Tunnustus työstä lasten turvallisuuden hyväksi

Tampereen kaupunki valitsee ja palkitsee vuosittain tamperelaisia, jotka ovat erityisen ansiokkaasti toimineet muiden hyväksi. 2. joulukuuta 2021 luovutettiin Raatihuoneella järjestettävässä tilaisuudessa Vuoden aikuinen -tunnustus, Hyvä haltija -kunniamaininta ja Lampun henki -palkinto.

Vuoden aikuinen -palkinnon sai tänä vuonna väkivaltatyöntekijä Anne Tiainen. Vuosittain vaihtuva teema oli tänä vuonna turvallisuus.

Anne Tiainen sanoo olevansa yllättynyt, iloinen ja ylpeä saamastaan tunnustuksesta.

– Pitkä työurani haavoittuvassa asemassa olevien lasten kanssa tehtävän työn parissa on opettanut ottamaan kantaa lapsen, lapsen turvallisuuden sekä osallisuuden puolesta. Olen saanut tulla lasten kautta osalliseksi heidän tarinaansa ja olla luotettava aikuinen. Olen päässyt myös kurkistamaan omaan itseeni ja ymmärtänyt, että valuvikoineni selviän elämässä, niin kuin meistä moni. Ei tarvitse tietää kaikkea, voi vaihtaa ajatuksia toista kunnioittaen iästä riippumatta. Lasten kanssa työskentely on ollut urani tärkein, raskain ja ehdottomasti rakkain matka – lasten viisaudesta, huumorista ja luottamuksesta kiittäen, Tiainen sanoo.

Tässä linkki Aamulehden juttuun Annesta: Vuoden Aikuinen

Onnea Anne!