Istun lattialla seitsemän äidin, viiden isän ja 10 pienokaisen kanssa. Olemme perheleirin juhlaillassa ja minulta eivät tahdo kyyneleet loppua. Perheet tarvitsevat moninaisista syistä tukea vauva-ajan alkuun ja perhe-elämän ja arjen rakentumiseen. Taustalla voi olla mielenterveysongelmia, uupumusta, väsymystä, yksinäisyyttä, masennusta tai haasteita parisuhteessa, omassa jaksamisessa tai vauvan kanssa olemisessa. Useimmilla on omassa lapsuudenkodissa ollut vaikeaa ja ne kokemukset heräävät henkiin, kun on itse vanhempi. En kuitenkaan kyynelehdi näistä syistä.

Kunpa jokainen saisi tarvitsemansa tuen

Katson kuinka kauniisti yksi isistä vetää taaperon lähelleen, hymyilee ja kuiskuttaa jotain pienen korvaan. Lapsi nauttii huomiosta, on täysin turvassa ja rento. Hän tahtoo tutkailla muita ja taapertaa taas menemään ja katsoo perään, että huomaako isä. Isä huomaa ja hymyilee kannustavasti. Samalla toiset vanhemmat hymyllään tukevat isää, istuvat yhdessä lattialla ja ovat samassa vanhemmuuden keikkuvassa paatissa.

Yksi äideistä siirtyy pianon ääreen, toinen ottaa viulun ja siirtyy viereen seisomaan. ”Myrskyluodon Maijan” riipaisevat sävelet tulvivat huoneeseen ja minä olen niin vaikuttunut heidän lahjakkuudestaan, rohkeudestaan ja yhteishengestään, että nieleskelen kyyneleitäni. Aplodien saattelemana he siirtyvät istumaan ja äsken mainittu isä nousee seisomaan ja laulaa toisen äidin säestämänä ”Täällä pohjantähden alla”. Jokin hänen äänensä syvässä sävyssä, ryhdikkäässä olemuksessa ja silmien lempeydessä menee ihon alle. Kunpa jokainen äiti ja isä saisivat kaiken tarvitsemansa tuen näihin vanhemmuuden ensimmäisiin ja herkkiin askeleisiin. Kunpa kaikilla vanhemmilla olisi ympärillään toisia vanhempia, joiden kanssa jakaa matkaa.

Jokaisessa meissä on vahvuuksia ja voimavaroja

En ennätä kerätä itseäni, kun illan viimeinen esitys alkaa. Yksi äideistä soittaa pianolla hyvin taidokkaasti edesmenneen isänsä tekemän koskettavan kappaleen. Meinaan tyrskähtää ääneen, kun itkun pidätteleminen ei enää onnistu. Oma isäni oli laulumiehiä ja kuollut jo lähes 15 vuotta sitten, joten tämän nuoren äidin kunnianositus isälleen koskettaa minua henkilökohtaisistakin syistä. Liikutun kuitenkin eniten siitä, kuinka paljon näillä vanhemmilla on vahvuuksia ja voimavaroja, kuinka rohkeasti he ottavat ne käyttöönsä ja ilahduttavat ja koskettavat taidoillaan muitakin. Ja kuinka aidolla tavalla he ovat läsnä omassa ja toistensa tilanteissa, kunnioittaen ja arvostaen toisiaan. Me olemme jokainen paljon enemmän kuin lapsuutemme olosuhteet, leimat, joita meihin on ehkä lyöty tai virheet, joita jokainen on tehnyt. Tämä perheleiri sisälsi paljon musiikillista lahjakkuutta, mutta lahja on olla myös läsnä toiselle, myötätuntoisesti rinnalla kulkien -erityisesti silloin, kun ei ole helppoa.   

Matka jatkuu

Illan päätteeksi perheet menevät tiiviiseen yhteisläjään patjojen päälle ja perheleirin ohjaajat, lastenohjaajat, kollegani ja minä nostamme perheiden yläpuolelle sateenkaaren värisen suuren varjon, jota pidellään reunoista kiinni. Varjoa lasketaan ja nostetaan musiikin tahtiin ja vauvat ja taaperot hiljentyvät ihanaan värikkääseen tunnelmaan, mikä varjon alle syntyy. Vanhemmillekin tämä on vaikuttava kokemus. Kaikki yhteisen varjon alla.

Minä ajelen illalla kotiin ja perheet jäävät vielä yhdeksi yöksi. Seuraavana päivänä heillä on paluu omaan arkeen ja sen haasteisiin. Yhteinen aika, jaetut kokemukset, vetäjän ammattitaidolla ohjatut keskustelut, hyvä ruoka, nauru, käsillä tekeminen ja kohtaamiset toisten vauvaperheiden vanhempien kanssa kannattelevat eteenpäin. Kukaan ei jää yksin, perheet jatkavat vielä Päiväryhmässä omassa kotikaupungissaan, omassa tutussa ryhmässä, tuttujen ohjaajien kanssa.

Apua on tarjolla

Jos sinä odotat vauvaa, sinulla on jo vauva tai tunnet jonkun, joka tarvitsisi tukea vanhemmuuteen ja vauvan kanssa olemiseen, niin ota yhteyttä lähimpään Ensi- ja turvakotien liiton jäsenyhdistykseen. Päiväryhmätoimintaa, johon kuuluu osana myös edellä kerrottu viikon mittainen perheleiri, löytyy Helsingistä, Tampereelta, Lahdesta, Kuopiosta, Porista, Kotkasta, Iisalmesta, Lappeenrannasta, Imatralta, Kokkolasta ja Mikkelistä. Vuonna 2021 yhteensä 151 äitiä, 30 isää ja 133 vauvaa saivat apua Päiväryhmätoiminnasta.

Seuraavat 4-6 perheen ryhmät käynnistyvät syksyllä ja vuodenvaihteessa. Ryhmä tapaa kahdesta kolmeen päivänä viikossa puolen vuoden ajan. Ryhmässä voi ammattilaisten ja toisten vanhempien tuella harjoitella vauva-arkea, iloita pienistä ihmisistä ja kokea voimaantumista vanhempana.

Lue lisää

Vauva saa huomion päiväryhmässä, Enska artikkeli 4.10.2019

Päiväryhmästä hyvä alku vanhemmuuteen, Blogi, 13.9.2021

Kirjoittaja: Tanja Henttonen

Tanja Henttonen toimii Ensi- ja turvakotien liitossa erityisasiantuntijana Vaativan vauvatyön tiimissä.