Kiusaamista vai väkivaltaa?

Suomen koulujärjestelmän ytimessä, jossa oppiminen ja yhteisöllisyys tulisi kukoistaa, on viime vuosina alkanut esiintyä yhä enemmän huolestuttavia piirteitä. Koulukiusaaminen ja nuorten keskuudessa tapahtuva väkivalta ovat nousseet esiin yhteiskunnallisina haasteina, jotka eivät valitettavasti ole enää marginaalisia ilmiöitä, vaan ovat pikemminkin normalisoituneet huolestuttavasti koko Suomessa.

Nuorten keskuudessa tapahtuvan, jopa aikuisiin, kuten opettajiin kohdistuvan väkivallan yhteiskunnalliset vaikutukset ovat laajoja ja pitkäkestoisia. Tämä kasvava trendi ei pelkästään heijasta yksittäisten koulujen tai alueiden ongelmia, vaan asettaa koko yhteiskunnan pohtimaan, miten voimme yhdessä torjua väkivaltaa ja edistää turvallista kasvu- ja kehitysympäristöä kaikille.

Väkivallan torjumisessa ensimmäinen askel on termien muuttaminen tapahtuvia paremmin kuvaavaksi. Kiusaaminen terminä on ongelmallinen ja vähättelevä sekä väkivaltaa normalisoiva. Kiusaamisesta puhumisen sijaan olisi aika alkaa puhumaan pahoinpitelyistä, laittomista uhkauksista, kunnianloukkauksista, kiristämisistä, eli väkivallan eri muodoista.

Oikeiden termien mukana tulee riittävät toimenpiteet ja seuraamukset. Kiusaamisen sijaan väkivallan eri muodoista puhuminen helpottaisi oikeanlaisten seuraamusten toteuttamista. Tämä voisi aiheuttaa tilanteen, jossa yhteiskunnan tuki saavuttaisi nopeammin myös väkivallan tekijän. Oikea-aikainen tuki väkivallan kaikille osapuolille on omiaan vähentämään väkivallan yksilöön ja tämän lähipiiriin kohdistuvia pitkäkestoisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia.

Nuorten väkivaltainen käyttäytyminen on aina oire jostain. Siksi väkivallan tekijälle ja hänen perheellensä sekä muulle verkostolle olisi syytä osoittaa seuraamusten lisäksi myös vahvoja ja ennen kaikkea riittävän ajoissa toteutettuja tukitoimia. Yhteinen vastuu lasten ja nuorten turvallisesta kasvu- ja kehitysympäristöstä kuuluu kaikille, alkaen vanhemmista jatkuen opettajien ja muiden viranomaisten kautta valmentajiin, ohjaajiin ja ihan jokaiseen aikuiseen.

Yleisen keskustelukulttuurin vaikutusta varsinkin sosiaalisessa mediassa ei voi väheksyä. Usein keskustelu on tarkoituksellisen provosoivaa, kärjistävää ja henkilökohtaisuuksiin tarttuvaa. Tämän kaltaiseen keskustelu- ja viestintätapaan tukeutuu valitettavan moni aina koirafoorumeista poliitikkoihin. Kokonaisuutena kyse on toisten ihmisten kunnioittamisesta, jonka puuttuessa sanat muuttuvat teoiksi ja henkinen väkivalta fyysiseksi.

Kysymys kuuluukin, millainen esimerkki haluat olla lapsille ja nuorille ja millaisella toimintamallilla haluat itse yhteiskunnassa vaikuttaa?

Miska Kantinkoski
väkivaltatyöntekijä
Väkivaltatyön palvelukeskus Pysäkki
Kymenlaakson Ensi- ja turvakoti yhdistys ry

Sami Halme
Nuorisotoiminnan koordinaattori
Mannerheimin lastensuojeluliiton Kaakkois-Suomen piiri ry