Violan Kieppi-toiminta tukee pikkulapsiperheitä ryhmämuotoisesti Essoten alueella. Toiminnan tavoitteena on vahvistaa osallistujien vanhemmuutta ja lisätä heidän kasvatustietoisuuttansa, sekä vahvistaa vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta. Tavoitteena on myös tukea perheiden arjen sujuvuutta, sosiaalisten suhteiden mahdollistumista sekä vertaistuen kokemusta.
Kiepin asiakasperheet ohjautuvat ryhmään pääsääntöisesti Essoten alueen neuvolapalveluiden, lastensuojelun tai pikkulapsipsykiatrian kautta. Asiakkaiden perhesuhteet ja tilanteet ovat monenlaisia. Toiminnalla pyritään varhaiseen tukeen ja ennaltaehkäisyyn, mutta välillä asiakkailla voi olla myös mielenterveys- tai päihdeongelmia. Kieppi-toiminta on hyvin juurtunut alueen lapsiperheiden palveluksi, toimien nyt jo kuudettatoista vuotta.
Aurora hanke (2020-2022) on Suomen Valkonauhaliiton hanke, jonka toteutuksesta Essoten alueella vastaavat Tukipolku ky sekä Puhumisen paikka. Aurora- hankkeen tavoitteena on päihteitä käyttävien äitien vanhemmuuden tukeminen sekä päihteettömyys. Kohderyhmänä hankkeella ovat lasta odottavat tai alle 2-vuotiaiden lasten päihteistä kuntoutuvat vanhemmat.
Kieppi ja Aurora aloittivat yhteistyön syksyllä 2020. Tuolloin Kieppiin ohjautui perhe hankkeen kautta. Yhteistyö toi yksittäiselle äidille mahdollisuuden osallistua ryhmään ja saada siten vertaistukea vanhemmuuteen ja äitiyteen. Kieppiryhmälle yhteistyö toi lisäosaamista mm. kiintymyssuhteesta. Yhdessä toteutettiin ryhmän vierailu Vekkulaan (lasten kulttuurikeskukseen) ja siellä perheistä otettiin voimaannuttavia valokuvia. Lisäksi Kieppiryhmän perheillä oli mahdollisuus päästä maksuttomaan parisuhdeterapiaan.
Tätä hyväksi todettua yhteistyötä Kiepin ja Auroran kanssa syvennetään syksyn 2021 Kieppiryhmässä Mikkelissä. Kuluneen vuoden aikana yhteistyö suunnitelmia on tarkennettu ja ryhmän markkinoinnissa yhteistyökumppaneille on nostettu esiin ainutlaatuinen mahdollisuus saada päihdeäideille aiempaa vahvempaa tukea.
Syksyn ryhmässä (päihdetaustaisilla) perheillä on mahdollisuus saada normaalin Kieppi-tuen lisäksi tukea kotiin ammattilaisen ja/tai koulutetun kokemusasiantuntijan tuomana jo ennen ryhmää, ryhmän aikana ja vielä puoli vuotta sen jälkeen. Kieppiryhmän toimintaan Aurora tuo erityisosaamista riippuvuuksista vauvan näkökulmasta ja niiden vaikutuksesta vuorovaikutukseen. Parisuhteiden tukemiseksi on saatavilla asiantuntemusta ryhmään sekä perheillä on mahdollisuus osallistua perisuhdeterapiaan.
Yhteistyön avulla kehitetään alueen päihdeäitien tukea. Äideille on tarjolla entistä kokonaisvaltaisempaa tukea arkeen sekä omaan vanhemmuuteen ja päihteettömyyteen. Toiminnan pääpainona on löytää ja vahvistaa äideissä olevaa hyvää, sitä että jokainen voi olla äiti omine haasteineen ja vajavaisuuksineenkin.
Kieppi -kiertävä perhekeskus                                       Aurora- hanke
Katri Manninen                                                            Susanna Sillanpää
Erityistyöntekijä                                                           Vauvaperheohjaaja
Viola Väkivallasta vapaaksi ry                                       Tukipolku Ky