Marraskuun maine harmaana ja synkkänä kuukautena lunastaa tänään lupauksiaan. Ikkunasta aukeaa väritön maisema ja ulos astuessa vastassa on kolea kosteus. Toisille tämä vuodenaika enteilee horroksenomaiseen väsymykseen käpertymistä. Pimeät kuukaudet ovat useille muita vuodenaikoja raskaampia. Kynttilät ja suklaa eivät kaikille riitä kohottamaan tunnelmaa. En muista omasta lapsuudestani vuodenaikaan sitoutunutta mielialan laskua. Marraskuussa odotettiin malttamattomana joulua. Paperisen joulukalenterin ensimmäiset luukut päästiin avaamaan jo adventtina. Joulupukille kirjoitettiin kirjettä muutaman lahjatoiveen kera ja ihan varmasti välillä tontun vilahduskin näkyi nurkan takaa. Vuodenaikojen vaihtelut juhlineen ja teemoineen rytmittivät arkea. Jo pienenä lapsena eri kuukausista oli aistittavissa omanlaisensa tunnelma. Marrasmasennusta tai kaamosväsymystä sen sijaan aloin tunnistamaan vasta aikuisena.
Marraskuun kalenterimerkinnöistä löytyy toistakymmentä teemapäivää ja -viikkoa. Ehkäisevän päihdetyön viikkoa vietettiin kuun alussa. Lasten oikeuksien viikkoa puolestaan nyt parhaillaan, kun tätä blogitekstiä olen pysähtynyt kirjoittamaan. Teemaviikkojen välistä yhteyttä on hyvä rohkaistua tarkastelemaan itsestään selviä ilmiöitä syvemmin. Ehkäisevä päihdetyö tulkitaan vielä usein ideaansa kapeammin. Yleisessä keskustelussa kyllä tunnistetaan ehkäisevän päihdetyön pyrkimys lisätä tietoa lasten ja nuorten keskuudessa päihteiden käytön riskeistä ja haitoista, sekä tavoitteellisena toimintana alkoholiriippuvuuden ja suurkulutuksen vähentämisenä. Hyvin tunnistetaan myös tavoite ehkäistä toiminnallisten riippuvuuksien ja muiden päihteiden aiheuttamia vakavia haittoja.
Sen sijaan niin kutsuttujen ”tavallisten perheiden” aikuisiin ei huomata ehkäisevän päihdetyön tavoitteiden useinkaan kurottelevan. Vaikuttaa siltä, että suomalaisessa yhteiskunnassa alkoholinkulutus voi olla vallan runsastakin, kun se vielä omalla kohdalla mielletään kohtuukäytöksi. Onkin mahdollista käyttää liki päivittäin alkoholia, tai kumota juomaa reilummin humalluttava määrä kerralla ja mahduttaa itsensä silti tilastollisesti korkean riskikäytön alapuolelle. Voisin itse terveenä työikäisenä naisena juoda 11 lasia viiniä viikossa, enkä vielä ylettyisi tilastollisesti korkean riskin rajalle. Kohtalainenkin riskiraja ylittyisi kohdallani vasta seitsemän viikoittaisen annoksen myötä. Jos olisin mies, voisin juoda miltei korillisen keskiolutta viikossa ja edelleen pysytellä korkean riskin alapuolella.
Alkoholin ongelmakäytöstä puhutaan, kun riskirajat ylittyvät. Suomessa käytössä olevat riskirajat merkkaavat huomattavaa juomiseen liittyvää riskien lisääntymistä. Haitoilta ei kuitenkaan ole turvassa, vaikka alittaisi riskikulutuksen rajan. Alkoholin käyttöön liittyvien haittojen keskustelun soisi laajentuvan ja olevan vähemmän tunnepitoista. Päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki kertoi Lahden Vauvafoorumin puheenvuorossa (18.11.2021) saaneensa ryöpyn tappouhkauksia otettuaan julkisessa keskustelussa kantaa työikäisen väestön alkoholinkäyttöön liittyviin haittoihin. Siis tappouhkauksia. Samainen kohderyhmä – työikäinen väestö – sattuu edustamaan myös raskaana olevia, sekä alaikäisten lasten vanhempia. Tästähän meidän nimenomaan pitäisi puhua, ja mieluiten ilman ääripäiden välille pingottunutta kireyttä.
