Julkaisemme Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorven puheen Tarinoita ja toivoa -seminaarista, joka pidettiin Työväenmuseo Werstaalla lauantaina 8.3.2025

—

Suuret kiitokset Maria Länsiölle seminaarin avaamisesta ja Sirkka Merikosken viimeiseksi jääneen kirjan julkistamisesta. Sirkka oli minulle henkilökohtaisestikin iso esikuva ja hänen pyyteetön ja pitkä vaikuttava työnsä ensi- ja turvakodin eteen on ollut merkityksellistä. Lämmin osanottoni hänen omaisilleen surutyöhön. Oli ilahduttaa myös kuulla presidentti Tarja Halosen videotervehdys. Ensimmäinen naispresidenttimme Tarja Halonen on ollut suuri vaikuttaja tasa-arvotyössä Suomessa ja kansainvälisesti. 

Hyvät naiset ja herrat,

On suuri kunnia saada olla täällä tänään juhlistamassa kansainvälistä naistenpäivää kanssanne ja tuoda tervehdys tähän Tarinoita ja toivoa -seminaariin. Naistenpäivän historia juontaa juurensa 1900-luvun alkuvuosiin, kun naisasialiike vaati äänioikeutta ja parempia työolosuhteita. YK:n julistamaa kansainvälistä naistenpäivää vietettiin kuitenkin ensimmäisen kerran vasta 8.3. vuonna 1975. Tänä vuonna tuleekin kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun päivää ensimmäisen kerran virallisesti vietettiin.

Suomi on ollut valtio, jossa naisten ja miesten välinen tasa-arvo on ollut meille kaikille ylpeyden aihe. Olemme tunteneet ylpeyttä siitä, miten Suomessa naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä Euroopassa tai iloinneet siitä, miten Suomesta rakennettiin sadassa vuodessa demokraattinen ja tasa-arvoinen hyvinvointivaltio, jossa naiset osallistuvat yhdenvertaisesti ja laajasti koulutukseen, työelämään ja päätöksentekoon. Presidentti Tarja Halonen onkin useaan otteeseen todennut, että tasa-arvo on ollut Suomen menestyksen kulmakivi.

Valitettavasti tasa-arvon tarinaan on tullut Suomessa viime vuosina ikäviä soraääniä.  On omaksuttu muualta tulleita aatteita ja kyseenalaistettu tasa-arvoa ja samalla vähemmistön oikeuksia. Voisi kai todeta, että tasa-arvo on ottanut viimeisten vuosien aikana takapakkia. Erilaiset äärioikeistolaiset ja nationalistiset anti-gender -liikkeet ovat saaneet Suomessa jalansijaa. Tällaisia liikkeitä yhdistää näkemys, että tasa-arvo on vahingollinen ideologia. Samaan aikaan naisiin kohdistuva vihapuhe leviää netissä ja sosiaalisessa mediassa. Varsinkin poliitikot, kuten entinen pääministerimme Sanna Marin tai julkkikset viimeisimpänä UMK-voittaja Erika Vikman saavat nykyään osakseen rajua vihapuhetta ja asiatonta kommentointia somessa.

Naisiin kohdistuva netin vihapuhe on vakava ongelma, joka vaikuttaa naisten ja tyttöjen elämään monin tavoin. Se rajoittaa naisten ja tyttöjen osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan, politiikkaan ja johtotehtäviin.  Meidän pitäisi uskaltaa tehdä enemmän toimia vihapuheen kitkemiseksi. Tämä vaatisi lainsäädännön tiukentamista ja sosiaalisen median alustojen vastuullisuuden lisäämistä. Valitettavasti näyttää siltä, että sosiaalisessa mediassa suuntaus on vastakkainen. Somejätit ovat entisestään löysänneet moderointikäytänteitään. Olisikin erityisen tärkeää, että naiset tukivat toisiaan ja puuttuivat vihapuheeseen ja maalittamiseen, jotta naisten ja tyttöjen tilaa yhteiskunnassa ja Suomessa ei kavenneta yhtään enempää. Tarvitsemme toivoa ja tarinoita paremmasta.

Hyvät ystävät,

Sain Tampereen kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavana apulaispormestarina olla pari vuotta sitten avaamassa Tampereen Ensi- ja turvakoti ry:n uutta turvakotia Kaukajärvellä. Muistan edelleen avajaisten rauhallisuutta ja turvallisuutta huokuvan tunnelman. Ideaalimaailmassa emme tietenkään rakentaisi tai vihkisi turvakoteja käyttöön. Valitettavasti todellisuus on maailman onnellisemmassa maassakin toisenlainen.

Viime vuoden aikana Pirkanmaalla on tapahtunut surullisia ja rajuja väkivallantekoja naisia kohtaan. Valkeakosken henkirikos, Hämeenkadun ampuminen tai Tammelan parvekesurma ovat järkyttäneet meitä ja koko Suomea.  Suomi on Euroopan unionin perusoikeusviraston tutkimuksen mukaan EU:n toiseksi turvattomin maa naisille.  

