Hyppää sisältöön

Vapaaehtoinen doula -esitteet uudistuivat – tukea vanhemmaksi tuleville perheille yhdeksällä kielellä

Vapaaehtoinen doula -toiminnan kertovat esitteet on uudistettu. Yhdeksällä kielellä julkaistut materiaalit helpottavat erityistä tukea tarvitsevien perheiden mahdollisuuksia löytää tukea raskausaikana, synnytyksessä ja vauvan syntymän jälkeen.

Vapaaehtoinen doula on koulutettu tukihenkilö, joka kulkee perheen rinnalla raskausaikana, synnytyksessä ja vauvan syntymän jälkeen. Doulan kanssa voi keskustella vauvan odotuksesta, tulevasta synnytyksestä, perhe-elämästä ja vanhemmuuteen liittyvistä ajatuksista ja huolista. Doula kuuntelee, kannustaa ja tarjoaa läsnäoloa perheen omia toiveita ja tarpeita kunnioittaen. Hänellä ei ole lääketieteellistä vastuuta, vaan hänen tärkein tehtävänsä on tukea perhettä elämän merkittävässä muutoksessa.

Doula tapaa perhettä useita kertoja ennen synnytystä ja vielä vauvan syntymän jälkeen. Hän voi olla mukana synnytyksessä myös silloin, kun puoliso tai vauvan toinen vanhempi osallistuu synnytykseen.

Vapaaehtoisen doulan voi saada perhe, jolla on erityisen tuen tarve. Tällaisia tilanteita voivat olla esimerkiksi taloudelliset tai sosiaaliset haasteet, alaikäisenä synnyttäminen, mielenterveys- tai päihdeongelmat, terveydelliset vaikeudet tai turvapaikanhakijatausta. Arvion tuen tarpeesta tekee vapaaehtoisdoulatoimintaa koordinoivan jäsenyhdistyksen työntekijä. Tuki on perheelle maksutonta.

Tukea, kun apua on vaikea löytää

Vapaaehtoisten doulien tarjoama tuki on erityisen merkityksellistä perheille, jotka kohtaavat palveluissa kielellisiä, kulttuurisia tai muita esteitä. Doula voi auttaa perhettä löytämään tarvitsemansa palvelut, vertaistuen ja tiedon omista oikeuksistaan sekä toimia siltana perheen ja palvelujärjestelmän välillä.

Monelle vieraskieliselle synnyttäjälle doulasuhde muodostuu tärkeäksi psykososiaalisen tuen lähteeksi aina raskausajasta vauvan syntymän jälkeiseen aikaan saakka.

Vapaaehtoisdoulatoiminnasta kertova esite on saatavilla yhdeksällä eri kielellä.

Voit tulostaa esitteen käyttöösi Materiaalipankista.