Vapaaehtoinen doula tukee synnytyksessä ja siihen valmistautumisessa
Tampereen ensi- ja turvakoti ry:n doulat ovat vapaaehtoisia synnytystukihenkilöitä. He saavat koulutusta ja vertaistukea vapaaehtoisena toimimiseen sekä äidin ja perheen tukemiseen synnytyksessä.
Vapaaehtoisdoulatoiminta on suunnattu erityistä tukea tarvitseville synnyttäjille ja perheille. Tämä tarkoittaa sitä, että synnyttäjällä voi olla esimerkiksi vaikea taloudellinen tilanne, synnyttäjä on alle 18-vuotias, perheessä on mielenterveys- tai päihdeongelmaa, synnyttäjä on turvapaikanhakija tai synnyttäjällä/perheessä on jokin muu erityinen syy. Yhteyttä voi ottaa joko synnyttäjä itse tai esimerkiksi neuvolan terveydenhoitaja.
Vapaaehtoisdoulan tuki on hyvä päätös
Vapaaehtoisdoulan tuki perheelle alkaa mahdollisuuksien mukaan jo raskausaikana. Doula varautuu olemaan mukana synnytyksessä ja tapaa vastasyntyneen vauvan perhettä heidän toiveidensa mukaan myös synnytyksen jälkeen. Doulan päivystysaika kestää kokonaisuudessaan kuukauden verran; noin kaksi viikkoa ennen ja kaksi viikkoa jälleen lasketun ajan. Tuona aikana doula pyrkii olemaan valmiudessa synnytyksen käynnistymistä ajatellen.
Tutkimukset osoittavat, että doulan tarjoama tuki synnytyksessä voi esimerkiksi lyhentää synnytyksen kestoa, vähentää tarvetta keisarileikkaukselle ja vähentää tarvetta epiduraalipuudutteelle. Doulan tarjoama tuki koetaan pääsääntöisesti aina positiivisena ja merkityksellisenä.
Tärkeintä vapaaehtoisdoulan roolissa on kiireetön läsnäolo. Doula sopii synnyttävän naisen ja perheen kanssa käytännön avun tarjoamisesta. Doula tarjoaa turvaa, lämpöä, tietoa ja apua synnyttäjän määrittämin toivein ja ehdoin. Doula voi esimerkiksi lievittää synnytyskipua erilaisin lääkkeettömin menetelmin, muistuttaa synnyttäjää syömisestä ja juomisesta tai olla vain läsnä synnyttäjän vierellä. Doula voi opastaa myös vastasyntyneen hoidossa ja ensi-imetyksessä.
Vapaaehtoisdoulan tarjoama tuki on perheille maksutonta.
Yhteystiedot
Doulatoiminta / Pikku-Miina
Pohjolankatu 25, liiketila A1
33500 Tampere