Maltillinenkin alkoholinkäyttö näyttäytyy lapselle vanhemman muutoksena. Vauva aistii tarkasti koko kehollaan ympäristöään ja hänelle välittyy ero vanhemman tuoksusta, kosketuksesta sekä katseesta, jos tämä hoivaa pienokaistaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Isompi lapsi usein oivaltaa alkoholin vaikutuksen yhteyden vanhemman käyttäytymiseen. Näin myös tilanteissa, jotka aikuisille itselleen määrittyvät hyvin myönteisinä ja haitattomina. Tuttavaperheiden ilokkaassa illanvietossa vanhempien äänenvoimakkuus nousee ja nauru kuulostaa lasten korvaan erilaiselta. Aikuisen näkökulmasta harmiton ja rentouttava yhdessäolon hetki on lapselle ilta päihtyneiden aikuisten seurueessa – silloinkin, kun alkoholinkulutus on mittareidemme mukaan kaikin puolin kohtuullista. 1970-luvun lapsena olen sisäistänyt tällaisen kulttuurin, vaikka en koskaan itse elänyt lasista lapsuutta päihdeongelmaisessa perheessä.
Jos marrasmasennusta tapaa helpottaa parilla punaviinilasillisella, tai herkullisten juustojen kaveriksi lämmitetään terästetty glögi, niin aikuisen mieli saattaakin hetkellisesti virkistyä tai höllätä kireyksiään. Kun vanhempi ei humallu, vuorovaikutus lasten ja muiden aikuisten kanssa säilyy myönteisenä, eikä alkoholinkäyttö ole satunnaista runsaampaa, voi olettaa, ettei erityistä haittaa isommille lapsille tilanteista koidu. Toisenlainen kehitys on käsillä silloin, kun vanhemman alkoholinkulutus on säännöllistä ja kotoa välittyy lapselle aktiivinen tapa rentoutua ja hallita stressikuormaa juomatottumuksilla. Tällöin ei muuten ole merkitystä, onko äidin tai isän lasissa kallista kuohuviiniä, vai lähimarketin edullisinta keskiolutta. Haitalliset kehityskulut eivät ole pelkästään lukuja kohonneista maksa-arvoista, tai numeroita perheväkivallasta ja lastensuojeluilmoituksista. Kehityskulut tapahtuvat myös näissä kankeasti nimetyissä ”tavallisissa perheissä”, joissa usealle lapselle parasta aikaa sisäistyy tapa säädellä rentoutumista ja stressiä alkoholilla.
Lasten oikeuksien viikkona kutsun itseni mukaan lukien meidät kaikki rohkeammin pohtimaan omaa suhdettamme päihteisiin lapsen näkökulmasta. Ennen kaikkea kannustan käymään aiheesta keskustelua tavalla, jossa emme kiireesti yritä ratkaista mitään. Yhteiskuntamme lapset ansaitsevat aikuisiltaan uskallusta tutkailla omia asenteitaan päihteiden käyttöä kohtaan, sekä huomioimaan lapset niin arkisissa, henkilökohtaisissa valinnoissa, kuin laajemmin keskusteluissa ja päätöksenteossa. On aika ymmärtää, että lasten oikeudet joko toteutuvat, tai ovat toteutumatta meidän aikuisten toiminnan seurauksena.
Fiia Eho
Pidä kiinni®avopalveluyksikkö Nuppu
vastaava sosiaalityöntekijä, YTM
