Hei! Olen Metsolan Pia ja työskennellyt n. 20 vuotta ohjaajana päiväryhmässä.

Tänä aikana nimi on vaihtunut Aittistuvasta Untuvaksi.

Omassa elämässäni on tapahtunut ihania muutoksia, ja minusta on tullut Mummi kahdelle ihanalle pienokaiselle.

Näinä vuosina työ on pysynyt melko samanlaisena.  Vanhemmat ovat olleet ihania ja iloa tähän työhön antaa monet niin ihanat tapaamiset myös itse työn ulkopuolella. Olemme jakaneet niin ilot kuin surutkin yhdessä päiväryhmän arjessa. Kuitenkin aina meillä on toiveena, että eteenpäin mennään.

Nykyään meille voi tulla myös raskaana ollessa. Ihanaa on ollut huomata, miten yhdistävä tekijä raskaus on. Yhdessä ihailemme masuvauvaa ja masuvauva on yksi” meistä”. Keskustelemme masuvauvan liikkeistä ja kasvusta. Huomioimme myös raskaana olevan äidin ja hänen tuntemuksensa. Meillä jokaisellahan on erilainen synnytyskokemus, jota sitten yhdessä voimme jakaa.

Pienokaiset nuo suloiset auringon paisteet. Työssäni on ihanaa, kun päivän aikana voin havainnoida niin paljon lämpöisiä kohtaamisia taaperoiden välillä. Pieni sipaisu kädellä toiselta lapselta toiselle. Monet lastenväliset ”keskustelut ”ruokapöydässä, joista minähän en ymmärrä mitään. Heillä kun on niin oma ”kielensä”. Päivän parhaimpiin hetkiin kuuluu myös aurinkoiset hymyt, joista usein saan nauttia päiväryhmän arjessa tai saada juuri uniltaan herännyt pienilapsi syliini ja lempeästi herätä päivään.

Haastetta on työhöni tuonut tämä korona aika. Aina emme ole voineet tavata toisiamme kasvotusten ja silloin on pitänyt nähdä tietokoneen ja puhelimen välityksellä. Minun on pitänyt harjoitella käyttämään Teamsia ja Zoomia joskus se onnistuu joskus ei. Sellaistahan tämä elämä muutenkin on.

T. Pia

Ps. Aurinkoista ja lämmintä kesää jokaiselle

Pian blogin kuva