”Matka on ollut opettavainen ja tarpeellinen. Olen oppinut itsestäni paljon ja saanut asioihin aivan uusia näkökulmia. Jokaisen miehen pitäisi pysähtyä hetkeksi ja käydä täällä. ”
Mikkelin Rautatieasemalla sijaitsevan Miesten aseman toiminta on suunnattu miehille itsemäärittelyoikeutta kunnioittaen, omaa miehuuttaan pohtiville, miesten läheisille sekä miesten kanssa työskenteleville. Työmuotoina ovat yksilö-, pari- ja perhetyö sekä verkostotyö ja ryhmätoiminta, joita tukevat miesten omat kokemukset sekä vertaisuus.
Meille voit tulla sellaisena kuin olet ja millaisessa elämäntilanteessa tahansa, esimerkiksi kun ero uhkaa tai olet keskellä erokriisiä, lapsen huollosta ja tapaamisesta on vaikea sopia, parisuhdettasi koetellaan, tunnet uupuvasi, mielenterveytesi tai läheisesi mielenterveys järkkyy tai olet muuten tuen tarpeessa.
Miesten asemalle voi tulla ilman lähetettä ja diagnoosia ja halutessasi myös nimettömänä. Ensitapaamisella mietitään yhdessä elämäntilannetta ja muutostoiveita kahvikupposen äärellä.
Ota yhteyttä soittamalla, teksti- ja WhatsApp-viestillä, sähköpostilla tai Facebookin kautta Messengerillä. Sijaitsemme siis rautatieaseman rakennuksessa, sisäänkäynti asema-aulan puolelta. Ovesta bongaat Miesten aseman logon, soita rohkeasti ovikelloa!
MIESTEN ASEMA
Mannerheimintie 1
KATRIINA
050 414 3651
katriina@miestenasema.fi
PASI
050 372 5222
pasi@miestenasema.fi
Sanna
044 336 5332
sanna.monkkonen@violary.fi
Lue lisää
Miesten aseman omilta verkkosivuilta
http://miestenasema.fi/
sekä Facebookista
https://www.facebook.com/miestenasema/
Aseman esite
englanti/English
Miestenasemaenglish
venäjä/Russian/Russkiy yazyk
Miesten_asema_esite_russian
Arabia/Arabic/allughat alearabia
Miesten_asema_esite_arabic
Persia/Persian / زبان فارسی
Miesten_asema_esite_persian