Hyppää sisältöön

Nuorten väkivaltafoorumit: Nuoret kertovat, mitä turvallisiin suhteisiin tarvitaan 

Nuorten väkivaltafoorumit antavat nuorille mahdollisuuden keskustella väkivallasta, turvallisuudesta ja ihmissuhteista omista ajatuksista ja kokemuksista käsin. Samalla ne tarjoavat ammattilaisille arvokasta tietoa siitä, millaista tukea nuoret tarvitsevat ja miten heidän hyvinvointiaan voidaan vahvistaa.  

Ensi- ja turvakotien liiton (ETKL) Nuorten väkivaltafoorumien tämän vuoden teemana on seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja suostumus. Teema valittiin nuorten omasta toiveesta. 

– Nuoret ovat toivoneet, että seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja suostumusta käsiteltäisiin omana teemanaan. Aihe on entistä ajankohtaisempi, sillä seksuaalinen häirintä ja väkivalta näkyvät yhä useammin nuorten arjessa sekä kasvokkain että verkossa. Siksi päätimme tarttua siihen nyt, kertoo perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Niina Remsu Ensi- ja turvakotien liitosta. 

Asiantuntijoiden mukaan seksuaaliväkivalta koskettaa suurta joukkoa nuorista.  

– Digitalisaatio on muuttanut ilmiötä niin, että yhdellä tekijällä voi olla hyvin suuri määrä uhreja. Siksi ennaltaehkäisevän työn merkitys korostuu”, sanoo  perhe- ja lähisuhdeväkivaltatyön asiantuntija Ilona Mäki Ensi- ja turvakotien liitosta. 

Foorumeiden tärkein tehtävä on kuulla nuoria. Keskusteluissa nuoret kertovat, mikä heidän mielestään toimii, mikä ei ja mitä aikuisilta toivotaan. 

– Meidän täytyy ymmärtää paremmin, mitä tukea nuoret tarvitsevat ja miten he toivovat tulevansa kohdatuksi. Tätä tietoa saadaan vain kuuntelemalla nuoria itseään, Mäki toteaa. 

Nuorten näkemykset viedään eteenpäin väkivaltatyön ammattilaisille ja päätöksentekijöille. Samalla osallistujat saavat kokemuksen siitä, että heidän ajatuksensa ovat merkityksellisiä; nuoret kokevat tulevansa kuulluiksi. Samalla saadaan tietoa siitä, mitä ammattilaisilta odotetaan ja miten heidän osaamistaan pitäisi kehittää.  

Viime vuosina nuorten väkivaltafoorumeita on toteutettu alueellisina tapahtumina eri puolilla Suomea. Malli on saanut hyvää palautetta ja mahdollistanut entistä useamman nuoren osallistumisen. Alueelliset foorumit ovat osoittautuneet toimivaksi tavaksi kuulla nuorten ääntä aidosti ja tuoda heidän näkemyksiään esiin. Tavoitteena on rakentaa turvallisempia ihmissuhteita, lisätä tietoa oikeuksista ja vahvistaa nuorten mahdollisuuksia vaikuttaa heitä koskeviin asioihin. 

– Kun ammattilaisten osaaminen vahvistuu ja nuoret saavat enemmän tietoa omista oikeuksistaan, myös avun hakemisen kynnys madaltuu. Se on tärkeä keino ehkäistä väkivaltaa, Mäki sanoo. 

Nuorten väkivaltafoorumit ovat osa työtä, jossa nuorten kokemukset muutetaan tiedoksi, ymmärrykseksi ja konkreettisiksi teoiksi turvallisempien ihmissuhteiden puolesta. 

Nuorilla aikuisilla on paljon ajatuksia seksuaalisuudesta

Jyväskylän järjestetyssä Nuorten väkivaltafoorumin keskusteluissa nousi esiin erityisesti se, että koulun seksuaalikasvatus on usein aika biologista ja kliinistä. Puhutaan ehkäisystä ja seksitaudeista, mutta esimerkiksi nautinnosta, suostumuksesta, rajoista ja seksuaalisuuden moninaisuudesta paljon vähemmän. 

– Nuoret toivovat enemmän avointa keskustelua, jossa seksuaalisuutta ei kohdeltaisi hävettävänä asiana. Suostumuksesta olisi ehdottomasti tärkeää puhua laajemmin: rajojen asettamisesta, toisen rajojen kunnioittamisesta ja siitä, miten toimitaan, jos tulee torjutuksi tai tekee itse virheen, kertoo tapahtuman yhtenä ohjaajana toiminut Hanna Ruokonen

Hän korostaa, että seksuaalisuudesta pitäisi pystyä puhumaan ilman häpeää ja että seksuaalisuus on hyvä asia, ja kaikkien oikeuksiin kuuluu lupa ilmaista omaa seksuaalisuuttaan vapaasti. Ammattilaisilta toivotaan ennen kaikkea sitä, että he kuuntelevat, eivät tuomitse ja uskaltavat keskustella nuorten kanssa myös vaikeista aiheista. 

Nuorten väkivaltafoorumi 10 vuotta

Nuorten väkivaltafoorumi järjestetään jo kymmenettä kertaa. Tänä vuonna samansisältöinen foorumi on toteutettu Jyväskylässä ja Turussa. Niihin on osallistunut parikymmentä nuorta. Oulussa järjestettävä foorumi on 26.9. (ilmoittautuminen päättynyt) ja Helsingissä  lauantaina 3.10.2026 klo 11-17. 

Foorumiin ovat tervetulleita kaikki noin 15–29-vuotiaat nuoret, joilla on kiinnostusta kehittää väkivallan parissa tehtävää työtä.  Foorumiin osallistuminen tarjoaa mahdollisuuden kohdata muita nuoria ja jakaa ajatuksia aiheesta. Joillakin voi olla samanlaisia kokemuksia. Ohjelma sisältää keskustelua ja toiminnallista työskentelyä yhdessä sekä pienryhmissä. Lisäksi pääset nauttimaan hyvästä ruoasta ja herkuista. Foorumi toteutetaan yhteistyössä Pesäpuu ry:n, Invalidiliitton ja THL:n kanssa. 

Katso tapahtuma

Nuorten väkivaltafoorumi 2026 – Ensi- ja turvakotien liitto