvä ratkaisu eron jälkeen, kun molemmat vanhemmat haluavat olla tiiviisti mukana lasten elämässä.
– Välillä yleisessä keskustelussa nousee näkemyksiä, että vanhemmat eroaisivat liian kevyin perustein. Todellisuudessa eropäätös ei useinkaan synny helpolla, vaan päätöstä pitkitetään esimerkiksi lasten vuoksi tai taloudellisten syiden takia, Ensi- ja turvakotien liiton erotyön asiantuntija Päivi Hietanen sanoo.
110 000 lasta asuu kahdessa kodissa. 40 000 lasta asuu yhtä paljon molempien vanhempiensa luona (Tilastokeskus Perheet 2020)
– Ihminen helposti ajattelee, että on täysin yksin tilanteessaan. Kuitenkin noin puolet avioliitoista päätyy eroon ja ero koskettaa tuhansia lapsiperheitä joka vuosi. Vertaistuki voi tuoda voimaa ja auttaa jaksamaan elämän muutosten keskellä.
Kahden kodin arjessa kommunikaation täytyy toimia
Vuoroasuminen voi olla lapselle hyvä ja tasapainoinen ratkaisu, jos asumisessa huomioidaan lapsen tunteet ja toiveet, ja vanhemmat pyrkivät molemminpuoliseen joustavuuteen.
– Lähtökohtana asumisratkaisua punnitessa tulisi aina olla lapsen oikeuden turvaaminen vanhempiinsa sekä lapsen kyky sopeutua vuoroasumiseen, Hietanen sanoo.
Mitä asioita vuoroasumisessa on tärkeää ottaa huomioon? Lue asiantuntijan vinkit: Miten lapsi on turvassa ja voi hyvin kahden kodin arjessa? – Apua eroon
Apua on saatavilla eron kaikissa vaiheissa
Ero herättää monenlaisia tunteita ja kysymyksiä prosessin eri vaiheissa. Ennen eropäätöstä, eron hetkellä ja eron jälkeen. Apua on saatavilla kaikissa vaiheissa ja yksin ei kannata jäädä.
– Eropohdintoihin ja tunteiden käsittelyyn on hyvä hakea apua matalalla kynnyksellä. On myös lasten etu, että vanhemmat saavat tukea elämänmuutoksessa ja voivat näin paremmin olla läsnä lapsilleen. Ero vaatii paljon niin tunteiden käsittelyn kuin käytännön asioiden järjestämisen kannalta, sanoo asiantuntija Päivi Hietanen.
Ensi- ja turvakotien liitto jäsenyhdistyksineen tukee vuosittain yli 4 000 ihmistä eron eri vaiheissa.
Jäsenyhdistysten Ero lapsiperheessä -työ ja eroauttaminen on perheille maksutonta. Chat tarjoaa kahdenkeskistä keskusteluapua vanhemmille sekä lapsille ja nuorille. Toisten eronneiden vanhempien kohtaaminen ja kokemusten jakaminen luo toivon oman selviytymisen tueksi.
Tietoa ja tukea eron eri vaiheissa ja auttavat palvelut löydät koottuna Apua eroon -sivustolta.


