Vuosi 2021 on historiaa. Viime vuoden tapaan startataan tämäkin vuosi vanhojen muistelulla ja kerrataan hieman taakse jäänyttä vuotta.
Vuoden 2019 lopulla alkanut koronaviruspandemia määrittelee vielä tänäkin päivänä maailman menoa. Viime vuoden alussa tilanne oli hetken vakaa, mutta tartuntatautitilanne paheni entisestään mentäessä kohti loppu vuotta. Seuraamme tilanteen kehittymistä ajantasaisesti ja meillä koko yhdistyksemme henkilökunta pitää jatkuvasti huolen siitä, että tilamme ovat puhtaat ja turvalliset asiakkaan tulla, jotta jokainen lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeva voisi turvallisesti hakea apua ja tulla autetuksi. Viime vuonna turvakodissa oli asiakkaita yhteensä 131, 30 eri paikkakunnalta. Asiakkaista naisia oli 81, miehiä 6 ja lapsia 44. Asiakasmäärän ollessa edellisvuotta pienempi, on asumispäiviä silti ollut edeltävää vuotta enemmän: yhteensä 2477 päivää.
Väkivalta- ja eroauttamisen avopalveluissa asiakasmäärät kasvoivat hienoisesti edellisvuodesta. Pandemiasta huolimatta olemme pystyneet tarjoamaan asiakkaillemme edelleen kasvokkain tapaamisia, asiakkaan ja työntekijän turvallisuus huomioiden. Asiakkaat ovat tarttuneet myös hienosti etätapaamisen mahdollisuuteen ja yksilötapaamisia on toteutettu niin puhelimitse kuin videoyhteyttä hyödyntäen. Pääsimme myös (etä)jalkautumaan mm. eri oppilaitoksiin, esitellen yhdistyksemme toimintaa ja pitämään luentoa lähisuhdeväkivallasta. Jalkautumisemme tavoitti huikeat 185 oppilaitosten opiskelijaa ja henkilökuntaa -osa paikan päällä ja osa Teamsin välityksellä toteutettuna.
Viime vuonna panostimme myös siihen, että yhdistyksemme ja sen toiminta näkyy ja kuuluu ja sitä myöden tavoittaa entistä paremmin kohderyhmämme avuntarvitsijat. Marraskuussa järjestimme Kauhajoen Hella-galleriassa ”Äänetön huuto – lähisuhdeväkivalta kuvina ja tarinoina” -taidenäyttelyn, jonka toteutukseen pääsivät mukaan väkivaltaa kokeneet asiakkaamme sekä vuosien varrella yhdistyksen hankkeisiin osallistuneet tekemillään kuvilla ja tarinoilla. Lisäksi jalkauduimme naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. Seinäjoen pääkirjasto Apilaan, mukanamme joukko yhteistyökumppaneitamme. Hieno päivä, hienoja kohtaamisia ja hyvää keskustelua!
Yhdistyksen tapaamispaikkatoimintaa toteutetaan edelleen Suupohjan alueella ja asiakasmäärien kasvu on osoittanut, että tarvetta tällaiselle palvelulle on. Viime vuonna tuettuja tapaamisia on järjestetty 80 kpl, valvottuja 51 kpl, valvottuja vaihtoja 28 kpl ja turvattuja tapaamisia 150 kpl.
Lopuksi haluamme vielä lämpimästi ja nöyrästi kiittää kaikkia jäseniämme, yhteistyökumppaneitamme sekä lahjoittajia, jotka ovat vuoden aikana tukeneet toimintaamme ja luoneet kanssamme asiakasperheillemme joulua. Lisäksi haluamme toivottaa myös ihanaa vuoden alkua juuri Sinulle; tuokoon alkanut vuosi 2022 niitä asioita, joita sydämessäsi toivot!
Toivoo: Etelä-Pohjanmaan Ensi- ja turvakotiyhdistyksen väki