Suomessa yli puolet naisista on kokenut fyysistä väkivaltaa, seksuaaliväkivaltaa tai uhkailua. Joka kolmas suomalaisnainen kokee elämässään lähisuhdeväkivaltaa. Läheskään kaikki väkivallan teot eivät tule viranomaisten tietoon. Väkivalta ja häirintä ovat sukupuolittuneita ilmiöitä. Naisten kokemassa väkivallassa tekijä on useimmiten puoliso tai entinen puoliso Lähisuhdeväkivalta on yksi meidän suomalaisten suurimpia häpeäpilkkuja.

Väkivallan teko tai sen uhka aiheuttaa uhrille pelkoa, epätoivoa ja häpeää. Usein juuri häpeä saa uhrin vaikenemaan. Pitkään väkivaltaisessa parisuhteessa eläneiden on todettu vähättelevän kokemuksiaan ja tuntevan niistä avuttomuutta. Väkivallasta on uskallettava puhua ja olennaista on, että viranomaiset tunnistavat väkivallan uhrit ja ohjaavat heidät avun piiriin. Turvakodit tarjoavat väkivaltaa tai sen uhkaa kokeville ympärivuorokautista turvaa, ammatillista apua ja toivoa vaikeissa elämäntilanteissa. Tänään kuulemme todennäköisesti tarinoita myös näistä tilanteista. Turvakoti voi olla se paikka, jossa uhri ottaa ensimmäisen askeleen kohti toivoa. Tommy Tabermann kirjoitti eräässä runossaan miten pelon voi kohdata: ”Mitä pelolle voi tehdä? / Pelon voi ottaa syliin, hyväillä, tuudittaa uneen. / Sitä pelko pelkää, / syliin ottamista.”

Pirkanmaalla väkivallan vastaista työtä tehdään laajassa ja hyvässä yhteistyössä hyvinvointialueen, kuntien ja järjestöjen kesken. Pirkanmaan hyvinvointialueella on väkivaltaa ennaltaehkäiseviä palveluita ja kiireellisiä päivystyspalveluita. Hyvinvointialueelle on valmistunut kattava lähisuhdeväkivallan ehkäisyn toimenpideohjelma vuosille 2024—2026. Se perustuu kansallisiin suosituksiin ja kansainvälisiin sopimuksiin, kuten Istanbulin sopimukseen, joka velvoittaa estämään ja ehkäisemään naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja perheväkivaltaa. Ohjelman tavoitteena on tukea työtä, jota tehdään ihmisten turvallisuuden tukemiseksi sekä eri väkivallan muotojen riskitekijöiden tunnistamiseksi. Se korostaa puheeksi ottamisen merkitystä. Väkivallasta kysytään kaikilta asiakkailta kaikissa palveluissa ja väkivallan tunnistamiseen ja puheeksi ottamiseen koulutetaan työntekijöitä. Hyvinvointialueen työntekijöille on koostettu myös tietopankki, jossa on tietoa ja ohjeita väkivallan uhrien kohtaamisen ja auttamisen tueksi. Edelleen hyvinvointialueellamme tarvitaan lisää resursseja väkivaltatyöhön, turvakotipaikkoja ja järjestöavustuksia matalan kynnyksen palveluiden järjestämiseksi.

Hyvät seminaarivieraat,

Voimme kaikki osallistua naisten kokeman väkivallan vähentämiseen yhteiskunnassamme eri tavoin.  Meillä ihan tavallisillakin ihmisillä on merkittävä rooli tässä työssä. Voimme vahvistaa yhteisöllisyyttä, osallisuutta, välittämistä ja empatiaa yhteiskunnassamme. Jokainen meistä voi vaikuttaa asenteisiin ja sosiaalisen median kulttuuriin, joka hyväksyy väkivallan tai arkipäiväistää vihapuhetta naisia kohtaan. Voimme tuomita naisia halventavan kommentoinnin ja naisiin kohdistuvan väkivallan kaikissa tilanteissa. Voimme myös tarjota apua ja aikaamme. Ensi- ja turvakodeissa toimii lukuisia vapaaehtoisia, jotka tarjoavat kodeissa syliä vauvoille, leikkihetkiä lapsille ja kuunteluapua vanhemmille. Nämä vapaaehtoiset toimivat turvallisen lapsuuden ja elämän puolesta. Vapaaehtoisia yhdistää halu auttaa ja pyrkimys olla toivon puolella.

                      Kansainvälisen naistenpäivän tämän vuoden teemana on ”For ALL women and girls: Rights. Equility. Empowerment.” – suoraan suomennettuna siis ”KAIKILLE naisille ja tytöille: Oikeudet. Tasa-arvo. Voimaantuminen.” Uskon, että me voimaannumme tänään, kun kuulemme mielenkiintoisia tutkijapuheenvuoroja ensi- ja turvakodin historiasta, naisten ja perheiden aseman muutoksista ja työntekijöiden kokemuksista Tampereen ensi- ja turvakodin arjessa. Toivotankin teille kaikille antoisaa seminaaripäivää luentojen parissa ja oikein hyvää Kansainvälistä naistenpäivää! Michelle Obaman sanoin: ”Älä pelkää. Ole keskittynyt. Ole päättäväinen. Ole toiveikas. Ole voimaantunut.”